Parsakaali-härkispiirakka (vegaaninen)

Löysin kaupasta BBQ-maustettua härkistä 60 prosentin alennuksella, ja päätin leipaista piirakan.

Käytin parsakaali-tofupiirakan ohjetta, jota muokkasin vain aavistuksen verran mm. pizzamausteen puuttumisen takia.

Pohja
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 dl muita jauhoja (esim. hiivaleipäjauhoja, ruis- tai kaurajauhoja, talkkunaa tms.)
  • 1 dl hienoa porkkanaraastetta
  • 1/2 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 dl rypsiöljyä
  • 1 1/2 dl kylmää vettä
Täyte
  • 1 punainen paprika
  • 200 g parsakaalia
  • 150 g härkistä (esim. BBQ)
  • 1 rkl rypsiöljyä
  • 1/2 tl rosmariinia
  • 1/2 tl salviaa
  • 1/2 tl suolaa
  • 1/2 tl mustapippuria
Pinnalle
  • 2 1/2 dl kaurakermaa
  1. Sekoita piirakkapohjan ainekset keskenään yllä mainitussa järjestyksessä.
  2. Pane taikina jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Pilko paprika ja parsakaali. Kuullota niitä muutama minuutti öljyssä paistinpannulla tai vokissa rosmariinin ja salvian kanssa. Lisää joukkoon suola ja loput mausteet.
  3. Ota taikina jääkaapista ja painele se voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.
  4. Ripottele täytteen aineet tasaisesti pohjan päälle ja kaada lopuksi päälle kaurakerma.
  5. Paista uunin keskimmäisellä ritilätasolla 200 asteessa 30 min.
  6. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua.

Itse en tällä kertaa kuullottanut parsakaalia ja paprikaa ollenkaan pannulla, vaan leikkasin ne niin pieniksi, että ne pehmenisivät pelkästään uunissa. Ei niistä toki tullut ihan samanlaisia kuin pannulla pyörittämisen jälkeen, mutta ne eivät myöskään jääneet koviksi tai muutenkaan sen oloisiksi, että ne olisivat herättäneet negatiivista huomiota. Lisäsin kaikki mausteet kaurakermaan, koska pannuvaihetta ei kerran ollut.

Piirakkaa söi minun ja miehen lisäksi neljä henkilöä. He kaikki pitivät siitä. Kahden kanssa ei edes tullut puheeksi, että piirakka on vegaaninen tai että se ylipäänsä on kasvispiirakka. He varmaan luulivat syövänsä piirakkaa, jossa oli maustettua jauhelihaa! (He eivät tiedä, että olen kasvissyöjä.) Yksi naapurini puolestaan paljastui innokkaaksi kokiksi, joka hemmottelee miestään kaikenlaisilla herkkuruoilla, ja heidän molempien mielestä piirakka oli erinomaista. Ei paha!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s