Miksi mikään ei kiinnosta? Nyt selvisi syy!

Olen huomannut monen kärsivän yhdestä ilmiöstä, joka on itsellenikin harmillisen tuttu: mikään ei kiinnosta.

Kun sanotaan, että ”mikään ei kiinnosta”, useimmiten silloin puhutaan voimakkaasta kiinnostuksesta, jonka ympärille voi halutessaan kehittää ammatin tai harrastuksen. Niitä, jotka eivät löydä intohimoaan ja/tai kiinnostuksen kohteitaan, voidaan rehellisesti pitää kärsijöinä, sillä he joutuvat tekemään koko elämänsä töitä ja asioita, joista eivät kunnolla välitä ja nauti. Töitä, jotka eivät ruoki heidän sisintään. Väärällä alalla heidän potentiaalinsa menee hukkaan, eivätkä työnantajatkaan iloitse tekijöistä, joita työ ei tosissaan kiinnosta. Sama pätee harrastustoimintaan.

Mutta ei hätää! Olen löytänyt mullistavaa intohimoon liittyvää tietoa, jonka jaan nyt kaikille. Kerron alla, miten kuka vain voi löytää omat kiinnostuksen kohteensa, ja ennen kaikkea valotan, mistä kiinnostuksen puute johtuu. Juuri sitä tietoa lähdin itse etsimään, ja voi, miten vakuutuin, kun löysin etsimäni!

Kuva: Kelvyn Ornettte Sol Marte

Kirjoitin vajaa vuosi sitten tekstin Oletko väärällä elämänpolulla?, jonka pääteemana on juurikin oman intohimon löytäminen ja sen seuraaminen rohkeasti. Kirjoituksen kommenteissa käytiin mielenkiintoista keskustelua:

”Minä ainakin olen osittain väärällä polulla. Paljonkin siksi, että ensinnäkään en viitsi ja toisekseen en uskalla. Sitten taas en edes ehkä tiedä, mikä olisi se ”oikea” polku…

”Isoin ongelmani kautta vuosien on ollut se, että en kiinnostu juuri mistään sellaisella intensiteetillä, millä haluaisin.

”Juuri tuo on minunkin pulmani, en kerta kaikkiaan keksi mitä haluaisin tehdä niin suurella palolla että liekki kestäisi. Olen kiinnostunut monista asioista ja opetellut lukuisia taitoja, mutta kun homma on hallussa mielenkiinto lopahtaa.”

Kommentit jäivät hautumaan mieleeni. Mistä kummasta johtuu, että monien on vaikea löytää intohimoaan ja/tai kiinnostua asioista syvästi? Olen miettinyt kauan vastausta, joka löytyi vihdoin, kun kirjoitin yhteen hakukenttään oikeat sanat, ja satuin klikkaamaan juuri oikeaa hakutulosta.

Näin löydät intohimosi ja alat kiinnostua asioista

Moni kuvittelee, että heillä on vain yksi synnynnäinen intohimo ja että heidän pitää vain tajuta, mikä se intohimo on. Homma ei kuitenkaan toimi niin.

Useimmilla ihmisillä on monia intohimoja. Ihminen voi olla samaan aikaan vaikkapa kirjailija, sijoittaja, painija ja tanssija.

Kuva: Ahmad Odeh

Omien intohimojen löytämiseksi tarvitsee tehdä vain kaksi asiaa. Niistä ensimmäinen on keskiössä. Kakkoskohta ei toimi, jos ykköskohtaa ei ole tehnyt kunnolla.

1) Sinun pitää vaihtaa dopamiinin lähdettäsi

Dopamiini on hormoni, joka toimii yhtenä aivojen välittäjäaineena. Dopamiini motivoi ihmistä tekemään asioita. Ilman dopamiinia ihminen ei viitsisi edes syödä, koska se ei yksinkertaisesti kiinnostaisi. Dopamiinin ansiosta ihminen kokee mielihyvää ja nautintoa.

Nykyaikana dopamiinin lähteitä on tarjolla valtavasti, ja niitä saa helposti ja halvalla.

Ennen oli toisin. Dopamiinin lähteet oli keksittävä itse, ja usein se tapahtui luomalla jotain. Joku alkoi rakentaa taloa, toinen teki keramiikkatöitä, kolmas viljeli peltoja. Työskentely sai aikaan dopamiinin erittymisen, ja ihminen nautti kättensä jäljestä ja aivojensa tuotoksista. Eri asioita kokeillessaan ihmiselle kävi selväksi, mistä hän pitää erityisesti, ja siitä asiasta tuli hänen intohimonsa luonnollisesti. Kuulostaa yksinkertaiselta. Eivätkö omat intohimot löydy nykyäänkin samalla menetelmällä? Ne löytyisivät kyllä, mikäli eläisimme yhä noin. Emme kuitenkaan elä.

Nykyaikana dopamiinin saa virtaamaan tekemättä oikeastaan mitään. Voi surffailla netissä, lukea iltapäivälehtiä, katsoa lempisarjojaan Netflixistä monta tuntia peräkanaa, tilata herkullista ruokaa kotiovelle asti, katsoa pornoa. Suurin osa ihmisistä länsimaissa saa dopamiininsa edellä mainituista tai niitä vastaavista lähteistä.

Mikä erottaa entisaikojen ja nykyajan dopamiinin lähteet toisistaan? Entisajan dopamiinin lähteet tulivat luomisesta ja tekemisestä siinä missä tämän päivän lähteet tulevat viihteen kuluttamisesta. Ensimmäinen ja samalla ainut nyrkkisääntö: oma intohimo ei voi koskaan löytyä kuluttamisesta, vaan vain konkreettinen luominen tai tekeminen pystyy ohjaamaan intohimon tielle. Kuvitellaan, että joku saisikin resepti-idean kotiin tilatun ruoan innoittamana; idean edistäminen vaatii silti toimia, kokeilua ja kehittämistä käytännön kautta.

Jos dopamiininsa saa viihteen kuluttamisesta, ja toimintaa on vaikea lopettaa, puhutaan riippuvuudesta.

Jos dopamiininsa saa luomisesta ja tekemisestä, puhutaan intohimosta.

Tärkein asia: vähennä tv:n, muiden ohjelmien ja pornon katsomista, syö vähemmän epäterveellistä ruokaa, pelaa vähemmän videopelejä, vähennä turhaa netissä roikkumista. Niin pakotat itsesi hakemaan dopamiinia luovista lähteistä.

Kuva: Eddy Klaus

2) Altista itsesi eri harrastuksille

Anna itsellesi mahdollisuus saada dopamiinia kunnollisista lähteistä. Ne löytyvät vanhanaikaisella menetelmällä eli kokeilemalla. Minkäänlaisia oikopolkuja ei ole. Muista, että kakkoskohta ei toimi, jos et ole onnistunut ykkösessä! Kun ykkönen on hallinnassa, kakkosta voi lähestyä seuraavasti:

Etsi lista harrastuksista (englanninkieliset ovat huomattavasti kattavampia kuin suomenkieliset). Katso esim. tämä.

Kirjaa ylös kaikki harrastukset, jotka kuulostavat hauskoilta tai vaikuttavat mielenkiintoisilta.

Valitse sitten listasta houkuttelevimmat ja kokeile niitä kaikkia yksi kerrallaan ja riittävän kauan tietääksesi, onko harrastuksesta intohimoksi. En voi tarpeeksi korostaa, miten tärkeää ykkösvaiheen suorittaminen tätä ennen on, sillä jos yhä saat liikaa dopamiinia helposti ja halvalla viihteen kuluttamisen kautta, juuri mikään tekeminen ei jaksa edelleenkään kiinnostaa.

Ajatellaan, että valitsit harrastusten listaasi valokuvauksen. Jos olet noudattanut ykköskohdan ohjetta, tiedät aika pian valokuvauksesta luettuasi ja kameralla kuvia räpsittyäsi, onko valokuvaus sinua varten. Koska et saa dopamiinia viihteen kuluttamisesta, alat saada sitä valokuvaamisesta, mikäli se kiinnostaa sinua tarpeeksi. Jos valokuvaus ei tunnu omalta jutulta, siirry seuraavaan harrastukseen listassasi.

Kuva: Joe Ridley ja Beth Martin

Jos mikään listaamasi harrastus ei tunnu riittävän pitkän kokeilun jälkeen kiinnostavalta, on erittäin todennäköistä, että saat yhä liikaa dopamiinia viihteen kuluttamisesta, eikä energiaa ja motivaatiota siksi riitä mihinkään, minkä eteen tarvitsee tehdä jotain ainaisen passiivisuuden sijaan.

*

Kaikki tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, ja onkin sitä, sillä intohimon löytäminen ei todellisuudessa ole niin vaikeaa kuin yleisesti ajatellaan. Halvan viihteen imu on niin vahva ja repivä, että sen piiristä voi tuntua vaikealta päästä pois, mutta se on silti täysin mahdollista. Intohimo löytyy kuin itsestään, kun viihteen kuluttaminen on karsittu minimiin.

Lähde: How To Find Your Passion

23 ajatusta artikkelista “Miksi mikään ei kiinnosta? Nyt selvisi syy!

  1. Taru

    No nyt minä puolestani voin tokaista täysin samoin kuin sinä hiljattain – en keksi mitään mistä olisin eri mieltä! :)

    Tää on hyvin yksinkertainen asia, josta olen kuitenkin huomannut, että joillekin se ei vaan kertakaikkiaan mene perille. Turhautuneena olen joskus miettinyt, että jospa tässäkin on kyse minun omasta asenteesta ja tullut siihen tulokseen, että niinkin tosiaan on. Jotkut yksinkertaisesti tahtovat sen ”palon” tulevan jostain ulkopuoleltansa (tyydytti se tai ei). Ja mielellään niin, ettei itse tarvitse nähdä vaivaa tai luopumista lainkaan, ei henkisesti eikä fyysisesti. Onko sekään nyt sitten ns. kuolemaksi, noh, ei tietenkään, toivottavasti. Kukin tavoillansa, joita vastaavasti minä en aina ymmärrä ollenkaan, ja se on täysin ok ja hyväksyn sen sellaisenaan. Olen vissiin vanhemmiten tullut armollisemmaksi ;D

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Mukavaa, että ollaan niin samoilla linjoilla näissä(kin) asioissa. :)

      Olet tehnyt hyviä huomioita ihmisten ajatuksista ulkopuolelta tulevasta ”palosta”. Voin kuvitella turhautuneisuutesi (joka nyttemmin on onneksi muuttunut armollisuudeksi :)), sillä minulla on myös kokemusta tuosta ajattelutavasta, ettei minkään (unelman) eteen tarvitse tehdä mitään, vaan kaikki tapahtuu ilman pienintäkään vaivannäköä. Jotkut kuvittelevat, että kun löytää oman juttunsa, sen asian tekeminen on pelkkää laulua ja rallattelua, eikä se vaadi ihmiseltä mitään, vaan on 100-prosenttista nautintoa yötä päivää. Oma intohimo pitäisi siis pystyä tunnistamaan tuon edellä mainitun harhakuvitelman perusteella. Ei kyllä tarvitse ihmetellä, miksei omaa intohimoa löydy, jos sen kuvitellaan olevan tuollaista!

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  2. llumos

    Tosi mielenkiintoinen kirjoitus! En ole koskaan ajatellut asiaa noin ja toisaalta olen ajatellut aihetta todella vähän, sillä olen yleisellä tasolla elämääni hyvin tyytyväinen. Ilmeisesti siis jokainen ei myöskään tarvitse tajuttomia kiksejä antavia harrastuksia tai työtä, mikä on myös mielenkiintoista! Kiitos tästä kirjoituksesta.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos, ihanaa että tykkäsit! :)

      On tosiaan juuri noin, että jotkut kaipaavat ja tarvitsevat intohimoista tekemistä huomattavastikin enemmän kuin toiset. :) Itse kuulun juuri heihin. Sitten on heitä, jotka ovat oikeastikin varsin tyytyväisiä, vaikka elämän yhtenä pääjuttuna ei olekaan intohimoinen työ tai harrastus. Tunnen monia sellaisia ihmisiä, ja varsinkin jotkut heistä ovat onnellisia eivätkä tunnu ahdistuvankaan saati masentuvan oikein mistään! :) Tosin he ovat ihmisiä, jotka luonnostaan osaavat tehdä asioita (sinulla on varmaan sama juttu), eivätkä siten vietä liikaa aikaa passiivisina esim. tv-ruudun edessä. Viihteen suurkuluttaminen ei lopulta tunnu koskaan kulkevan käsi kädessä luomisen, aidon tyytyväisyyden saati onnellisuuden kanssa.

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  3. Menninkäinen

    Veikkaan, että jos maailma ei pyörisi näin tiiviisti rahan ympärillä, melkoisen moni olisi ”työssä” josta aidosti nauttii.
    Mutta nuo vinkit sopivat oikein hyvin tähän maailmaan. Välillä pitää vaan uskaltaa irroittaa ja hypätä.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Nykyaikana raha tosiaan mutkistaa asioita, ja kun niin monista töistä (olkoot ne suorittavia tai luovia) ei olla muutenkaan valmiita maksamaan kohtuullista korvausta, elantonsa eteen voi todella joutua taistelemaan. Onneksi samaan aikaan löytyy myös tapoja elää ja pärjätä vähemmällä rahalla. :) Hyppäys vaikkapa pieneen omakotitaloon keskelle korpea kummasti säästää rahaa, jolloin ihmiselle jää enemmän aikaa etsiä kiinnostuksen kohteitaan tai harrastaa jo löydettyjä intohimoja! ;)

      Tykkää

      Vastaa
  4. Helmi Nainen

    Löysin blogisi sattumalta ja olen lueskellut paljon tekstejäsi. Paljon tekstiä ”juuri minulle, juuri nyt”. Ihanan innostavasti kirjoitat! Linkkasin sinut blogiin, toivottavasti on ok.

    Tykkää

    Vastaa
  5. Suvi

    Nyt on pakko vastata :) Pidän blogistasi ja kannatan kaikenlaista tekemistä – mutta intohimon en kyllä usko kaikille löytyvän tuolla tapaa. Minä olen niiiiin ikivanha, että lapsuudessani meillä ei edes ollut kotona televisiota. Kilometri piti kävellä, että televisiota sai katsoa (eikä toki silloinkaan itse valittuja ohjelmia). Intohimon löytymistä ei siis mikään viihteen töllötys ole haitannut.

    Ei myöskään se, etten olisi mitään kokeillut. Olen elämäni aikana harrastanut vaikka ja mitä – itsekseni, erilaisissa harrastuspiireissä ja yksityistunneillakin. Koitinpa listata niitä, mitä muistan yhtäjaksoisesti vähintään vuoden harrastaneeni (vuorotellen tai päällekkäin ja toisia koko ikäni): kuoro, pianon soitto, tanhu, posliininmaalaus, öljymaalaus, kuvanveisto, voimistelu (ainakin seuraavia: aerobic, bodypump, bodybalance, stepaerobic, spinning, crossing, pilates, kuminauhajumppa, hiphop, combat, zumba, bailatino, jooga, lavis, kehonhuolto, kahvakuula, lihaskunto, noin niin kuin äkkiä mieleen tulleita – ja nuoruudessa yleisnimikettä ”naisvoimistelu” :), uiminen, avantouiminen, hiihto, (taito)luistelu, erilaiset käsityöt (neulominen, virkkaus, vaateompelu, maton- ym. kutominen, lautanauhat, pirtanauhat, frivoliteetti, chenille- ja tilkkutyöt, neulahuovutus), kalligrafia, himmelien teko, korttien teko, puutarhanhoito (perennat, kesäkukat, juurekset, vihannekset), lukeminen (nuorempana reilusti yli sata kirjaa vuodessa, nykyisin 50-60). – Intohimoa en ole löytänyt. Enkä työstänikään. Tykkäsin siitä kyllä ja olin kai aika taitavakin, mutta ei se sillä lailla koskaan ollut koko elämä kuin joillain muilla.

    Koko elämäni olen naureskellut, miten pitkälle olisinkaan saattanut päästä, jos olisin pystynyt innostumaan vain yhdestä asiasta, keskittämään kiinnostukseni intohimoksi yhteen asiaan. Mutta enpäs vaan ole sellaista yhtä asiaa löytänyt – enkä kyllä enää kuvittelekaan. Elämääni olen kyllä aina ollut hyvin tyytyväinen.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Onpa mukavaa, että tulit kommentoimaan! :)

      Olet varmasti oikeassa, että tämäkään tekniikka ei toimi kaikilla, vaikka valtaosalla toimisikin. Aina löytyy poikkeuksia. :)

      Viihteen suurkuluttaminen on nimenomaan tämän päivän riesa, jonka älypuhelimet, tabletit ja pienet kannettavat mahdollistavat niinäkin hetkinä, jolloin ei aiemmin voinut olla viihteen äärellä (esim. bussissa, kaupan kassajonossa ym.). Kertomuksesi perusteella omassa nuoruudessasi oli erilaista, ja olisit hyvin voinut löytää intohimosi jo silloin, mikäli niin olisi tapahtunut. Niin ei kuitenkaan käynyt silloin eikä myöhemminkään. Sinun tapauksessasi viihteen karsimisesta ei varmastikaan olisi ollut apua, koska se ei ollut ongelma alunperinkään. Uskon silti, että nykyaikana aivan liian moni turruttaa itsensä viihteellä, mikä vaikeuttaa omien intohimojen löytymistä merkittävästi.

      Tunnen itsekin monia vanhempia ihmisiä, jotka ovat jo kauan olleet eläkkeellä ja jotka eivät koskaan varsinaisesti löytäneet intohimojaan, vaikka olivatkin tyytyväisiä (työ)elämäänsä. Veikkaisin samaa, mitä toinen kommentoija tässä ketjussa kirjoitti, eli että kaikki eivät ehkä joko tarvitse tai kaipaa intohimoista tekemistä yhtä kipeästi kuin toiset. Toisilla intohimon liekki varmasti myös tuntuu vahvempana sisuksissa jo nuorena kuin toisilla (ajatellaan esim. ammattilaisjääkiekkopelaajaa, joka saavuttaa huipputason jo alaikäisenä; hänen on täytynyt olla hyvin innoissaan jääkiekon pelaamisesta jo pikkunaperona).

      Minusta vaikuttaa, että et ole kärsinyt, vaikka intohimoa ei löytynytkään kaikesta yrittämisestäsi huolimatta. :) Se on hyvä asia. Ehkä sinun juttusi on se, että olet innokas eri asioiden kokeilija, ja avoin monenlaiselle tekemiselle. Harrastusten listasi on nimittäin varsin kattava ja laaja (frivoliteetin jouduin googlaamaan, jotta sen merkitys aukesi :D).

      Intohimon perään ei kannata itkeä niidenkään, jotka todella haluaisivat sen löytää, mutta eivät siinä onnistu. Toisinaan elämä voi olla jopa parempaa ilman pakottavaa intohimoa; intohimo on englanniksi passion, joka puolestaan tulee latinan kielen sanasta pati, joka tarkoittaa kärsimistä. Intohimoinen tekeminen on siis toisinaan kärsimistä. Ne, jotka eivät löydä intohimoaan, jäävät ehkä jostain paitsi, mutta samalla säästyvät paljolta kärsimiseltä. Kaikessa on puolensa. :)

      Tykkää

      Vastaa
      1. Suvi

        Kaikessa todella on puolensa, vaikkapa tällainen: vanhempieni tuttava aikanaan löysi intohimonsa. Hän oli yksi niistä lukuisista neiti-ihmisiä, joiden sulhaskandidaatit kaatuivat sodassa. Intohimo oli ristipistotyöt. Ja millaisia ristipistotöitä hän tekikään! Toinen toistaan upeampia. Todellisia taideteoksia. Mutta kun kaikki omat pöydät ja seinät olivat jo täynnä eikä tutuillekaan loppumattomiin voinut lahjoittaa… uusia töitä syntyi silti kymmeniä vuodessa, koska vapaa-aikaa riitti… noin kuudenkymmenen vuoden ajan… Niin olipa siinä sitten testamentin saaneella hyväntekeväisyysyhdistyksellä ihmettelemistä, kun asunnon kaapeista löytyi sadoittain, ellei tuhansittain toinen toistaan hienompia liinoja.

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Voi, kunpa vanhempiesi tuttava olisi löytänyt keinon lahjoittaa liinoja laajemmin (esim. joulukeräyksiin, köyhille perheille jne.) tai jopa myymään niitä! Niin intohimo ei olisi ”mennyt hukkaan” eli siitä olisi voinut seurata jotain suurempaa. Hän olisi voinut perustaa yrityksen intohimonsa ympärille, mutta naiset eivät varmasti perustaneet yrityksiä siihen maailmanaikaan samoin kuin nykyään. Jos liinat eivät olisi kiinnostaneet ihmisiä, hän olisi voinut tehdä ristipistoja muihin tekstiileihin ja modernimpiin tuotteisiin, jotka kiinnostavat monia nykyaikana. Onpa harmi, että kukaan ei auttanut häntä ideoimaan tai että hän ei ehdotuksista huolimatta ottanut intohimonsa kanssa seuraavaa askelta. Kiitos, että jaoit noin mielenkiintoisen ja intohimon kannalta varoittavan tarinan! Jos/kun oma intohimo löytyy, sen kanssa pitäisi uskaltaa edetä rohkeasti. Yksinäinen puurtaminen kotona pimeässä nurkassa ei saisi siinä vaiheessa olla vaihtoehto – varsinkaan kymmenien ja taas kymmenien vuosien ajan!

        Tykkää

      3. Suvi

        Juu, ajat olivat tuolloin vähän erilaiset :) Tämä täti olisi luullakseni pitänyt äärimmäisen vulgäärinä ajatusta mistään myymisestä. Hänellä oli yliopistotutkinto, hyvä virka ja niin paljon varakkuutta, että kaiken huushollihomman hoiti kokopäivätoiminen palvelija, mikä mahdollisti ristipistoihin keskittymisen.

        Tykkää

      4. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Oho, aikamoinen tapaus! No, ainakaan hän ei elänyt puutteessa, vaikka rahaa ei liinoista tullutkaan. Ehkä ristipistotöiden lahjoituskampanjat silloin tällöin olisivat sitten olleet varteenotettavampi vaihtoehto hänelle. :)

        Tykkää

  6. Mari

    Kiitos tästä! Nyt selvisi fysiologinenkin syy siihen, miksi väliin pakoilen niihin hommiin tarttumista, jotka vievät minua kohti unelmiani. Tähän asti olen ajatellut, että syy on ainoastaan epäonnistumisen pelossa: välttelen tärkeään asiaan ryhtymistä, koska pelkään epäonnistuvani. Tämä dopamiini-näkökulma oli ihan uusi, mutta avartava. Ihminen ON psykofyysinen kokonaisuus.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kommentistasi, Mari!

      Kirjoitit asiaa, noin se juurikin on. On hyvä tunnistaa, mistä johtuu, ettei aina jaksa tarttua itselle tärkeisiin asioihin. Dopamiini-näkökulma oli minullekin aivan uusi ennen kuin löysin sen, ja olin ja olen yhä kovin innoissani löydöstäni. On hienoa voida välittää tällaista tietoa myös muille. :)

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  7. reissausta ja ruokaa

    Loistava kirjoitus ja ajankohtainen itselleni, kun taas eilen päätin lopettaa telkkarisarjojen katsomisen, mitä käytin mukamas lääkkeenä ankeaan talveen. Mitenkähän monien muiden elämää kurjistaa nämä mahdollisuudet katsoa kymmenen jaksoa putkeen? Sain tästä intoa taas jaksaa käyttää vapaa-aikani paremmin todellisiin intohimon kohteisiini, dopamiinia tänne!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Heh, lähetän paljon dopamiinia suuntaasi! Mahtavaa, että kirjoituksesta on hyötyä juuri nyt; välillä sitä tosiaan jämähtää katsomaan erilaista tv- tai videomateriaalia tuntikausiksi, vaikka omaa aikaa voisi käyttää paljon viisaamminkin. Eikä jakso tai pari silloin tällöin mitään haittaa, mutta siinähän homman juju juuri piileekin, että monilla katselu ei jää siihen, vaan helposti ahmitaan koko tuotantokausi. Onneksi omia intohimojaan voi lähteä metsästämään milloin tahansa, kunhan vain ensin kyllästyy totaalisesti omaan passiivisuuteen.

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  8. Paluuviite: Someriippuvuus - tunnustan, ja mitä sille tein - Mari Kuusisto

  9. RavenWolf

    Tosi hyvä kirjoitus ja varmasti joitakin ihmisiä auttaa jos aidosti haluaa muutosta, mutta minusta koko asiaa pitää pohtia syvällisemmin. Miksi pitää ehdottomasti saada intohimo johonkin yhteiskunnallisesti tuottavaan aiheeseen? Mitä pahaa siinä on, että on todellinen palo vaikkapa videopeleihin. Itse työskentelen IT:ssä, tarkemmin pelialalla, ja kaikki minun kaverit, ja itse mukaan lukien, olemme pelanneet koko elämämme. Tiedän henkilöitä jotka ovat upottaneet yhteen tiettyyn peliin jopa yli tuhat tuntia. Se on heidän intohimonsa. Olen tarkkaillut tätä ”addiktioita” omallakohdalla ja olen sellainen henkilö, että en ikinä löytäisi intohimoa yhdestä pelistä. Uppoudun helpolla kirjoihin, leffoihin/sarjoihin ja peleihin, mutta mielenkiintoi yhtä peliä kohtaan ei ikinä kestä sen paria viikkoa pidemälle. Sen jälkeen alkaa aina kiinnostaan muun tyyppiset pelit. Sama koskee itseasiassa kaikkea. Olen tiedonjanoinen ja luen sekä seuraan uutisia laajasti sekä tieteen kehitystä. En tosiaankaan edes haluaisi keskittyä johonkin asiaan yksipuolisesti.

    Katsos on kahdenlaisia ihmisiä. On sellaisia kilpailuhenkisiä ihmisiä jotka rakastavat olla ”parhaita” jossain asiassa. He jatkuvasti kehittävät ja yrittävät parantaa sitä omaa suoritusta. Tämä on tälläisen kilpailuyhteiksunnan (millainen meidän nykyyhteiskunta on) unelmaihminen. Sitten on sellaisia ihmisiä joita kiinnostaa ”tieto” ja ”taito” laajalti. Heitä ei useinkaan kiinnosta kilpailla muiden kanssa asioista. Uppoudumme aiheeseen ja kun sen aiheen ymmärtää tarpeeksi, niin se ei enää tarjoa samanlaista ”palkintoa” kuin ennen. Tulee siis kyllästyminen ja haluamme löytää toisen mielenkiintoisen aiheen.

    Se miksi sitten ihmiset ”tuhlaavat” aikaa pelaamiseen ja vastaavaan viihteenseen johtuu yksinkertaisesti siitä, että pelit ja nykyviihde yleensäkkin pystyy tarjoamaan jotain sellaista mitä oikea maailma ei pysty tarjoamaan. Pelit pystyy tarjoamaan paljon mielenkiintoisempia ja koukuttavampia puzzleja kuin oikea maailma. Tai oikean maailman puzzlet ovat yleensä sanget työläitä ja tylsiä (raketti-insinöörin laskut jne). Peleissä ihminen pystyy astumaan vaikkapa Napoleonin saappaisin taistelukentällä johonka oikeassa maailmassa suoriutu yks ihminen eli Napoleon itse. Taisteluhävittäjä lentäjäksikin pystyy ryhtymään peleissä paljon pienemmällä vaivalla kuin oikeassa maailmassa jne. Saati sitten voit uppoutua johonkin fantasia/scifimaailmaan jollaiselle ei löydy vertoja meidän realimaailmasta. Se oikemaailma on aika karupaikka. Sitä voisi verrata käpylehmiin. Kuinka moni lapsi leikkii oikeasti käpylehmillä jos vastaavasti hänellä olisi vaihtoehtona tietokone/konsoli?

    Samanlailla työelämä ja arki ovat karuja. Miksi panostaa sellaiseen kun voi elää fantasiamaailmoissa? Varsinkin kun pelien päätepiste pitkällä tähtäimellä on jokin Matrix elokuvan tasoinen keinomaailma.

    TL;DR Ihminen hakee sen dopamiininsa sieltä mistä sen saa helpoiten. Siinä ei ole mitään väärää sillä biologiset olennot ovat rakentuneet jopa solutasolla mahdollisimman paljon energiaa säästäväiseksi. Jopa muurahaisista 30% on aina laiskoja. Miksi tehdä raskasta duunia dopamiininsa eteen jos sen saavuttaa helpommin peleillä?

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos mietinnöistäsi ja näkökulmasta, joka ei ollutkaan vielä tullut esille!

      Kommenttisi herätti paljonkin ajatuksia, mutta ehkä yksi pääpointti, mikä minulle tuli mieleen, on tämä: tiettyjä ihmisiä alkaa harmittaa, jos/kun he koukuttuvat johonkin asiaan, kuten pelaamiseen, runsaaseen tv:n tai sarjojen katseluun, pornoon yms. He siis ITSE haluavat tehdä asialle jotain ja käyttää aikansa viisaammin. Usein näillä samoilla ihmisillä on menneisyydessä ollut jokin harrastus tai mielenkiinto, mutta se on murskaantunut helpon, passiivisen toiminnan alle. Heitä ei harmita oma tv:n katselunsa esim. yhteiskunnan sanelemien sääntöjen takia, vaan he tuntevat sisimmässään, että he ovat juuttuneet väärään toimintaan ja että heidän lahjansa menevät hukkaan, koska he eivät toteuta itseään. Vaikuttaa, että sinulle ja ystävillesi pelaaminen ei ole sellaista toimintaa, eli te ette halua muuttaa tapojanne ettekä koe pelaamista ongelmaksi, mikä on täysin ok. Sinun intohimosi pelaamiseen vaikutti jopa alan valintaasi, eli sinun kohdallasi pelaaminen ei mielestäni edes käy esimerkiksi pelkästä passiivisesta toiminnasta kuten pornon katselusta työpäivän jälkeen, vaan sillä on suurempi merkitys elämässäsi. Monelle muulle (paljon) pelaavalle asetelma ei välttämättä ole ihan samanlainen.

      ”Miksi pitää ehdottomasti saada intohimo johonkin yhteiskunnallisesti tuottavaan aiheeseen? Mitä pahaa siinä on, että on todellinen palo vaikkapa videopeleihin.”

      Tästä asiasta ajattelemme selvästi hyvin eri tavalla, sillä en kirjoittanut tai edes vihjannut siihen suuntaan, että oma intohimo löytyisi aiheesta, joka on ”yhteiskunnallisesti tuottavaa”. Pikemminkin asia on päinvastoin, eli yksilön unelmat ja intohimot eivät useinkaan kohtaa yhteiskunnan tarpeiden kanssa. Ajatellaan vaikka viulistia, joka harjoittelee älyttömästi tullakseen paremmaksi viulistiksi, koska hän kokee sen tarkoituksekseen. Hän haluaa ilahduttaa ihmisiä taidollaan, ja soittaessaan hän kokee olevansa elementissään. Viulun soittaminen on tärkeää juuri hänelle, mutta yhteiskunta puolestaan ei erityisesti arvosta viulisteja, ja monet taitavatkin viulistit ovat työttömiä tai esim. freelancereita, jotka tienaavat soittamisella äärimmäisen vähän ja tarvitsevat siksi toisen työn saadakseen elantonsa. Toisin sanoen yhteiskunta nimenomaan ei kannusta ihmisiä löytämään ”omaa juttuaan”, sillä se jos mikä voi olla yhteiskunnallisesti tappiollista. Ihmisiä myös houkutellaan eri aloille sen mukaan, mistä milloinkin on pulaa, esim. hoitajapula –> niinpä koulutetaan lisää hoitajia. Mm. juuri tämän takia hoitoalalla alkaa olla yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka ovat täysin sopimattomia alalle ja jotka eivät valinneet hoitoalaa puhtaasta mielenkiinnosta/intohimosta, vaan yhteiskunnan painostuksesta. Voidaankin sanoa, että tällaisina aikoina yksilön pitää olla aiempaakin tietoisempi mielenkiinnoistaan ja intohimoistaan, jotta yhteiskunta ei onnistu houkuttelemaan häntä aivan väärälle alalle.

      ”Pelit pystyy tarjoamaan paljon mielenkiintoisempia ja koukuttavampia puzzleja kuin oikea maailma.”

      Tämä voi hyvinkin olla totta, tosin sekin riippuu ihmisestä. On myös heitä, joille totuus on tarua ihmeellisempää. Jos kuitenkin pitää vaikkapa fantasiasta, minkä mainitsit, niin sitähän voi myös luoda itse sen sijaan, että vain nauttii toisten tuotoksista. Itse kirjoitan parhaillaan esikoisromaaniani, ja siten luon sen fiktiivisen maailman tekemällä työtä tarinan eteen. Helpointa on toki vain lukea muiden kirjoittamia tarinoita, mutta minulle se ei riitä, vaan haluan luoda. Koen, että elämäntehtäväni ei ole vain nauttia muiden luomuksista, vaan olla yksi niistä luojista.

      ”Samanlailla työelämä ja arki ovat karuja. Miksi panostaa sellaiseen kun voi elää fantasiamaailmoissa?”

      Onnellisuustutkijat erottavat toisistaan esim. sen mielihyvän, mikä seuraa jäätelön syömisestä, ja sen onnellisuuden, mikä seuraa kovasta ahertamisesta. Jos vaikka nikkaroi keinutuolin, sen päätteeksi voi iloita kättensä jäljestä toisin kuin jos keinutuolin vain hakisi kaupasta. Juuri se ero on luomisella/tekemisellä ja passiivisella toiminnalla. Avainasemassa tässä toki on se, että nauttii tekemästään työstä (esim. nikkaroimisesta), sillä jos siitä ei nauti, silloin siitä ei seuraa sellaista onnellisuutta mitä jollekin toiselle ihmiselle. Silloin vain nauttii siitä, että ällöttävä projekti on vihdoin takana, ja sehän ei suinkaan ole intohimoisen tekemisen tuntomerkki.

      ”Ihminen hakee sen dopamiininsa sieltä mistä sen saa helpoiten. Siinä ei ole mitään väärää sillä biologiset olennot ovat rakentuneet jopa solutasolla mahdollisimman paljon energiaa säästäväiseksi. Jopa muurahaisista 30% on aina laiskoja. Miksi tehdä raskasta duunia dopamiininsa eteen jos sen saavuttaa helpommin peleillä?”

      Niin, toiset haluavat elää noin, eivätkä he kärsi siitä. Jotkut kuitenkin kärsisivät, sillä heillä on palo luomiseen/tekemiseen. Toisin sanoen he eivät pohjimmiltaan ole helpon dopamiinin perässä. Itse kuulun juuri heihin. Olisin kauhuissani, jos romaanini otettaisiin minulta pois, ja tästä lähtien saisin vain lukea mutten kirjoittaa. Kirjoittaminen on aina ollut minulle vakavaa työtä (ei siis mikään helppo ja hauska harrastus), mutta se on työtä, jota ilman en halua elää. Minusta on kuitenkin oikein sopivaa, että ne jotka eivät halua itse luoda, vaan nauttivat suunnattomasti esim. juurikin pelaamisesta, saavat pelata sydämensä kyllyydestä. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.