Lohtua loskan keskelle

Tänään ikkunasta paistoi lohduton näky: yhä työmaavaiheessa oleva pihani – vai pitäisikö sanoa mutakasa – paljastui ihanan paksun lumikerroksen alta. Järvikin tuntui sulaneen yhdessä yössä, vaikka ei se toki kunnolla jäässä ollutkaan. Silti on outoa, että vielä tiistaiaamuna kävin juoksulenkillä 17 pakkasasteessa, ja tänään oltiin jo reilusti plussan puolella.

Minulla on vielä esittelemättä menneen Tahkon-reissun kauneimmat maisemat, ja ajattelin niiden mahdollisesti lohduttavan muitakin kuin minua, paikallisissa metsissä kun oli niin taianomainen tunnelma. Ja lunta todella piisasi toisin kuin nyt!

Talvinen satumetsä löytyi Pisan luonnonsuojelualueelta. Reitti käsittää nousun Pisan huipulla olevaan näköalatorniin ja sitten laskun samaa reittiä alas. Kesällä reittivaihtoehtoja on useampia, mutta nyt talvella olimme onnellisia jo pelkästään siitä, että jotkut muut olivat kulkeneet reitin ennen meitä, sillä ilman muiden lumijälkiä emme ehkä olisi löytäneet perille.

Reitti huipulle oli uskomattoman kaunis. Itse en välttämättä koskaan ole nähnyt vastaavaa, ja poikaystävän siskokin joutui miettimään, milloin viimeksi oli nähnyt jotain yhtä upeaa, vaikka on kokenut Lapin-matkaaja.

Jyrkimmissä kohdissa oli kaiteet, mutta ne olivat lumen takia niin matalalla, että niistä ei helposti saanut otetta.

Tässä olemmekin jo huipulla. Huipulle eli näköalatornille oli matkaa vain 1,4 km, mutta lumikinoksissa nousuun meni kuitenkin aikaa. Huipulla myös tuuli sen verran, että emme viipyneet siellä kovin kauaa. Haluamani kuvat ehdin silti ottaa.

Tykkylumi painoi puut kasaan sekä pysty- että vaakasuunnassa. Mahdollisesti vaarallista kulkijoille ja kallista sähköyhtiöille, mutta niin lumoavan näköistä!

Yllätykseksemme lähes yhtä kaunista oli myös Tahkon huipuilla, kun viimeisenä Tahkon-päivänä lähdimme sellaiselle maisemaladulle, joka ei vielä tammikuussa ole hiihtokunnossa.

Maisemareitillä jouduimme tarpomaan paljon enemmän kuin Pisan-reitillä, ja lumi oli paikoin raskaan upottavaa.

Puuraukat olivat kovilla kaikesta lumen painosta. Maisema”ladulla” oli ennätyksellisen reilusti kaatuneita puita, ja juuri siksi se ei ollutkaan hiihtokäytössä. Kun olimme rämpineet tarpeeksi monta tuntia, laskeuduimme moottorikelkoille tarkoitettua reittiä takaisin maantielle ja siitä kotimökkiin. Sesonkiaikana moottorikelkkareitillä kulkeminen olisi isompi rikos, mutta nyt moisella ei ollut juuri merkitystä. Koko Tahkolla oli hyvin rauhallista.

Nyt ihana matka on pelkkä muisto vain, mutta reissu toi valtavasti piristystä arkeen ja lisäsi henkisten voimavarojeni määrää. Huomasin päivän pidentyneen sillä välin, kun olimme poissa. Loskasta huolimatta elämme jo nyt miellyttävämpiä aikoja kuin marras-joulukuussa, ja suunta on koko ajan parempaan päin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.