Harmaita hiuksia ja jättikaneja

Kyllä minulla oli hauskaa, kun kaksi jättikania hyppäsi omaehtoisesti syliini. Ne ovat niin isoja, ettei syliin olisi enempää mahtunutkaan. Niiden söpöys ja tutustumishalu suorastaan liikuttivat.

Jättikanit ovat Tahko Farmin asukkaita. Farmilla saa kiertää itsekseen ja ruokkia eläimiä sen jälkeen, kun henkilökunta on opastanut, mikä ruoka käy millekin eläimelle ja mitkä eläimet pitävät silittämisestä ja mitkä ei.

Jättikanit ja lampaat olivat suosikkejani. Puput olivat kesyjä ja tekivät innoissaan tuttavuutta. Lampaat menivät raukeiksi ja sulkivat silmänsä, kun niitä silitti ja rapsutti leuan alta. Jos olisinkin vielä lihansyöjä, uskon, ettei lampaanliha enää maistuisi kohtaamisemme jälkeen. Farmilla oli myös pari alpakkaa. Ne tulivat uteliaina kuikuilemaan muonaa, jota syötimme heille ohjeiden mukaan kädestä, mutta ne eivät muuten välittäneet kummemmin ihmiskontaktista. Alpakat liikkuivat Farmin sisätiloissa vapaasti, lampaat puolestaan oleilivat ulkona.

Ollessamme toistamiseen hiihtoladulla sain testata, miltä näyttäisin, jos hiukseni olisivat totaalisemmin harmaat. (Minähän olen harmaantunut 19-vuotiaasta asti, ja vaikka harmaita onkin nykyään reilusti hiusten sisimmissä ja alimmissa kerroksissa, hiukset ovat yhä päältä pitkälti ruskeat. Hiukset myös aina tummenevat talvikaudella ja vaalenevat kesäisin.)

Tuosta jälkimmäisestä kuvasta minulle tulee mieleen joulupukki! Siinä hiukset näyttävät käkkäräisiltä partakarvoilta. En osaa sanoa, miten hyvin näin harmaat ja/tai valkoiset hiukset sopisivat minulle yleisesti, hiusten rakenne kun on melko kaukana omastani, ja seassa on paljon myös ruskeaa. Kuvienottohetkellä pakkasta oli 12 astetta, ja avoimilla paikoilla tuuli tuiversi.

Löysimme muuten aivan ihanan talvisen satumetsän, jollaista en ehkä ole nähnyt koskaan aiemmin. Tykkylumi oli muokannut maisemasta hämmästyttävän kauniin. Jos sille päälle satun, kerron paikasta lisää toisessa kirjoituksessa.

Menimme metsään lumikengät mukanamme, mutta lopulta kulkeminen kävi helpommin ilman niitä. Jos tämä ei käy talvilomasta, niin sitten ei mikään!

2 ajatusta artikkelista “Harmaita hiuksia ja jättikaneja

    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Puput kyllä huimasivat koollaan ja ihastuttivat luonteellaan. 😍 Alpakka on tosiaan valinnut päähänsä sellaiset vastavärit, että hieno kampaus tai tupee varmasti näkyy. :D

      Lumimaisemat metsässä muistuttivat, mikä taiteilija luonto onkaan! (Sen kun tuppaa aina unohtamaan marras-joulukuisessa Etelä-Suomessa.)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.