Ennustus kävi toteen

Minäpä otin ja lähdin matkalle poikaystävän siskon kanssa. Onneksi kaikki heidän suvussaan eivät ole yhtä estyneitä kuin poikaystävä itse! Sain kuulla kohteen vasta viikkoa ennen matkaa, mikä lisäsikin reissun jännittävyyttä.

Olimme sopineet, että sisko valitsisi kohteen sen mukaan, mihin hän olisi valmis ajamaan tai matkustamaan junalla, sillä lentokoneet ja siten ulkomaat eivät tällä kertaa olleet vaihtoehto. Poikaystävän sisko on kokenut Suomen- ja varsinkin Lapin-matkaaja, minä puolestani en ole matkustellut Suomessa juuri lainkaan, minkä vuoksi mm. viimekesäinen Levin-reissu oli ikimuistoinen. Jäin odottamaan, minkä kohteen sisko valitsisi kuultuaan, että minusta saisi matkaseuraa.

Olen maininnut jossain yhteydessä aiemminkin, että blogini sähköpostiin lähetetään kasoittain erilaisia tiedotteita ja kutsuja. Niitä on mukava saada mahdollisten kirjoitusaiheiden toivossa, mutta iso osa niistä tuntuu hakuammunnalta, vaikka tarkoitus on, että saan nimenomaan blogini aihepiiriin sopivia tiedotteita. Käytännössä se on kuitenkin mahdotonta, sillä saatan kirjoittaa kerran esim. asunnonmyynnistä, minkä jälkeen saan kaikki mahdolliset kiinteistövälitysuutiset, mitä Suomella on tarjota, vaikka en enää olisi aikeissa kirjoittaa asunnonmyynnistä. Toisin sanoen kukaan tai mikään ei osaa ennustaa, mistä kirjoitan tulevaisuudessa (lisää) ja mistä en. Usein käy silti niin, että vaikka en olekaan sopivaa kohdeyleisöä, pystyn silti ymmärtämään, miksi sain jonkin tietyn tiedotteen. Saan esim. poronhoitoon liittyviä tiedotteita vain siksi, että kirjoitin kerran poroista, joista en muutoin koskaan kirjoita. Yhden tietyn alan hakuammuntatiedotteet ovat kuitenkin kirineet ylitse muiden:

Kyseessä ovat Kuopio-Tahko Markkinoinnin tiedotteet, joita saan yhtenään (yllä on esimerkki parista tämänvuotisesta), enkä ole ikinä käsittänyt, miksi ihmeessä saan noin spesifiä tietoa aiheesta, joka ei voisi olla kauempana blogini aihepiiristä. En ole koskaan maininnut sanallakaan Kuopiota tai Tahkoa enkä yleisestikään kirjoittanut hiihto- ja laskettelukeskuksista. Ainut keksimäni syy juuri näiden tiedotteiden saamiseen on se, että kirjoitin Levistä, josta on kyllä mielestäni tehty melkoinen loikka, jotta on päästy Kuopio-Tahkoon. En koskaan ajatellut tiedotteista mitään sen kummempaa, vaan heitin ne aina avaamatta roskakoriin (otsikot kun itsessään riittivät kertomaan, että aiheissa ei liikuttu itseäni kiinnostavilla vesillä).

Kun poikaystävän sisko sitten viime viikolla soitti ja kertoi kohteemme, arvatkaa, mikä kohde oli kyseessä? No, Tahko tietenkin! ”Kuopijokin” tuli matkalla nähtyä, ja täällä sitä nyt ollaan Tahkolla. Näemmä blogi osasi ennustaa tulevan matkakohteen, eivätkä täysin turhilta tuntuvat tiedotteet sittenkään olleet niin kaukaa haettuja kuin miltä ne aina tuntuivat.

Aurinko ei ole jaksanut paistaa, mikä näkyy kuvissakin sinisenä synkkyytenä, mutta muutoin sää on suosinut talvista reippailua, ja kävimmekin jo laduilla hiihtämässä.

On täällä muuten niitä porojakin, joista ei kylläkään kannattaisi nyt mainita. Pian saan kahta kauheammin poronhoitotiedotteita blogin sähköpostiin.

Hiihtolenkin varrella huilasimme karpaloita ja suolapähkinöitä syöden alla näkyvässä kodassa.

Kyllä täällä mieli ja kroppa tuulettuu. Laskettelua en harrasta, ja hiihdossakin olen noviisi, mutta silti olen nyt Tahkolla. Kuka olisi arvannut, että tänne(kin) minun oli määrä tulla joskus käymään.

8 ajatusta artikkelista “Ennustus kävi toteen

  1. Taru

    Nonni, ennustukset on välillä mystisiä! :D

    Lämpimät terveiset sinne, me ollaan / asutaan tässä vähän matkaa toista sataa kilsaa ylöspäin. Eli melkein nuapurissa, heh.

    Iloista lomaa, oikein paljon! ❤️

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kovasti terveisistä ja lomatoivotuksista! ❤ Hauska ajatella, että asutte nykyään noin lähellä Tahkoa. Näillä seuduilla 100+ kilometriä on tosiaan lyhyehkö matka. 😄

      Tykkää

      Vastaa
      1. Taru

        Juu :) Tahkollakin oon joskus käynyt / ollut, mutten tosin täällä asuessa. Se on vissiin liian lähellä ;D

        Tykkää

  2. Anna / Kätteni Jäljillä

    Minusta oli kyllä hupaisaa lukea, miten iso vaikutus yhdellä postauksella voikaan olla sähköpostiisi! :D

    Itse en ole koskaan Tahkolla käynyt, mutta on kaiketi mukava paikka rentoutua ja liikkua! :) Toivottavasti teillä on/oli kaikin puolin hieno loma! <3

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiva, että kirjoitus viihdytti; tiedotteista kertominen oli melko pakollista, jotta pystyin osoittamaan ennustuksen toteutumisen, mutta ovathan mm. nuo yhden kirjoituksen perusteella saamani poronhoitotiedotteet aika hassuja! 😊

      Kiitos lomatoivotuksista! 💙 Kyllä täällä Tahkolla viihtyy jopa sellainen, joka ei aio rinteille. Varsinkin nyt sesongin ulkopuolella on kovin rauhallista, ja lunta ja latuja riittää. :)

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  3. Menninkäinen

    Hauska postaus! Ja mukavaa lomaa. Enpä ole Tahkolla koskaan käynyt, vaikka yks kesä sieltä mökkejä kyselinkin Lapin reissulle, vaan oli kesälläkin melko hinnakkaita. (tai sitten koirat nosti hintaa…)
    Jos puhuis tarpeeksi lihansyönnistä ja poroista blogissa, niin saiskohan jostain poronlihaa…?

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos! 💚

      Kiva, että harkitsit Tahkoa, vaikka ette silloin tänne tulleetkaan. Meidän ”mökki” eli mökkimäinen rivitaloasunto maksaa noin 480 euroa viikolta, mitä pidän itse kalliina, mutta täällä on täysin samanlaisia asuntoja nyt vuokralla myös yli 600 eurolla, eli meidän saama ”alennus” kai sitten piti paikkansa. Asunto on hurjan siisti, kodikas ja toimiva, eli hinnalle saa myös vastinetta, mutta kyllä se silti kirpaisee. Onneksi hiihtäminen on ilmaista. :)

      Voithan kokeilla, toisivatko poro- ja lihapuheet palkaksi poronlihaa. 😄 Sullahan on jo hyvä perusta aiheelle, koska olet kirjoittanut poroista ainakin erilaisten (kodin)esineiden muodossa. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s