Pihistelijän happy hour

Moni lienee tästä jo kuullutkin, mutta lähes yhtä moni ehkä ei. Minulle tämä selvisi vasta äskettäin, ja otin tämän mainion keksinnön heti osaksi nuukaa arkeani.

Olen rikas köyhä ilmaisun kaikissa merkityksissä: tienaan mitättömästi, ja niitäkin palkkioita saan karhuta työnantajilta lakimiehillä uhaten. Minulla kuitenkin on aina rahaa niinkin ”paljon”, että voin esim. lähteä lomamatkalle ex tempore (matkan täytyy kuitenkin olla minun varaamani, sillä tartun vain hyviin matkadiileihin). Tämän kaiken mahdollistaa viisas rahankäyttö, jonka olen osannut luonnostaan niin kauan kuin muistan. Säästökeinoja on lukemattomia, mutta itse olen säästänyt mm. asumalla edullisella asuinalueella Helsingissä ilman autoa, lyhentämällä asuntovelkaa vuokralla asumisen sijaan, ollen palkkatyössä lähes koko opiskeluaikani ja säästäen palkasta suurimman osan, ja unohtaen miltei aina kaikki ”turhat” rahasyöpöt (esim. bilettämisen, drinkit, taksimatkat jne.).

Nyt olen löytänyt itselleni uuden ja mitä kutkuttavimman säästökeinon, joka todella tuntuu lompakossa: ruokakaupassa voi nykyään helposti tehdä ostoksia 60 prosentin alennuksella! Jos puhuttaisiin mistä tahansa muusta kaupan alasta, suurikaan alennus ei hetkauttaisi minua, sillä en tahdo ostaa mitään turhaa, mutta kun puhutaan ruoasta, jota jokaisen on pakko ostaa, alennus on käsittämättömän suuri ja innostava. Kyseessä on siis S-kauppojen ilta-ale, joka on käynnissä kaupan viimeisenä aukiolotuntina. Alennuksen piirissä on satoja S-kauppoja (esim. S-market, Alepa, Sale ja Prisma) ympäri Suomen, ja alennus annetaan kassalla sellaisista tuotteista, joihin on jo merkitty useimmiten 30 prosentin alennus oranssinpunaisella lapulla. Viimeisenä aukiolotuntina alennus kuitenkin kasvaa 60 prosenttiin. Tästä kattavasta listasta voi tarkastaa, kuuluuko oman asuinalueen S-kauppa alennuksen piiriin, ja listasta näkee myös, onko viimeinen aukiolotunti esim. klo 20 ja 21 välillä vai 21 ja 22 välillä.

Saan 60 prosentin alennuksella ruokaa jopa täältä korvesta, missä nykyään asun! Ja en suinkaan mitä tahansa ruokaa, vaan härkistä, nyhtistä, falafeleja ja mustapapupihvejä! Mikä kasvissyöjän paratiisi! Jos kasvissyöjä löytää S-kaupasta näin paljon aleruokaa, niin sekasyöjä luonnollisesti vielä enemmän.

Alennukset hyödyttävät myös ympäristöä, koska S-kauppojen ruokahävikki on niiden myötä entisestään vähentynyt. Eniten kiittää kuitenkin kuluttajan kukkaro, josta löytyy jo muutaman kauppareissun jälkeen rahaa ties mihin harrastuksiin tai menoihin pelkästään ruokalaskusäästöjen johdosta!

Juuri tällaisten ihanuuksien ansiosta olen oman elämäni miljonääri.

14 ajatusta artikkelista “Pihistelijän happy hour

  1. Menninkäinen

    Me on pitkään ostettu alelapputuotteita, koska esim. lihoja voi pakastaa ja jogurtit ei mene kuitenkaan heti parasta ennen päivänä pilalle. Kun ilta-alesta uutisoitiin syksyllä suunnitelin meneväni kurkkimaan ”meidän” s-markettia, mutta vieläkään ei olla saatu aikaiseksi. Täytys kyllä joku ilta käydä kurkkimassa.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Hyvä, että pakastatte ym., sillä jotkuthan kuvittelevat parasta ennen -tuotteiden menevän sillä hetkellä pilalle, kun päivä vaihtuu toiseksi. Itse syön huoletta myös viimeinen käyttöpäivä -tuotteita, vaikka päiväys olisi jo ohitettu. Lihojen kohdalla en kyllä sellaista suosittele ilman juurikin tuota pakastusta, mutta täysin kasviperäinen ravinto onneksi jo itsessään säilyy pidempään.

      Itsekin olen jo vuosien ajan ostanut aleruokia useimmiten 30 prosentin alennuksella, ja iloitsin aina niistäkin (varsinkin erikoisemmista kasvisruokalöydöistä), mutta kun vastikään opin tästä 60 prosentin alennuksesta, niin sitten vasta innostuinkin! Alennus on kerta kaikkiaan niin mahtavan tuntuva, että kassalla sitä luulee olevansa jossain toisessa maassa, kun iso kasa ostoksia maksaakin vain 20 – 30 euroa. Sillä summallahan ei nykyaikana normaalioloissa saa kuin muutaman tuotteen, varsinkin jos ostaa valmisruokia.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Taru

    Kyllä, on viisasta! Mekin rynnättiin paikalliseen s markettiin heti silloin kun tää tuli, mutta mutta, täällä korvessa ei riitä tavara :D Valikoimat on kaikkiaan yllättävän paljon suppeampia, ja iltaisin hyllyt on myös tyhjiä. Joten ei juur oo sitä mitä halpuuttais. Harmi, koska ruoka on täällä ylipäätään kalliimpaa, isommissakin kaupoissa.

    Kyl pihistely kannattaa aina! Minäkin suorastaan riemuitsen, kun laskeskelen jotakin pientä viikko- tai kk tason säästöä, että kuinka paljon se tuottaakaan vuositasolla. Monet varmaan ihmettelee, että kuinka joku viitsii, mutta minä ihmettelen miksei kaikki tajua tätä yksinkertaista ja helppoa ”sivutuloa” :)

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Juuri noin! :) Minäkin olen ihmetellyt ihan samaa, eli sitä, miten juuri kenelläkään on varaa olla pitämättä tällaisia säästöjä kunnollisina ja varteenotettavina tuloina. :) Sillä vaikka olisi kuinka rikas tahansa (mitä turhan moni ei muutenkaan ole), omia rahoja voi aina käyttää fiksummin kuin tähän asti, ja kertyneillä säästöillä voi sitten tehdä vaikka jotain, mitä ei ennen raaskinut. Vuositasolla ajattelu todella kannattaa: näennäisesti kovin pienillä teoilla on valtava vaikutus pidemmässä mittakaavassa. Jos vaikka laihtuu 250 g viikossa, se on periaatteessa yhtä kuin ei mitään. Kuukaudessa se on kuitenkin kokonainen kilo ja vuodessa 12 kg! Välillä suututtaa, millainen miljardibisnes dieettien ympärillä pyörii, kun ilman mitään dieettiä voisi laihtua helposti ja terveellisesti, mikäli tarvis. Sama pätee säästöihin: muutama euro sieltä ja täältä, niin vuositasolla rahaa on kertynyt ties kuinka paljon.

      Voi harmi, ettei teidän kaupassa ole, mitä myydä! Itsekin asun nykyään korvessa, ja valikoima on kaukana pääkaupunkiseudun vastaavasta, mutta yllättävän hyvin olen silti löytänyt ostettavaa, vaikka omassakin ”lähi”kaupassa hyllyt ammottavat välillä tyhjyyttään. Tämän seudun ainoaksi kaupaksi se on kuitenkin ilmeisen hyvin varustettu. Toivotaan, että teilläkin kävisi vielä tuuri!

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  3. Liiolii

    ”Löysin” punalaputetut tuotteet vasta äskettäin. Noloa tunnustaa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Rahaa säästyy eikä ruokahävikkiä synny niin paljon.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Ei siinä mitään noloa ole! :) Maailmassa tapahtuu niin paljon, että suurin osa jutuista menee kuitenkin aina ohi, ja lisäksi meitä kuormitetaan aivan liikaa täysin turhilla asioilla ja ”uutisilla”, joita ilman pärjäisimme paremmin kuin hyvin. Siispä hienoa, että olet nyt löytänyt aleruoat ja oivaltanut niiden upeuden. :)

      Tykkää

      Vastaa
  4. Taru

    Ollessani S-Marketissa töissä ennen iltaysiä oli se kaljaruuhka. Sen jälkeen alkoi toinen ruuhka, kun paikalliset eläkeläiset ja opiskelijat ryntäsivät kassalle punalaputettujen tuotteiden kanssa. Kyllä niitä hintoja ihmetteli ja monesti varsinkin mummojen kanssa asiasta puhui, että kyllä se kannattaa tarkkaan syynätä kaikki hyllyt vielä iltasella. Aivan loistava tapa saada tavara liikkumaan kotitalouksiin eikä sinne roskiin! Meidän yksikössä hävikki laski tajuttomasti. Nyt ollessani Prismassa huomaan, että niitä punalaputettuja ei niin hirveästi menekään, johtuukohan hieman ”paremmasta” seudusta ja menekistä. Itselläni ei ole tapana käydä enää ysin jälkeen kaupassa, mutta tartun kyllä mielenkiinnolla punalaputettuun tuotteeseen, mikäli olin muutenkin kyseistä tuotetta ostamassa.
    Idea on kuitenkin loistava ja toivon, että muutkin kaupat tähän lähtis mukaan!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olipa mukava lukea S-ryhmän kaupoissa töissä olleen ja olevan tuntoja tästä asiasta! :) Kommenttisi sai minut tajuamaan, että S-kaupoissa on tosiaan hurjasti eroja: Helsingin-aikoina kotiani lähellä oleva S-market oli juurikin tuollainen kaljakauppa, seutu oli yksinkertaisesti ihanteellinen niin tavallisille juopoille kuin muillekin dokaajille, ja se todella näkyi kassajonossa. Jos erehdyin menemään kauppaan esim. puoli kuuden maissa lauantaina, jokaisessa jonossa saattoi olla 10 ihmistä, ja minä olin omassa jonossa ainut, jolla ei ollut olutta tai muutakaan alkoholia ostosten joukossa.

      Täällä maalla en ole nähnyt kaljarallia missään muodossa, vaikka ilta-ale on samaan aikaan mahdollisen kaljaruuhkan kanssa (klo 20 – 21 ja viikonloppuisin klo 17 – 18). Ilta-alen aikaan kaupassa näkyy aikuisia, joilla on ostosten seassa sekä normaalihintaisia että punalaputettuja tuotteita. Kunnassa on niin vähän asukkaita, että jos aletuotteita ostaisivat pääasiassa opiskelijat ja eläkeläiset niin kuin kaupungissa, lähes kaikki aletuotteet jäisivät kauppaan. (Täällä ei ole moniakaan oppilaitoksia.) Kaiken tämänkin valossa on helppo ymmärtää, miksi omat kokemuksesi S-marketista ja Prismasta ovat niin erilaiset. Seudun ”paremmuudella” ja asiakasmäärillä selvästi tosiaan on väliä, ja toisissa kaupoissa asiakaskunnassa on huomattavasti enemmän kaljan ostajia kuin toisissa.

      Hienoa kuitenkin, että huomasit hävikin vähenevän tuntuvasti juuri kaljakaupassa! Idea on kyllä mahtava, ja saa vähänkin säästötietoiset ihmiset taatusti innostumaan. Taas eilen tein itse niin täydellisiä löytöjä, että melkein tunsin itseni rikolliseksi, kun lähdin kassalta painava reppu täynnä ruokaa maksettuani kaikesta vain 18,90 euroa, kun normaalisti samat ostokset olisivat maksaneet noin 50 euroa!

      Tykkää

      Vastaa
  5. Anna

    Aleprosentti on kyllä hyvä, mutta säästäisikö vielä enemmän jos valmisruokien ostamisen sijaan kokkaisi itse? En ole siis ikinä laskenut onko näin. Olisi kiva kuulla, mitä ajattelet tästä. Toki omalle työllekin pitää laskea jokin hinta.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Tuota olen itsekin välillä pohtinut. :) Yleisesti kaiketi ajatellaan, että itse kokkaamalla säästää rahaa. Toisaalta kokkaamisessakin on monta astetta siinä, kuinka alusta asti ruoan tekee itse (esim. tekeekö jauhosta pastaa vai keittääkö kattilassa raakoja mutta kuitenkin jo olemassa olevia makaroneja. Jauho kun voi olla vielä makaroniakin halvempaa, mutta pastan teossa riittääkin sitten työtä.) Ruoan edullisuuteen vaikuttaa sekin, missä maassa asuu: USA:ssahan on kauan harmiteltu sitä, miten kotiinkin tilattava roskaruoka voi olla edullisempaa kuin kunnollinen ruoka, joka pitää itse käydä ostamassa ja sitten vielä itse kokata. Tuntuu, että Suomessa ei noin kylläkään ole.

      Itse lopulta suhteutan aleruoat ja niistä kertyneet säästöt siihen, miten söisin muutenkin. Olen aina ollut laiskanpuoleinen kokki, ja jos en osta varsinaisia valmisruokia, yleensä syön koko päivän pelkkiä ”aamupalaruokia” (esim. puuroa ja leipää) ja muita herkkuja. Teen puurot alusta asti itse vaikkapa kaurasta, vedestä, kauramaidosta, chiansiemenistä, banaanista, mustikoista ja auringonkukansiemenistä, mutta en pidä puuron laittoa varsinaisena kokkaamisena. Samoin saatan syödä leipää, jonka päälle olen laittanut kunnon läjän erilaisia (raakoja) kasviksia ja proteiinin lähteeksi esim. tofua, mutta taaskaan en kokannut mitään. Ostaisin joka tapauksessa silloin tällöin kasvisproteiinia jonkin valmisruoan muodossa, joten säästän valtavasti löytäessäni härkistä, nyhtistä, mustapapupihvejä ja vastaavia 60 prosentin alennuksella. Lisäksi pidän niitä muutenkin valmisruokien ”parhaimmistona” jo yksistään niiden kasvispitoisuuden vuoksi, joten en ajattele syöväni epäterveellisesti, varsinkin kun muutenkin tuunaan kaikki ateriani reilulla määrällä raakoja kasviksia. Lopulta 60 prosentin alennus on niin suuri, että pitäisi varta vasten laskea, minkä hintaiseksi tulee yksi annos esim. itse tehtyä bataatti-linssipataa ja yksi annos esim. valmiita ale-falafeleja, keitettyjä perunoita ja kasviksia. Linssit ja pavuthan ovat todella edullista ja ravitsevaa ruokaa, ja onneksi jaksan välillä itsekin kokata niitä käyttämällä. Veikkaan kuitenkin, että vaikka olisin ahkerampi kokki, vaihtelu silti virkistäisi, eli haluaisin joka tapauksessa silloin tällöin ostaa valmisruokia omien keitosteni rinnalle. Ja koska olen viime aikoina saanut valmisruokia niin edullisesti, uskon, että ne ovat tulleet halvemmaksikin kuin kaiken kokkaaminen 100-prosenttisesti itse (ja alusta asti). Mutta siihen vaikuttaa niin paljon se, mitä ja millä aineilla kokkaisin, jos kokkaisin. Esim. jouluksi tein porkkana-feta-mantelilaatikkoa, ja tarvitsin ruokaa varten vegaanista ”fetaa” (tällaiset elintarvikkeet eivät koskaan ole edullisimmasta päästä), vegaanista rahkaa, jota onneksi löysin ja joka ei ollut liian kallista, ja manteleita, jotka eivät koskaan varsinaisesti ole halpoja. Jos omat kokkaukseni vaatisivat aina vastaavia aineita, en taatusti pidemmän päälle säästäisi enemmän itse kokkaamalla kuin aleruokia ostamalla. Viljoja, palkokasveja ja perunaa käyttämällä varmasti säästäisi, mutta en osaa sanoa kuinka paljon, kun vertaa niitä satunnaisiin alevalmisruokiin.

      Omalle työlle osaisin laskea hinnan vain sillä ajatuksella, että jos kokkaaminen ei kiinnosta, silloin siitä maksettava ”hinta” on toki paljon korkeampi kuin silloin, kun kokkaaminen on mieluista eikä sitä joudu ajattelemaan ikävänä ja työläänä vaivana. Näin ollen se ”hinta”, jonka joutuisin itse maksamaan päivittäisestä kokkaamisesta, olisi hyvinkin korkea, ja siten säästän hurjasti ostamalla kaupasta ruokia 60 prosentin alennuksella. :)

      Tykkää

      Vastaa
  6. Mutsi

    Ilta-ale on kyllä huippu! Olen mielenkiinnosta pitänyt kirjaa siitä, paljonko olen säästänyt sen avulla rahaa. Yhden kuukauden säästä sekasyöjälapsiperheessä on ollut jopa 150€! Pakastan paljon ja suunnittelen syömiset myös alelöytöjen perusteella. Meillä lähikaupassa on päivittäin aletuotteita ja usein myös samat naamat metsästämässä niitä 😂 Mainio juttu!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olipa kiinnostavaa lukea kirjanpidostasi ja siitä, että pystyt jo tunnistamaan muita aletuotteiden ostajia! :) Toiset todella ovat tajunneet, kuinka mielettömästä diilistä onkaan kyse. :)

      Minä hiljattain testasin, kuinka paljon säästän itse kokkaamalla verrattuna aletuotteiden ostoon (sain testiin idean edellisestä saamastani kommentista, jossa kyseltiin, säästäisikö itse kokkaamalla kaikista eniten). Ruokalasku maksoi kuitenkin heti tuplasti enemmän, joten kokeiluni jäi lyhyeen. En siis säästänyt mitään, vaan päinvastoin menetin rahaa. 60 prosentin ale on yksinkertaisesi niin suuri, että monien normaalihintaisten tuotteiden on vaikea kilpailla sen kanssa. Ja aletuotteiden ympärille voi silti halutessaan kokkailla vaikka mitä aterioita, eli niiden ostamisen ei tarvitse tarkoittaa, että kotona syötäisiin epäterveellisesti. Ilta-ale todella on aivan hämmästyttävä keksintö!

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s