Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2017

Muuttopäivä

Täällä sitä nyt ollaan! Muutin taloon aiottuna päivänä eli kaksi päivää sitten keskiviikkona 22.11.2017.

Muuttopäivän maisema oli kuin talvisesta postikortista. Jo matkalla meille valkeni, että täällä oli enemmän lunta kuin Helsingissä.

Kirjoitin edellisen postaukseni viime sunnuntaina. Silloinhan kaikki oli vielä kovin epäselvää ja pahasti kesken, ja silti kaiken luvattiin olevan kunnossa tulevaksi keskiviikoksi. Tiesin, että jos jättäisin patistamisen sikseen ja vain luottaisin, että keskiviikkona kävelen kaikin päin valmiiseen taloon, tulisin pettymään.

Niinpä tartuin puhelimeen heti maanantaina ja soitin pääsuunnittelijalle. Hän kertoi juuri jutelleensa työpäällikön kanssa, ja tämä oli vakuuttanut, että ”hommat kyllä piti tehdä”. Suunnittelija totesi siihen, että ”piti, piti”, mutta kysyi, onko ne todellisuudessa tehty. Niinpä vielä maanantaina myöhään iltapäivällä oli se mahdollisuus, että talolla ei yhäkään ollut tehty mitään. Minulle tuli niin häijy olo, ettei ruokakaan mennyt alas. Olin valmistellut muuttoa jo niin kauan, etten aikonut perääntyä.

Työpäällikköä on vaikea saada kiinni puhelimitse, ja kaiken lisäksi talomyyjä oli matkalla eikä siten tavoitettavissa (sentään hän oli kertonut matkasta jo edellisellä viikolla, eli se ei voinut ollut hätävalhe). Päätin kirjoittaa työpäällikölle sähköpostia. Korostin siinä kiireellisyyttä ja varsinkin viemäritöiden tärkeyttä, jotta voisimme käyttää vettä saapuessamme taloon parin päivän päästä.

Yllätyksekseni työpäällikkö vastasi sähköpostiin myöhään maanantai-iltana. Hän kertoi viemäriasentajien jo olleen talolla maanantaina ja jatkavan tiistaina. Myös timpurit olivat hänen mukaansa tulossa tiistaina ja keskiviikkona, ja kaikki olisi keskiviikon aikana tehty. Viemäritöiden osalta kaikki olisi valmiina jo tiistaina.

Noiden tietojen jälkeen leijuin taivaassa ja tanssahtelin onnesta. Näin hyvin kaikki sitten lopulta menee, ajattelin! Pakkasin viimeisiä tavaroitani tiistain ja keskiviikkoaamun, ja kun saavuimme tontille keskiviikkona yhden aikoihin, meitä odotti tällainen näky:

Edistystä oli tapahtunut, mutta moni asia oli yhä näkyvästi kesken. Terassikatoksessa ei ollut varsinaisia kattolevyjä, vaan vasta pelkkä runko. (Nuo maisemaa häiritsevät, vaakatasossa ja vinottain olevat laudat tuovat tukea ja turvallisuutta rakennusaikana, mutta eivät kuulu lopulliseen terassiin.) Samaten portaita ei ollut rakennettu ollenkaan; nuo lavat, jotka ovat palvelleet meitä portaina, ovat tietenkin vain väliaikainen ratkaisu. Myös rännit loistivat yhä poissaolollaan. Talon pohjasta emme vielä tässä vaiheessa tienneet, mutta sisälle meneminen paljasti lattian paikoin niin kylmäksi, että tiesimme heti, että myös lattian lisäeristämistä ei vielä ollut tehty.

No, peli ei kuitenkaan vielä ollut menetetty, sillä veden saaminen taloon oli ykkösasia, eikä meillä vielä ollut tietoa, olivatko vesiasiat kunnossa. Sisälle tultaessa emme heti päässeet testailemaan hanoja, koska pääsuunnittelija oli meitä vastassa, ja jouduin käymään hänen kanssaan läpi käyttöönottotarkastusta varten tarvittavan paperin. (Varsinainen käyttöönottotarkastus siirrettiin myöhemmäksi, eli tavallaan talossa asuminen on vielä laitonta, mutta täällä maalla näillä asioilla ei kuulemma ole niin väliä toisin kuin olin luullut. Pääsuunnittelijahan on hyvää pataa rakennusvalvojan kanssa.) Kun suunnittelija lähti ja pääsin kylpyhuoneeseen, vihdoin oli aika ilahtua.

Pakastava vessa oli viety paikalleen ja kytketty sähkövirtaan! Se on iso juttu, sillä WC:n kohdalla ei aiemmin ollut pistorasiaa, mikä näkyy vertailukuvasta alla.

Kaiken lisäksi en ollut pyytänyt talofirmaa ottamaan sähköä seinästä pöntön vierestä, vaan olin varautunut eteiskäytävän puolelta tulevaan rumaan jatkojohtoon. Firmassa oltiin siis oma-aloitteisesti ajateltu, millainen vessa on kyseessä ja päädytty fiksuimpaan ja siisteimpään ratkaisuun. Pisteet siitä firman sähkömiehelle!

Vessa jo itsessään riitti kertomaan, että talossa oli todella oltu ja jotain tehty. Niinpä ei ollut ihme, että myös hanat toimivat! Vesi oli siis saatu päälle, vaikka niin moni muu asia olikin kesken.

Tänään perjantaina timpurit tulivat jatkamaan keskeneräisiä töitä. He olivat työn touhussa pimeälläkin ja lähtivät vasta hetki sitten, joten en saa vielä kuvattua valmista terassia, rännejä ja portaita. Pihalla on kuitenkin vieläkin paljon puutavaraa, ja lattia on yhä kylmä, eli talofirman työt eivät vieläkään ole täysin tehdyt.

Mutta kyllä täällä nyt jo kelpaa oleilla! Mies nappasi minusta kuvan, kun olin lumitöissä terassilla:

Tällaiselta saman tien hommiin joutunut onnellinen talonomistaja näyttää!

Niinköhän muutat?

Olen pitänyt tiukasti muuttoaikataulusta kiinni, mikä tarkoittaa, että muutan taloon lopullisesti kolmen päivän päästä! Olemme jo vieneet suurimman osan tavaroistani paikan päälle:

Tämänviikkoinen reissumme tontille ei alkanut lupaavasti. Se alkoi niin kuin lähes jokainen reissumme sinne: mitään ei ollut tehty, missään ei ollut edistytty, kukaan ei ollut edes käynyt tontilla hommissa. Kannoimme taloon kaksi vitriiniä ja kasoittain laatikoita jo latistavan tutuiksi käyneiden kivikasojen sivulta kulkevaa polkua pitkin miettien samalla, miten toimia. Itse en ensin osannut päättää, kihistäkö raivosta vai vaipuako huoleen siitä, että taloni on hirviöiden käsissä. Raivo otti kuitenkin vallan, ja päässäni kuhisi erilaisia uhkauksia, joita kohta latelisin talomyyjälle. Kun kaikki tavarat oli kannettu sisään, kiukku oli onneksi vähän lauhtunut fyysisen ponnistelun seurauksena. Olin nyt valmis soittamaan talomyyjälle, joka todellisuudessa on yksi suosikeistani kaikista niistä ihmisistä, joiden kanssa joudun asioimaan talon tiimoilta. Kun pakolliset esittäytymiset oli tehty, puhelu eteni näin:

  • Minä: Niin että mä oon nyt täällä talolla, eikä mitään oo tehty. Viimeksi sanottiin, että hommat tehdään joko viime viikon lopussa tai viimeistään tämän viikon alussa.
  • Myyjä: Joo kyllä nyt pitäisi jo alkaa tapahtua, se on jo seisonut niin kauan. Kyllä se (hommat) on tälle viikolle merkitty… Mä voisin soittaa tolle työpäällikölle…
  • Minä: Joo, hyvä. Sä voitkin kertoa sille samalla, että tilanne on nyt tämä, että mä muutan tähän taloon lopullisesti tasan viikon päästä keskiviikkona 22.11.2017. [odottaa myyjän reaktiota]
  • Myyjä: [leppoisaan sävyyn] Ai jaa, no se on hyvä tieto. Mä kerron sen X:lle (työpäällikön nimi), niin se tietää sitten laittaa kaikki kuntoon ennen sitä.
  • Minä: [ihmeissään] Meinaatko, että se onnistuu?
  • Myyjä: Joo kyllä se täytyy nyt hoitaa kuntoon, ja hommat piti muutenkin tehdä viimeistään tällä viikolla. Mä soitan nyt työpäällikölle ja soitan sulle kohta uudestaan.

Lopetimme puhelun. Olin iloinen siitä, että myyjän äänessä ei ollut kuulunut pienintäkään epäröintiä tai muutakaan negatiivista, kun ilmoitin hänelle itse keksimäni muuttopäivän. Toisin sanoen myyjä antoi äänensävyllään olettaa, että muuttamisessa ”näin pian” ei ole mitään ongelmaa, vaikka keskeneräisiä töitä on niin paljon. (Todellisuudessa niitä ei ole paljon, mutta kun niiden tekeminen on niin vaikeaa kuin tähän mennessä on käynyt ilmi, töiden valmiiksi saamiseen tuntuu kuluvan useamman ihmisen elinikä.) Jäin odottamaan myyjän puhelua, jota ei onneksi tarvinnut kauaa varttua:

  • Minä: No heippa taas.
  • Myyjä: No moi moi. Joo mä sain X:n kiinni ja kerroin sille, että sä muutat viikon päästä. Homma etenee nyt niin, että huomenna siellä talossa käy kaveri tarkastamassa ne sisätilat. Niin työmiehillä on sitten oikeat maalit ja tarvikkeet mukana, kun ne tulee loppuviikosta. Sieltä on tulossa kolme miestä, ja niillä menee muihin hommiin yksi päivä. Maanantaina tulee sitten tekniikka, joka kattoo viemärit ja laittaa vesiasiat kuntoon. Tiistaina tai keskiviikkona olisi sitten se tarkastus, eli meidän työpäällikkö soittaa Y:lle (pääsuunnittelijan nimi), niin kunnalta tullaan tarkastamaan kaikki, niin että sä voit muuttaa sitten keskiviikkona.
  • Minä: [koettaa olla kuulostamatta liian hämmästyneeltä] Niin että kaikki toi tehdään ennen keskiviikkoa, ja mä pääsen muuttamaan niin kuin olin suunnitellutkin?
  • Myyjä: Joo kyllä se niin menee, kun kyllä tää pitää nyt saada kuntoon. Töitä on muutenkin niin vähän jäljellä, ja ne on tänne merkitty, niin kyllä ne nyt tehdään.
  • Minä: No tosi hyvä, koska mä olin lyönyt ton päivän lukkoon. Mulla on jo muuttoauto tilattuna ja vuokra laitettu päättymään siihen päivään. [onnittelee itseään sopivilta tuntuvien valheiden ja puolitotuuksien keksimisestä]
  • Myyjä: Joo se on oikein hyvä, kyllä siihen mennessä pitää kaikki olla meidän toimesta tehty, ja sä pääset muuttamaan.

Puhelu päättyi siis mitä ilahduttavimpiin uutisiin! Olen toki saanut lupauksia töiden tekemisestä jo useamman kerran aikaisemminkin, mutta en koskaan noin yksityiskohtaista ja päivälleen tarkkaa suunnitelmaa.

Niinköhän tässä sitten ollaan muuttamassa?

Jo kolmen päivän päästä tiedän varmasti vastauksen!

Vaikka olisinkin valmis muuttamaan taloon, jossa joutuisi asumaan jonkin aikaa ilman toimivaa vesilinjaa (hakisin vettä enolta, joka asuu lähistöllä), sellainen ei käy. Taloon ei saa muuttaa ennen virallista käyttöönottotarkastusta, mikä on kunnan rakennusvalvonnan heiniä. Se tarkoittaa, että myös tuon virallisen tarkastuksen on tapahduttava näiden kolmen päivän sisällä. Ja kun kaikki edellisetkin hommat oli tekemättä vielä muutama päivä sitten!

Muutto on alkanut!

Kun tällä viikolla ajoimme tontille, näimme heti saman, minkä olemme nähneet monesti aiemminkin: siellä ei ollut tehty kenenkään toimesta mitään kokonaiseen viikkoon. Siellä siis näytti aivan samalta kuin edelliselläkin visiitillämme.

Kaivaja oli lähtenyt koneinensa ja totta kai jättänyt hommat pahasti kesken, kukaan talofirmasta ei ollut käynyt talolla edes aloittamassa firmalle kuuluvia töitä, eikä putkimies ollut voinut viimeistellä omaa osuuttaan talofirman takia. Talotoimittajan toilailut tosin ovat pientä kaivajan vastaaviin verrattuna; kaivajan välinpitämättömyys kesti aikoinaan viisi viikkoa ja jatkuu taas, talofirman toimia olen puolestaan odottanut nyt kaksi viikkoa. Sieltä on sanottu, että heidän hommiinsa menee vain pari päivää ja että ne tehdään ensi viikon alussa eli aivan kohta.

Aiemmin kaikki tuo tekemättömyys olisi taas jälleen kerran kasvattanut sitä valtavaa pettymystä, mitä tunnen talobisnestä ja varsinkin maarakennusbisnestä kohtaan. Enää niin ei kuitenkaan ole. Se johtuu siitä, että muutto on alkanut!

Makuuhuoneeseen jäi hurjasti tilaa, vaikka siellä on nyt normaalin kokoinen parisänky (160 x 200 cm).

Makuuhuoneeseen jäi hurjasti tilaa, vaikka siellä on nyt normaalin kokoinen parisänky (160 x 200 cm).

Tähän asti talo on tuntunut etäiseltä unelmalta, josta ei koskaan tule totta. Mutta kun nyt veimme sinne mm. sängyn, kaikki patjat ja sohvan, saavuttamamme edistys tuntui hyvin konkreettiselta. Muutossahan on iso työ, ja kun sitä työtä tehdään systemaattisesti ja tasaisesti, edessä on koko ajan vähemmän työtä. Sänky ja sohva ovat painavimpia, isoimpia ja hankalimpia huonekaluja, mitä minulla on. Nyt kun ne ovat talossa oikeilla paikoillaan, tuntuu, että niin paljon on jo tehty! Metallisen sängyn kokoamiseen meni pieni ikuisuus, ja sohva on sen verran muhkea, että sitä sai käännellä ja väännellä, jotta se mahtui ensin isäni kodista ulos ja sitten oman talon ovesta sisään. Kaikkea työtä vaikeutti tarpeettomasti yksi asia, mistä siitäkin on kaivajaa kiittäminen.

Minähän maksoin yli 10 000 euroa pelkästään kivistä, joista kaivaja teki talon viereen asti ulottuvan tien. Tie oli pakko tehdä, jotta talo voitiin tuoda tontille. No, nyt tiestä ei ole paljon iloa, koska kaivaja on tilannut lisää kiviainesta urien täyttöä varten, määrännyt kivikasat laitettaviksi keskelle tietä, ja lähtenyt sen jälkeen tiehensä! Kasat estävät täydellisesti tiellä ajamisen, mikä käy selväksi yllä olevasta kuvastakin. Niinpä jouduimme jättämään auton hyvin kauas talosta ja kantamaan suuria ja painavia huonekaluja kapealla ja muhkuraisella ”polulla”, joka on tallomalla tehty kivikasojen sivuun, koska jostain on pakko päästä kulkemaan. Aivan kuin yli hehtaarin kokoisella tontilla ei olisi ollut mitään muuta paikkaa, mihin dumpata tilatut kivikasat. Aivan kuin ne tarvitsisi ylipäänsä jättää keskelle tietä viikkokausiksi, kun vaihtoehtoisesti urat voisi täyttää pian kasojen saapumisen jälkeen.

Olen kyllä miettinyt, tuhoaisinko kaivajan uran, jos minulla olisi siihen mahdollisuus. Eikö olisi vain reilua, että tekisin hänelle sen, minkä hän minulle? Voisin vähintäänkin kirjoittaa blogiin hänen yrityksensä nimen, ja varoittaa muita palkkaamasta häntä. Sitähän voisi oikeastaan pitää velvollisuutenani. Median käyttäjät pohjimmiltaan (ja ehkä osin tiedostamattaan) rakastavat negatiivisuutta ja jännitystä, ja otsikko ”Rakentaja: Varo näitä yrityksiä henkesi kaupalla!” tuo enemmän klikkauksia kuin ”Remppa-Timppa Oy tekee hyvää jälkeä”. Toisin sanoen kaivajasta varoittava tekstini voisi saada enemmän näkyvyyttä kuin leppoisammat tekstini, mikäli sellaisen kirjoittaisin. En kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole halunnut edetä asiassa näin. Koko uran tuhoaminen olisi kohtuutonta (ei sillä, että siihen pystyisinkään tai että sitä haluaisin). Toki mitä vain voi vielä tapahtua. Kaivaja voisi esim. lähettää minulle laskun, jonka summa on paljon sovittua suurempi. Se jos mikä muuttaisi käsitykseni siitä, mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta. En vielä tiedä, millaisen ”palkan” kaivaja työstään ansaitsee, mutta se selviää ennemmin tai myöhemmin (no tietysti myöhemmin, kun on hänestä kyse!).

Kun olimme bodanneet huonekalut taloon ja saaneet sängyn kasattua, laitoin sänkyyn vielä patjat ja niihin lakanat. Tuntui uskomattomalta saada vihdoin alkaa tehdä talosta kotia! Lakanoita venyttäessäni vilkaisin ikkunasta ulos, koska siellä näytti yhtäkkiä niin valoisalta. Oli kaivettava kamera esiin, sillä näkymä makuuhuoneesta pellolle oli niin kutsuva:

Voi ei, mihin pääsenkään asumaan, ajattelin! Kaikki menee sittenkin vielä hyvin!

Olen tuuminut, että ensi viikolla viemme taloon lisää tavaraa ja seuraavalla viikolla kaikki loput, minkä päätteeksi jäisin itsekin taloon. Näin ollen asuisin talossa puolentoista viikon kuluttua. Minulle se on kaikin päin realistinen suunnitelma. Kaivajan maailmassa minun ei tarvitse koskaan päästä taloon asumaan, eikä asialla ole talofirmankaan mielestä mikään kiire. Olen kuitenkin henkisesti niin orientoitunut tuohon muuttoaikatauluun, että en aio suostua mihinkään muuhun. Olenkin päättänyt, että lopullinen muuttopäiväni on tasan kymmenen päivän päästä eli 22.11.2017!