Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2017

Talon ja blogin uudet tuulet

Yli kuukauden jouduin odottamaan tätä näkyä:

Sähkökaapelia ollaan vihdoin kaivamassa maahan, ja muutkin kauan seisoneet hommat ovat jatkuneet tontilla. Tällä viikolla taloon tulee viimeinkin sähköt! Vedenkin kanssa on tapahtunut edistystä; en jaksanut viime kirjoituksessani korostaa, että talosta uupui täydellisesti myös vesiliittymä. Sillä ei ollut niin väliä, koska sähkö on lämmityksen takia tässä vaiheessa niin paljon tärkeämpi keksintö. Vesiputket ja sähkökaapeli tulevat osittain samaan uraan siten, että vesiputket kulkevat paljon syvemmällä maassa sähkökaapelin alla. Niinpä se, että sähkötöissä ollaan pitkällä, tarkoittaa samalla myös sitä, että iso osa vesiputkista on jo asennettu ja peitetty. (Viime kesänä oli vielä epäselvää, saadaanko vesi kaivosta vai putkista. Sittemmin on selvinnyt, ettei kukaan alueen asukas käytä kaivovettä korkeiden radonpitoisuuksien vuoksi, vaan vesi saadaan kunnallistekniikan kautta. Viemäröintiä ei kuitenkaan ole, ja siksi meille tuleekin pakastava vessa.)

Taloprojektille kuuluu siis hyvää, vaikka hukkaan mennyt kuukausi olikin niin tuskaista aikaa. Veikkaan, että pääsen muuttamaan taloon parin kolmen viikon päästä, optimisti kun pohjimmiltani kuitenkin olen!

Huomaa talon putsattu päätyseinä. Se oli kuljetuksen jäljiltä teiltä roiskuneen kuran peitossa, mutta puhdistettuna hohtaa nyt valkoisuuttaan.

Huomaa talon putsattu päätyseinä. Se oli kuljetuksen jäljiltä teiltä roiskuneen kuran peitossa, mutta puhdistettuna hohtaa nyt valkoisuuttaan.

Tällä välin haluan kirjoittaa siitä, mitä olen ajatellut tehdä blogille nyt kun sen semi-lopetuspäätöksestä on kulunut jo yli puolitoista kuukautta.

En ole koskaan aiemmin kirjoittanut blogia näin harvakseltaan kuin viimeisen kuukauden aikana. Tänä aikana olen ehtinyt rauhassa pohtia kaikkea blogiin, kirjoittamiseen ja omaan elämääni liittyvää. Moni asia on selkiytynyt, ja olen tehnyt enimmäkseen positiivisia huomioita.

Ainakin tällaisia huomioita:

  • Blogillani menee paljon paremmin kuin olen antanut itseni ja muiden ymmärtää. Blogin jo olemassa olevaa sisältöä luetaan niin paljon, että lukijamäärät eivät ole viime viikkoina laskeneet juuri ollenkaan, vaikka julkaisin vain kaksi uutta tekstiä.
  • Se, että blogilla menee hyvin, on tässä vaiheessa bloggaajan uraani äärimmäisen tärkeää: en halua tehdä enää tuntiakaan turhaa työtä blogin parissa, ja kun vanhoja(kin) tekstejä luetaan paljon, on varmaa, ettei työni ole ollut turhaa.
  • Kuinka paljon on ”paljon”, sen määrittelee kukin itse. Jos puhutaan numeroista, oman blogini kohdalla se luku on kuusinumeroinen. Olisinko onnellisempi, jos liikuttaisiinkin miljoonissa tai vastaavasti blogi saisi satojatuhansia klikkauksia paljon aiempaa lyhyemmässä ajassa? En. Ottaen huomioon, mitä asioita olen tietoisesti tehnyt ”väärin” blogissani (kerron tästä lisää alla), nykyinen saldo on varsin mittava.
  • Blogi on jo nyt tuonut minulle enemmän mahdollisuuksia kuin olen tajunnut itselleni myöntää. Ne monet mahdollisuudet eivät kuitenkaan ole tuntuneet mahdollisuuksilta, koska en ole ollut niistä riittävän kiinnostunut.
Kutsuja, kutsuja, kutsuja.

Kutsuja, kutsuja, kutsuja.

  • Kerroin aiemmin saavani paljon kutsuja erilaisiin tapahtumiin blogin ansiosta. Monet niistä ovat terveyteen ja liikuntaan liittyviä, ja minut kutsutaan niihin terveystoimittajan asemassa. Jollekulle muulle se voisi olla kunnia ja unelmien täyttymys: päästä terveystoimittajien joukkoon, kun olen jo valmiiksi kielialan ihminen, joka on omasta mielenkiinnostaan kirjoittanut muinoin paljon terveydestä. Kun kävisin useissa terveysalan tapahtumissa ja kirjoittaisin niistä laadukkaasti, ties mitä se poikisi. Onhan blogi poikinut jo tähän mennessä vaikka mitä.
  • Tästä päästäänkin taas uuteen tärkeään huomioon: kuinka kiinnostunut ylipäänsä yhä olen terveydestä ja haluanko enää kirjoittaa siitä? Milloin viimeksi olen kirjoittanut mitään terveyteen liittyvää? Miten taloprojekti liittyy terveyteen? Kerron heti, että minua ei enää kiinnosta tietyt terveyteen liittyvät aiheet, kuten aivan älyttömyyksiin mennyt keskustelu eri ruokavalioista ja niiden paremmuusjärjestyksestä. Hetken ajattelinkin, että minun on karistettava terveysblogin viimeisetkin rippeet blogini kuvauksesta, kategorioista ym., mutta se hetki ei kestänyt kauaa. Terveys tai sen menettäminen kulkee ihmisen matkassa koko elämän. Minua kiinnostaa nykyään etenkin sisäinen terveys eli henkinen hyvinvointi. Uskon vahvasti (ja tiede sanoo samaa), että monet sairaudet lieventyvät/häviävät, kun ihminen hoitaa ennen kaikkea sisintään. Kun hoitaa sisintä, hoitaa samalla myös ulompia kerroksia. Niinpä haluan kirjoittaa vielä paljon terveydestä, ja arvelen, että uudessa kodissa myös oma (mielen)terveyteni tulee kukoistamaan tavalla, jolla se ei aiemmassa elämässäni koskaan pystynyt. Siksi jopa sellainen asia kuin talo, joka itsessään ei liity mitenkään terveyteen, voi vaikuttaa merkittävästi ihmisen terveyteen, vireystilaan ja koko elämään.

Muutamia asioita olen tehnyt tietoisesti ja tahallani ”väärin” blogin kohdalla. Olen rikkonut tiettyjä bloggausohjeita isosti ja alusta alkaen. Kun lukee melkein mitä tahansa blogioppaita (englanniksi), niissä korostetaan varsinkin näitä kahta asiaa:

1. Älä missään nimessä kirjoita kasvottomana ja anonyyminä. Väitetään, että anonyyminä kirjoittajan on miltei mahdotonta vakuuttaa ketään (saati myydä mitään, puhuttiin sitten ajatuksista, tuotteista tai palveluista), koska kirjoittaja voi olla kuka tahansa ja piiloutua tekaistun roolin taakse. Toisaalta myös nimiä ja kasvoja voidaan käyttää väärin kirjoittajan ollessa kokonaan toinen henkilö: moni lienee kuullut tapauksesta, jossa blogia kirjoittava syyrialaislesbonainen paljastui amerikkalaiseksi heteromieheksi. Blogin kuvissa esiintynyt nainen oli kroatialainen, eikä liittynyt Syyriaan tai koko tapaukseen mitenkään. Niinpä nimille ja kasvoille ei tule antaa liikaa arvoa. Suomessa nimet eivät onneksi muutenkaan ole niin tärkeitä, mikä on hyvä asia. Itse esiinnyin blogissa hyvin pitkään kasvottomana, ja tulin esiin pikkuhiljaa neljäsosa kasvoja kerrallaan. Oma nimettömyyteni puolestaan on pitkälti erään käräjäoikeustarinan tulosta.

2. Valitse blogillesi tietty aihealue tai teema, ja kirjoita vain siitä. Jos kirjoittaa mistä sattuu, lukijoiden on vaikea hahmottaa, mistä koko blogissa on kyse. Sellaisessa sekamelskassa blogi menettää lukijoita ja blogin kasvu tyrehtyy. Tämä väite pitää ehdottomasti paikkansa. Niin monta kertaa olen itsekin huomannut, että blogini saa uusia tilaajia välittömästi esim. jonkin laihdutusjutun jälkeen, ja kun en sitten enää kirjoitakaan laihduttamisesta, menetän juuri samat tilaajat, ja toki syystä. Minun blogissani rasvaiset ja viljattomat raakakakut muuttuvat hetkessä päinvastaisiksi, eli rasvattomiksi ja täysjyvävehnäisiksi tärkkelysleipomuksiksi (!), ja laihdutusjuttujen tilalle tulee yhtäkkiä monen kuukauden ajan Irlanti-kuulumisia ja myöhemmin taloprojekti. Mitään näistä asioista en ole osannut ennustaa. Olen aina tiennyt, että ideaalitapauksessa blogia pidetään juuri tietystä aiheesta, mutta tiesin aina myös sen, että omalla kohdallani sellainen ei koskaan olisi toiminut. Jos en olisi vapaa kirjoittamaan mistä tahansa, mitään blogia ei olisi ikinä syntynyt. Jätin siis huomiotta myös tämän bloggausohjeen, vaikka olikin selvää, että blogi kärsii siitä. Kärsimys on kuitenkin pienempi paha kuin se, ettei olisi ollenkaan olemassa!

Johtopäätös

Elämää ja omia mielenkiinnon kohteita ei tule rajoittaa. Itse tartun aina täysillä kaikkeen, mistä innostun, koska en tiedä, kuinka kauan saankaan odottaa seuraavaa innostumista. Olen kertonut huipuista ja laskuista, joista olotilani usein koostuu, enkä välillä innostu kuukausikaupalla mistään (uudesta).

Ei rajoja, ei kontrollia, ei tietoa tulevasta, paljon epävarmuutta, avoimia kysymyksiä, heittäytymistä. Sellaista pitkälti haluan elämän olevan, ja se näkyy myös blogissa. En tiedä, mihin blogi on menossa. En ole koskaan tiennyt, ja niin se tulee olemaan vastaisuudessakin. Epätietoisuus on rikkautta.

Ylen toimittaja kutsui minut radiohaastatteluun

Arvaan, että blogin tietty lukijakunta odottaa lisää talouutisia, talon saapumisesta tontille kun on jo kulunut yli kolme viikkoa.

Kertoisin mielelläni talokuulumisia, mikäli niitä vain olisi. Hommat tontilla ovat kuitenkin jääneet pahasti kesken. Talofirma ei pääse viimeistelemään mm. ulkopohjan lisäeristystä, terassin pintoja, terassikatosta ja rännejä, koska heillä ei ole sähköä käytettävänään. Sähköä puolestaan ei ole, koska maaurakoitsija ei tule kaivamaan sähkökaapelia maahan. Hän ei tule, koska hänellä on liikaa muita töitä. Hänen muut asiakkaansa lienevät (isoja) rakennusfirmoja, jotka menevät tärkeysjärjestyksessä yksityishenkilön ohitse. Olen silti niin kyllästynyt tähän ainaiseen odotteluun, että lähetin pääsuunnittelijalle vastikään ukaasin: jos maaurakoitsija ei tule tälläkään viikolla tontille töihin, hänen tilalleen palkataan joku muu. Oikeasti minulla ei ole hajuakaan siitä, kuinka helppoa tai edes mahdollista juuri meidän tontin alueelle on saada lyhyellä varoitusajalla joku toinen asiansa osaava. Tiedän kuitenkin sen, että tilanne ei voi enää jatkua tällaisena ja että talolle ei tee hyvää olla viikkokausia ilman lämmitystä näin kalsassa ja kosteassa säässä. Siksi pian on pakko alkaa tapahtua, maksoi mitä maksoi.

Tämä viikkojen odottelu on tullut minulle kalliiksi niin henkisesti kuin ehkä muutenkin: Yleltä otettiin minuun yhteyttä taloprojektin tiimoilta. Sieltä ehdotettiin, että tulisin radiohaastatteluun kertomaan, millaista on asua minitalossa. Ajatus haastattelusta kiehtoo minua, mutta minun oli luonnollisesti kirjoitettava toimittajalle, etten vielä tiedä talossa asumisesta mitään, koska tilanne on mikä on. Toimittaja ei vastannut viestiini mitenkään. On mahdollista, että moni muu ehtii rakennuttamaan itselleen minitalon paljon ennen kuin itse pääsen asumaan omaani, ja niinpä haastateltavaksikin kenties pääsee tai on jo päässyt joku muu. Oli kuitenkin mukava huomata, millaiset asiat ylittävät uutiskynnyksen: jos minitalossa asumista pidettäisiin tavallisena, minun taloprojektissani ei silloin olisi mitään kiinnostavaa eikä siitä syntyisi sisältöä haastatteluun. Voidaan siis päätellä, että minitalossa asuminen on riittävän epätavallista herättääkseen jopa median huomion. Toki myös lähipiirini on ihmetellyt talohankintaani, ja moni on esittänyt huolensa siitä, että vaikka he tajuavatkin joitakin pienesti asumisen hyötyjä ja siitä kertyvää säästöä, 33-neliöinen talo on silti aivan liian pieni. Itse olen tietysti eri mieltä!

Jos yritän keskittyä johonkin positiiviseen, niin taloon on sen saapumisen jälkeen asennettu ilmastointiputket katolle, sisälle on tuotu patterit, ja sain hankittua, maalattua ja vietyä taloon takan. Kannoimme takan isän kanssa kahdestaan ensin kuljetusautolta pihalle, sitten pihalta pakettiautoon ja lopulta autosta taloon. Ne 90 kiloa kävivät voimille, mutta kaikki käsitreeni on onneksi tehnyt tehtävänsä.

Päädyin lopulta eri malliin kuin olin alun perin suunnitellut. Tämä on paljon sirompi, hyötysuhde on parempi, lämmitysala on laajempi, ja takalla on Joutsenmerkki, koska hiukkaspäästöt ovat erittäin alhaiset. Ainoastaan väristä en pitänyt, joten maalasin takan hommaan tarkoitetulla kuumuutta kestävällä maalilla. Väriksi valikoitui hopea, sillä myös takkapiippu on sen värinen, todellisuudessa rosteria eli ruostumatonta terästä.

Kun vielä pääsisi asumaan tänne. Syvä huokaus.