Tänään kohtaamani eläimet

Tänään ikkunasta näkyi näin hauskasti pupu.

En koskaan sano pupuja jäniksiksi. Pupu on pupu. Myös mies saa hellittelynimekseen usein pupu, mutta se edustaa vain noin prosenttia hänelle keksimistäni nimistä.

Mennään sitten pupuista poroihin. Tänään näin nimittäin reilusti niitäkin.

Porot vaikuttavat melko höpsöiltä. Olin kuullut porojen hömelyydestä ennenkin, mutta en ollut itse havainnut sitä. Nyt totuus on kuitenkin valjennut minulle. Porot astelevat kevyesti mutta juoksevat kuin pilapiirroksessa. Välillä ne menevät karkuun, ja tulevat sitten uteliaina takaisin. Toisinaan hölmistynyt ilme kruunaa kokonaisuuden.

Tästä valkokasvoisesta yksilöstä tulee värityksensä puolesta mieleen söpö lehmä.

Olin juuri keksimässä sopivia loppusanoja tähän juttuun, kun ihanan pöhkö porolauma tuli peräti terassille asti ihmettelemään. Mikäpä sen sopivampi lopetus!

4 ajatusta artikkelista “Tänään kohtaamani eläimet

      1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Oho, en olisi uskonut, että yksittäinen poro paljastaa sijainnin! :D Taitaa olla vielä harvinaisempi poro kuin olin ymmärtänyt!

        Ihanan sanan olet opettanut koirillesi. ;) Täytyyhän suomalaisten koirien suomea osata!

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.