Talon pohjatyöt on jo tehty!

Voi miten uskomattomalta ja jännältä tuntui todistaa eilen tätä näkyä:

Tuo kauniin tasainen, tarkkaviivainen ja jämäkkä sora-alusta on tulevan kotimme pohja. Sen päälle rakennetaan sokkeli, jonka päälle valmis talo lopulta toimitetaan.

Talon paikka kaivettiin juuri siihen, mihin sen lonkalta merkitsimme. Toisinaan lonkalta tehdyt arviot näemmä osuvat ihan nappiin!

En voi käsittää, että saamme kodin noin ihanalle paikalle! Talo tulee muutenkin etelärinteelle, mutta pohjatöiden ja sokkelin ansiosta se tulee muuhun maastoon nähden vieläkin korkeammalle. Se tarkoittaa mahtavia näkymiä ja reilusti luonnonvaloa.

Jo vuosien ajan olen tottunut näkemään tonttimme asumattomana ja elottomana. Alueena, jolla kaikki vain kuolee, pilaantuu ja ränsistyy (vaikka paikka viidakoituukin kesäisin). Mihin vain tontilla onkaan laskenut katseensa, ensimmäisenä mieleen on tullut sana hoitamattomuus. Kun mitään ei huolleta, ylläpidetä ja/tai korjata, lopputulos on sen mukainen. Huomaan, että upea tontti ei ole päässyt oikeuksiinsa, koska jo vuosikymmenten ajan kaikki siellä on ollut laskusuunnassa. Nyt kun tontti on herätetty eloon, se pääsee näyttämään meille sulonsa. Tuntuu melkein siltä kuin tontti olisi kiitollinen siitä, että sen luokse on vihdoin tultu ja että sitä hoidetaan tästä lähtien aivan toisin kuin ennen.

Alla on muutamia vaihekuvia pohjatöiden varrelta.

Tässä kuvassa kuvakulma on melkein sama kuin yllä, mutta järvimaisema jää risukasan taakse, ja peltomaisema jää toisen risukasan taakse. Talon pohjaa on kaivettu vasta osittain, koska toinen risukasa oli tiellä.

Tässä rakennetaan tietä.

Soraa vaadittiin paljon, jotta tiestä tulisi kantava ja kunnollinen. Sen on myös oltava leveä talokuljetusta varten. Paikoin soraa tarvittiin vieläkin paksumpi kerros.

Valmis tie yltää talon paikalle asti.

Nyt kun risukasat on raivattu näkymien tieltä ja pohja on valmis, pystyn kuvittelemaan meidät ja talon tähän maisemaan paljon todentuntuisemmin kuin ennen. Mieskin tuntui innostuvan talohankkeesta ensimmäistä kertaa oikein tosissaan, kun näki pohjan!

2 ajatusta artikkelista “Talon pohjatyöt on jo tehty!

  1. Menninkäinen

    Oi vitsi toi maisema on kaunis! Järveä, peltoa ja metsää… Varmasti jo tuo tiekin antaa mielikuvitekselle vinkin, että sen päähän pian ilmestyy jotain.

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.