Myydäkö asunto itse vai välittäjän kautta?

On aika kertoa, miten asuntoni lopulta meni kaupaksi. Oman kokemukseni avulla pystyn pohtimaan, kannattaako koti myydä itse vai välittäjän kautta.

Kirjoitin aiemmin keväällä asunnonvälittäjien tekemistä mokista asuntojen myynti-ilmoituksissa, enkä siten luonnollisestikaan ollut kiinnostunut välittäjän palkkaamisesta. Itse asiassa löysin vastaavia mokia vielä niin paljon lisää, että minulla oli suunnitteilla toinenkin postaus aiheen tiimoilta. Mokien suuri määrä vahvisti sen käsityksen, että virheellisiä ilmoituksia ei tarvitse hakemalla hakea, vaan ne ovat yllättävän tavallisia. Niinpä minulle oli selvää, että myisin asuntoani itse.

Ja niin tosiaan tein. Valitsin parhaimmista (tai ainoista virallisista) myyntikanavista eli Etuovesta ja Oikotiestä jälkimmäisen. Ilmoituksen tekeminen loputtomaksi ajaksi maksoi 149 euroa. Käytin tuntikaupalla aikaa kuvien ottamiseen ja niiden valitsemiseen. Opiskelin yhtä lahjaksi saamaani järkälemäistä valokuvauskirjaa, jotta alkaisin saada kamerastani enemmän irti. Opiskelu kannatti, sillä ottamistani harjoituskuvista tuli niin paljon terävämpiä ja eloisampia kuin normaaleista otoksistani, että en olisi uskonut niitä itse ottamikseni!

Täytin huolella ilmoitukseen kaikki asunnon ja taloyhtiön tiedot, ja kerroin tehdyistä remonteista ja asuinalueen palveluista. Vältin kaikenlaista kikkailua ja kuluneita ilmauksia, kuten ”Harvoin tarjolla!”, ja annoin asunnon puhua puolestaan. Tiesin, että taloyhtiö oli hyvin hoidettu ja että se näkyisi myös tiedoissa. Hyvin hoidettu tarkoittaa mm. sitä, että remontit on tehty mallikkaasti ja ajallaan ja että hoitovastike on kohtuullinen, koska sitä on kautta aikojen kerätty sopivissa määrin. Hintapyynnön arvioin talohistorian ja toteutuneiden asuntokauppatietojen perusteella.

Niinpä ilmoitus oli valmis. Luin sen moneen kertaan läpi, ja luetutin sen myös kaikilla läheisillä. Olin tilannut kaikki tarvittavat paperit isännöitsijältä ja muokannut Oikotien tarjoaman ostotarjouslomakkeen sopivaksi mahdollisia ostajia varten. Päätin jo alussa, etten pidä yleisiä näyttöjä, koska halusin vain aidosti kiinnostuneita kävijöitä. Kun itse etsin ensimmäistä omaa asuntoani 10 vuotta sitten, kävin useissa yksityisissä näytöissä, eikä niiden sopimisessa ollut koskaan pienintäkään hankaluutta.

Oikotien tarjoamista tilastoista pystyin näkemään, montako klikkausta ilmoitukseni sai päivittäin. Sain Oikotien kautta kampanjaetuna myös lehti-ilmoituksen Helsingin Sanomiin valittuna viikonpäivänä. Valitsin sunnuntain, joka on myös kaikkein kallein päivä, mutta kampanjaedun myötä siis ilmainen. Yksi vanhempi mies pyysi yksityisnäyttöä jo samana sunnuntaina. Hän ei tuntunut tietävän asunnostani juuri mitään, joten olin varma, että hän oli nähnyt nimenomaan lyhyen lehti-ilmoituksen sen sijaan, että olisi lukenut tarkkaa netti-ilmoitusta. Sain siis yhden potentiaalisen ostajan lehti-ilmoituksen avulla ja kaikki loput netin kautta, koska lehti-ilmoitus oli kertadiili.

Vanhempi mies piti asunnosta, mutta etsi varta vasten sijoitusasuntoa. Tiesin, että oma asuntoni ei ole erityisen hyvä sijoituskohde suurta voittoa ajatellen mm. siksi, että se on parhaimmaksi sijoitukseksi liian suuri ja siten liian hintava, ja koska asuntoni on velaton eikä siinä siten ole rahoitusvastiketta, sijoittaja ei pääse nauttimaan sellaisista verokevennyksistä kuin velallisen (ja uuden) asunnon kohdalla (lue esim. Asuntosijoittaja saa verokikalla valtiolta puhdasta rahaa – laskelma näyttää, miten yksiön ostolla voi tienata 40 000 euroa). Vanhempi mies taisi oivaltaa saman, enkä kuullut hänestä enää.

Sitten eteen tuli tämä tapaus. Hehän olivat tehneet ostopäätöksen jo asunnon ovella, kunnes päättivätkin toisin. Sain muutamia muitakin soittoja ja kiinnostuneita kyselyjä mahdollisilta ostajilta, mutta en mitään kirjoittamisen arvoista. Jossain vaiheessa kyllästyin välittäjien yhteydenottoihin sen verran lopullisesti, että lisäsin Oikotien myynti-ilmoitukseeni Ei välittäjille -maininnan.

Aikaa kului. Tiesin, että jokin oli pielessä. Oikotien tilastot kertoivat, että asuntoilmoitustani klikattiin omaan makuuni paljon. Mietinkin, että kuinka monta sataa ja myöhemmin tuhatta ihmistä ilmoitustani tarvitsee klikata, että se tarkoittaisi edes yhtä potentiaalista ostajaa. Kävi nimittäin niin, että tuhatkaan klikkausta ei tuonut ostajaa tai edes varteenotettavaa ostajaa. Sama juttu, kun klikkauksia oli kertynyt 2 000, ja viimein lähes 3 000. Siinä vaiheessa otin ilmoituksen pois Oikotieltä ja siten koko netistä. Sitä ennen olin laskenut hintaa peräti kahdesti ja pohtinut pääni puhki, miksi asunto ei houkuttanut enempää aitoja ihmisiä näyttöön asti.

Tiesin, että ongelmana ei niinkään ollut oma ilmoitukseni ja asuntoni, sillä seurasin koko ajan asuinalueeni muita myytäviä kohteita. Niillä ei mennyt yhtään omaani paremmin. Ne olivat myynnissä kaksi tai kolme kuukautta, hävisivät sitten palvelusta, ja palasivat vähän ajan kuluttua uudelleen nettiin aivan kuin ”uusina” ilmoituksina, joko saman tai eri välittäjän kautta. Muutamilla kohteilla ei ollut mitään mahdollisuuksia, koska niissä taloyhtiön remontit oli jätetty liian pitkäksi ajaksi tekemättä, ja vastikkeet olivat älyttömän suuret. Tiesin, ettei niistä ollut kilpailijaksi omalle kodilleni, ja keskityin niihin kohteisiin, joiden tiesin tarjoavan parhaan vastuksen omalle asunnolleni. Hinnoittelin omani niin, että se oli koko ajan hieman edullisempi kuin pahin kilpakumppani sen lisäksi, että omani oli myös uudempi ja ehkä muutenkin houkuttelevampi pohjapiirroksen ja ikkunoiden suunnan osalta. Pahin kilpakumppani laski hänkin hintaa kahdesti, mutta asunto ei silti mennyt kaupaksi. Tosin eipä mennyt minunkaan.

Pidin muutaman viikon hengähdystauon, jonka jälkeen päätin kokeilla vielä kerran – tällä kertaa välittäjän kautta. Kun olin myynyt asuntoa itse, olin saanut monia tarjouksia eri välittäjiltä. Niistä yksi oli ylitse muiden. Vai pitäisikö sanoa alitse muiden. Saamani tarjous oli nimittäin valtavasti edullisempi kuin kymmenet muut, ja lisäksi kyseessä oli yksi Suomen tunnetuimmista välitysfirmoista. Pidin plussana myös sitä, että välitysfirma oli eri kuin ne, jotka koko ajan myivät epäonnistuneesti asuinalueeni muita kohteita. Arvelin, että juuri sen välitysfirman nimi toisi asuntoilmoitukseen raikkaan, mutta kuitenkin tunnetun leiman.

Välitysfirman omilta nettisivuilta selvisi, että minulle tarjouksen tehnyt henkilö oli jo reilusti kokemusta omaava laillistettu kiinteistönvälittäjä ja että firmalla oli koko Helsingin alueella vain muutama välittäjä, vaikka firma oli iso ja nimekäs. Ajattelin, että välittäjän on pakko olla haka työssään, koska vain harva on päässyt kyseisen firman listoille. Koko jutussa oli vielä tällainenkin bonus: jos valitsemani välitysfirma löytyisi Oikotien yhteistyövälittäjien joukosta, saisin myynti-ilmoituksesta maksamani 149 euroa takaisin. Tarkistin ensi tilassa, löytyikö ajattelemani välitysfirma Oikotien luettelosta, ja siellähän se komeili!

Otin yhteyttä valitsemaani välittäjään. Olin tehnyt päätökseni palkata hänet jo ennen kuin olin nähnyt häntä tai kuullut hänen ääntään (olin saanut alkuperäisen tarjouksen kirjallisena). Tiesin, että juuri niin EI kehoteta tekemään, mutta oma linjani oli alusta asti ollut erilainen, sillä enhän olisi halunnut palkata välittäjää alkujaankaan, vaan tein sen pakosta. Minulle merkitsi eniten asian talouspuoli eli kustannukset, ja intuitio ohjasi minut valitsemaan juuri hänet.

Välittäjä paljastui puheliaaksi ja kovaääniseksi. Hän oli aina edustavasti pukeutunut ja saapui voimakkaan parfyymipilven saattelemana. Aistin, että hänellä oli hyvä, aidosti myynnillinen ote. Minuun teki vaikutuksen hänen antamansa hinta-arvio. Olin nimittäin lukenut netistä erittäin kiinnostavaa asiaa kiinteistönvälittäjien antamista hinta-arvioista:

Asiattomasti toimiva kiinteistönvälittäjä voi tietoisesti hyödyntää omistajan toiveikkuutta ja sinisilmäisyyttä ja antaa merkittävästi markkinahintaa korkeamman arvion hinnasta. […] [L]iian suuri hintapyyntö markkinoinnin alussa karkottaa ostajaehdokkaat silloin, kun kohde on vielä ”tuore”, eikä kiinnostuksen herättäminen myöhemmin ole enää niin helppoa. (Lähde: Hinnoittele asunto oikein – Välittäjä vs. Omistaja)

Tuon tiedon ja oman myyntikokemukseni valossa suurin huoleni oli se, että välittäjä olisi arvioinut asuntoni hinnan yläkanttiin. Itsehän tiesin paremmin kuin hyvin, millä hinnoilla se ei ollut mennyt kaupaksi. Välittäjän ehdottama hinta kuitenkin osoitti, että hän oli erinomaisesti perillä asuinalueeni hinnoista ja halusi todella saada asuntoni myydyksi. Hintaehdotus oli vain muutaman tonnin alle sen, millä olin itse myynyt asuntoani viimeiseksi ennen kuin poistin ilmoituksen. Jos en itse olisi yrittänyt myydä asuntoani kalliimmalla, olisin varmasti närkästynyt välittäjän hinta-arviosta, mutta nyt olinkin vain hyvilläni.

Asuntoni oli välitysfirman kautta myynnissä vain kolme viikkoa. Välittäjä ehti pitää kaksi julkista ja kaksi yksityistä näyttöä. Aidosti kiinnostuneita oli useampia, ja yksi mahdollinen ostaja kävi kahdesti näytössä ja odotti lainapäätöstä. Sillä aikaa yksi toinen kiinnostunut iski lusikkansa soppaan, ja teki niin hyvän tarjouksen, ettei minun tarvinnut miettiä sen hyväksymistä lainkaan. Nyt kaupat on virallisesti tehty, ja olen allekirjoittanut myös talopaperit!

Mitä tästä tolkuttoman pitkästä tarinasta voi päätellä?

Omalla kohdallani on kiistaton tosiasia, että asunnon myyminen välittäjän kautta oli menestys, kun taas itse myyminen ei onnistunut. Tosin minun täytyi kuitenkin ensin yrittää itse, sillä muutoin en olisi hyväksynyt välittäjän antamaa hinta-arviota. Vain kokeilemalla saatoin ymmärtää ja uskoa, että oma hintapyyntöni oli liian korkea. Vielä muutama vuosi sitten pyytämäni hinta olisi ollut juuri oikea, mutta monien kerrostalojen hinnat todella ovat laskeneet, vaikka ne olisivatkin taas pienessä nousussa.

Kehotan muitakin asiaa harkitsevia kokeilemaan asunnon myymistä itse, mutta jos jutusta haluaa muutakin kuin kokeilun, seuraavat asiat kannattaa ottaa huomioon:

  • Pelkästään se, että asuntosi on Helsingissä tai muussa vetovoimaisessa kaupungissa, ei tarkoita vielä paljoakaan. Keskeisillä ja houkuttelevilla alueilla kysyntä on aivan toista kuin kaupunkien laitamilla.
  • Hintapyynnön on tosissaan oltava kohdallaan, sillä liian suuri hinta karkottaa ostajat.
  • Mitä kauempaa keskustasta/houkuttelevilta alueilta myyt asuntoa, sitä suuremmaksi myyntivaltiksi asunnon hinta muodostuu. Varaudu siihen, ettei asunnon todellinen arvo ole sitä, mitä olet luullut ja toivonut. Aidosti hyväkuntoista asuntoa ei tarvitse myydä merkittävään alihintaan kaupungin laitamiltakaan, mutta ole oikeasti tietoinen tämän päivän hinnoista. Omassa tapauksessani tein voittoa siihen nähden, mitä maksoin asunnosta aikoinaan, mutta myymällä asunnon muutama vuosi sitten olisin tehnyt vielä enemmän voittoa.
  • Jos myymäsi asunto ei ole houkuttelevalla alueella, myynti-ilmoitus kannattaa ehdottomasti laittaa sekä Etuoveen että Oikotielle. Itse koen tehneeni virheen siinä, että valitsin pelkästään toisen.

Minä opin, että asunnon myymisen ei tarvitse olla kamalaa ja kallista välittäjän kautta, niin kuin olin aiemmin ajatellut, vaan vertaamalla/pyytämällä tarjouksia ja luottamalla vaistoihinsa voi pystyä valitsemaan sopivan välittäjän. Toisaalta myös itse myyminen olisi voinut onnistua, jos olisin osannut välttää yllä mainitsemani virheet. Itse myymistä kannattaa joka tapauksessa kokeilla, jos ajatus vähänkään kiehtoo, sillä rahastakaan se ei ole kiinni: sekä Etuovella että Oikotiellä on ilmoitustakuu, eli ilmoituksen hinnan 149 euroa saa takaisin, jos palkkaa listoilla olevan yhteistyövälittäjän. Parhaassa tapauksessa asunto voi kuitenkin löytää ostajansa ilman välittäjääkin!

4 ajatusta artikkelista “Myydäkö asunto itse vai välittäjän kautta?

  1. Menninkäinen

    Mä luulen, että esim. asunto- ja autokaupassa vielä arastellaan yksityiseltä ostamista. Koetaan, että välittäjän kautta ostaminen on turvallisempaa ja ongelmatilanteissa on joku kenen puoleen kääntyä.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olen samaa mieltä, että osalle ostajista asia on juuri noin. Toisaalta ainakin pääkaupunkiseudulla itse myyminen on tunnettu ja harrastettu ilmiö, ja moni suhtautuu siihen myönteisesti niin lehtiartikkeleiden kuin keskustelupalstojenkin mukaan. Koska itse myyminen on harvinaisempaa muualla Suomessa, varsinkin ulkopaikkakuntalaiset voivat vierastaa yksityisiä myyjiä, vaikka olisivatkin muuttamassa pääkaupunkiseudulle.

      Tykkää

      Vastaa
  2. myco2quota

    Tämä oli tosi mielenkiintoista luettavaa. Itsekin olen pohtinut, kannattaisiko asunto myydä itse tai ainakin edes yrittää, vaikkei asunnon myyminen juuri nyt olekaan ajankohtaista. Luulen myös, että yksityinen myyjä karkottaa osan ostajista, mutta toisaalta, jos on oikeasti kiinnostunut, niin ei luulisi, että sillä on merkitystä. Muistan itsekin katselleeni erästä yksityisen myyjän asuntoilmoitusta monta kertaa ja mietin, että soittaisinko vai en, enkä sitten koskaan soittanut. Asunto ei ollut täydellinen, mutta olisin käynyt sitä todennäköisesti katsomassa, jos olisi ollut välittäjällä ja avoimessa näytössä. Todennäköisesti en olisi kuitenkaan sitä ostanut, joten siinä mielessä säästettiin kaikkien aikaa.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos!

      Juuri noin minäkin ajattelen, että vaikka yksityinen myyjä ei ilahduttaisikaan kaikkia, niin kenellä on varaa jättää upea asunto katsomatta vain siksi, että sitä myy yksityinen myyjä? Varmaan on juuri noin kuin sinunkin tarinasi antaa ymmärtää, eli yksityisen myyjän esittelemää asuntoa mennään kyllä katsomaan, mikäli asunto on riittävän mahtava. Jos se ei ole, kynnys myyjälle soittamiseen ja sovittuun näyttöön menemiseen on taatusti korkeampi kuin silloin, jos samaa kohdetta esittelisi välittäjä, ja näyttökin olisi julkinen. Todennäköisesti lopputulos tosiaan silti olisi sama, eli ei ihminen osta sellaista asuntoa, josta ei ole riittävän innoissaan.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.