Raskausviikolla 0

Minulla kesti monta vuotta tulla varmaksi siitä, haluanko lapsia vai en. Huomasin, että lapsikysymys oli päivittäin mielessäni, vaikka ulkoista painostusta hankkia lapsia ei juurikaan ollut. Näin jatkuvasti (ja näen edelleen) raskausaiheisia juttuja siellä täällä, ja postaukset raskausviikoista ja -vatsoista ovat jatkuvasti Blogit.fi-sivuston suosituimpia.

Kuvakaappaus Blogit.fi-sivuston suosituimmista postauksista 14.3.2017. Yhdelle sivulle mahtuvista 30 postauksesta 21 olivat raskaus- tai vauva-aiheisia.

Kuvakaappaus Blogit.fi-sivuston suosituimmista postauksista 14.3.2017. Yhdelle sivulle mahtuvista 30 postauksesta 21 oli raskaus- tai vauva-aiheisia.

Ihmettelin, miksi raskaus on niin suosittu aihe. Jouduin miettimään omaa suhdettani raskaana olemiseen ja muiden raskausuutisiin (lue: vieraiden ihmisten raskauksiin). Monet raskaana olevat ovat lähellä omaa ikääni (olen 31-vuotias), joten raskausaiheisten juttujen tulisi mahdollisesti kiinnostaa myös minua. Näin ei kuitenkaan ole. En ole eläissäni klikannut yhtäkään raskausaiheista blogipostausta.

Tiesin kuitenkin, etteivät kaikki raskaana olevat suinkaan välitä lukea raskausblogeja. En siis voinut päätellä paljoakaan mahdollisesta omasta halustani tulla äidiksi sen perusteella, kiinnostaako minua lukea vieraiden ihmisten raskauksista vai ei. En itsekään lue koskaan esim. juoksublogeja, vaikka olen juossut säännöllisesti jo 17 vuotta.

Vuosien kuluessa minua alkoi joka tapauksessa häiritä se, että lapsikysymys vaivasi niin usein päätäni. Sanoisin, että tätä vaihetta kesti ainakin kolme tai neljä vuotta. Noina vuosina yritin tehdä paljon havaintoja muiden lapsista, ja sain myös hoitaa sukulaiseni lapsia sen verran, että pääsin kokemaan kaikki mahdolliset vaiheet vauvaiästä taaperovaiheen kautta aina kouluikään asti. Olen pidellyt vauvoja, syöttänyt, röyhtäyttänyt ja nukuttanut niitä ja totta kai vaihtanut vaippoja. Olen käynyt vähän väliä kuuntelemassa, hengittääkö vauva vielä pinnasängyssään. Olen vahtinut, ettei taapero tunge sormiaan pistorasiaan tai tipu jostain korkealta. Olen laulanut lapsille tuutulauluja ja lukenut iltasatuja. Myöhemmin olen käynyt lasten kanssa metsäretkillä. Kerrankin yhdellä retkellä näimme sekä pupun että supikoiran läheltä. Noihin vuosiin mahtuu paljon ihania muistoja ja onnistumisia. Kun nyt mietin kaikkea tätä, olen kovin kiitollinen siitä, että olen saanut seurata lasten kehitystä ja kasvua ja että olen saanut näinkin paljon kokemusta lastenhoidosta ilman, että minun itseni olisi tarvinnut tähän mennessä hankkia lapsia.

Välillä näen lapsikeskustelussa niin typeriä kommentteja, että hirvittää. Niistä klassisin lienee ”On itsekästä olla hankkimatta lapsia”. Jos ajatellaan, että kaikki haluaminen on aina itsekästä, niin silloin tosiaan voi olla itsekästä olla hankkimatta lapsia. Mutta eikö ole melkoisen selvää, että myös lapsia haluavat hankkivat lapsia omasta itsekkäästä halustaan? Vai kuinka moni on sanonut jotain tämäntapaista: ”En kyllä yhtään haluaisi lapsia, mutta epäitsekkäästi olen päättänyt uhrata elämäni ja hankkia niin monta lasta kuin pystyn.” On naurettavaa edes vihjata, että Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa yksilöllä on täydellinen valinnanvapaus, halutaan ja tehdään lapsia mistään muusta syystä kuin puhtaasta halusta. (Vahinkolaukauksissa ja suojaamattomassa seksissä ei tietenkään ole kysymys halusta vaan huolimattomuudesta, mikä ei kuulu tähän keskusteluun.) Paljon olen miettinyt myös sitä, kuinka valtaosa lapsia haluavista haluaa oman biologisen lapsen adoptiolapsen sijasta. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että lasten saamisessa ei muutenkaan ole kysymys rakkaudesta lapsiin ja haluun saada lapsi ylipäänsä, vaan juuri omien ja partnerin geenien jatkamisesta. Osittain ymmärrän sen, vaikka biologisen lapsen haluaminen vähentääkin niitä pyhimyspisteitä, mitä jotkin lasta odottavat pariskunnat tahtoisivat itselleen antaa.

Toinen lähes yhtä typerä kommentti kuuluu: ”Ne, jotka eivät halua lapsia, eivät myöskään pidä lapsista.” Aivan kuin kaikki, mistä pitää, olisi hankittava itselle. Täytettyäni 30 vuotta kirjoittelin yhdessä postauksessa näin: ”En unelmoi lapsista juuri tällä hetkellä. Olen pohtinut sitä, koska pidän paljon lapsista. Oivalsin jokin aika sitten, että vaikka olen hyvin eläinrakas (mitä veganismi on vain korostanut), minulla ei ole tarvetta hankkia mitään lemmikkiä. Jos joku tarjoaisi minulle löytökoiraa tai vastaavaa, ottaisin sen toki vastaan, mutta omasta tahdosta minun ei suinkaan ole pakko saada lemmikkiä. Lasten kanssa taitaa olla vähän sama juttu. Jostain pitäminen ei välttämättä tarkoita sitä, että se asia on saatava itselle.”

Lisäksi ajattelen, että yksikään vähänkään tietoisempi ihminen ei voi olla pitämättä lapsista. Lapsihan on vain nuori ihminen. Minusta ei ole sopivaa olla tykkäämättä yhdestäkään ihmisryhmästä sen iän perusteella. Samaten lasten vertaaminen esim. pelkkiin kakkavaippoihin on äärimmäisen lyhytnäköistä ja tökeröä, kun vaippavaihe kuitenkin on hetkessä ohi lapsen koko elämää ajatellessa.

Onneksi lapsikeskustelussa näkee tai kuulee typeriä kommentteja yhä harvemmin. Sen täytyy johtua siitä, että tänä päivänä on jo niin tavallista olla haluamatta lapsia. Reetta Räty kirjoittaa kolumnissaan Älä patista naista hankkimaan lasta, että

Sekin pitäisi hyväksyä normiksi, että yhä suurempi osa ei halua lapsia ja lapsiperheen arkea. Tuoreen Väestöliiton kyselyn mukaan 16 prosenttia 20-45-vuotiaista suunnittelee jäävänsä lapsettomaksi.

Uskon vahvasti, että kuulun itse tuohon 16 prosenttiin. Olen ollut asiasta melko varma viimeiset kolme tai neljä vuotta, kun olen lapsiasian kanssa paininut, mutta koska mahdollinen lasten hankkiminen on niin valtava päätös, olen halunnut kyseenalaistaa omat tuntemukseni kerta toisensa jälkeen.

En kuitenkaan näe lapsiperheen arkea vähänkään luontevana osana elämääni. En ole koskaan unelmoinut lapsiperheestä, eivätkä lapset siksi kuulu suunnitelmiini. Teen paljon asioita, joita en voisi lapsellisena tehdä (esim. ulkomaanmatkat, vaellukset ja pitkät (yölliset) juoksulenkit). Tykkään olla yksin ja siedän pitkääkin yksinoloa. Minun luokseni ei tarvitse kenenkään tulla velvollisuudentuntoisena kyläilemään, kun olen vanha. Unelmoin vanhenemisesta miehen kanssa, mutta jos hän kuolisi paljon ennen minua, en alkaisi siinä vaiheessa itkeä omien lasten perään. (Eivätkä lapset muutenkaan toisi miestä takaisin.)

Koska nykyään saadaan lapsia aina vain myöhemmin ja myöhemmin, minullakin olisi vielä vuosia aikaa tulla raskaaksi, mikäli niin haluan ja pystyn ylipäänsä tulemaan raskaaksi. Olen silti nyt varmempi kuin koskaan siitä, etten tarvitse omia lapsia. Varmuus ei mielestäni aina ole edes niin tärkeää, mutta koska lapsikysymys on askarruttanut mieltäni niin kauan (ja lapsikeskustelu on toisinaan niin älytöntä), on ollut helpottavaa saada tietynlainen varmuus juuri tähän asiaan ja alkaa suunnitella tulevaisuutta ilman lapsia.

8 ajatusta artikkelista “Raskausviikolla 0

  1. Vivi Vinna

    Hyvä kirjoitus!! :) Olen kanssasi samoilla linjoilla.Minusta on nimenomaan itsekästä saada lapsia, kun miettiii miten maapallolla on liikaa ihmisiä.Lapsia ei myöskään enää ”kannata” saada siksi, että olisi joku joku vierailee, kun on vanha , koska ei lapsi ole siitä mikäan tae. En oikeastaan näe yhtään syytä, miksi tuoda maailmaan lisää lapsia. Adoptoida voisin, jos olisi hyvä työtilanne.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos! On kyllä jännää, ettei liikakansoittumisesta puhuta Suomessa juurikaan. Näemmä ei auta, että maailma yleisesti kuhisee ihmisiä, vaan tänne pitäisi saada lisää nimenomaan suomalaisia. Suomen väkilukuhan kasvaa vain maahanmuuttajien ansiosta/takia, mistä kaikki eivät ole mielissään, ja syntyvyys on ollut kauan laskussa. Suomi ei kuitenkaan mahda sille mitään, että yhä useampi nainen haluaa esim. vain yhden lapsen tai ei halua niitä ollenkaan.

      Lapsi ei tosiaan ole tae siitä, että vanhana saa usein vierailijan luokseen. Eikä lapseen tarvitse edes olla huonoissa väleissä, vaan hän voi mm. asua kaukana tai jopa ulkomailla.

      Adoptio on mainio vaihtoehto. On harmi, etteivät monet edes harkitse adoptiota ennen kuin heille selviää, etteivät he pysty saamaan biologista lasta.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Menninkäinen

    Mä en tiedä vieläkään. En mä ole koskaan erityisemmin pitänyt vauvoista tai pikkulapsista. Ne on lähinnä ärsyttäviä. Mä en mene kyselemään vauvallisilta ystäviltä, että saanko ottaa vauvan syliin. Ne huutaa ja haisee. Ikinä en ole edes hoitanut pikkulapsia tai vauvaa. Mieskään ei ole lasten perään.

    Mutta mistä mä tiedän, jos ei meille tulekaan lasta ja sitten joku päivä kaduttaa…? Sitten taas mä kammoan lääkäreitä yli kaiken, niin ei isommin houkuta ajatus juosta tarkastuksissa vähän väliä saati sitten synnyttää.

    Ympärillä tosiaan alkaa vauvoja putkahdella vähän joka toiselle. Appi kyselee lapsenlapsen perään, mutta hyvässä hengessä. Painostusta ei meillekään tule mistään suunnasta. Paitsi omasta päästä.

    Mistä ihmeestä sen sitten voi tietää? Mietin minä vaan…

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olipa mielenkiintoista lukea mietinnöistäsi! Niin, nämä voivat kyllä olla tosi vaikeita asioita, koska on niin merkittävästä päätöksestä kyse. Oikeastaan juuri siksi kirjoitinkin tämän postauksen; halusin osoittaa, että moni joutuu pähkäilemään lapsikysymyksen kanssa kauan. On toki niitä, jotka tietävät halustaan saada lapsi hyvin varhain elämässä, ja vastaavasti niitä, joille päätös olla hankkimatta lapsia on täysin selvä, mutta ehkä valtaosa ihmisistä asettuu noiden ääripäiden väliin. Moni sentään nojaa jompaankumpaan ääripäähän, mikä voi auttaa omien fiilisten tutkiskelussa.

      Kukaan muu ei tietenkään pysty sinulle/teille vastausta antamaan, vaikka kertomasi perusteella onkin selvää, että lapset eivät välttämättä ole teidän juttu. Tosin tunnutkin miettivän, voisiko lapsi olla teidän juttu esim. parin vuoden päästä. Hmm, toisen on mahdotonta sitä arvioida!

      Parhain vinkki, minkä pystyn antamaan, tulee tässä: minkä ikinä päätöksen tekeekin, sen tulisi tulla ”hyvästä paikasta”, eli päätös ei saisi juontua pelosta. Jos jättää lapsen hankkimatta omien pelkojen takia, silloin on todennäköisempää, että myöhemmin kaduttaa, koska pelot eivät yksinkertaisesti ole hyvä syy jättää tekemättä jotain, mitä voisi uskaltaessaan haluta tehdä.

      Paljonhan on myös niitä, jotka ovat pitkään olleet suhteessa ja jotka tulevat ikään kuin vahingossa raskaaksi. Silloin on ehkä ajateltu, että lapsen annetaan tulla, jos se on tullakseen, ja päätösvalta asiassa annetaan tavallaan osittain maailmalle/biologialle/Jumalalle (tai mihin ikinä haluaakaan uskoa).

      Toivon joka tapauksessa, että löydät(te) jollain lailla rauhan tähän asiaan ennemmin tai myöhemmin!

      Tykkää

      Vastaa
  3. Satu

    Onnittelut siitä, että tunnut saaneen pitkään askarruttaneen pohdinnan päätökseen! On varmasti hirveän vaikeaa, kun tuntee, että haluaa tehdä eri tavalla kuin valtaosa ihmisistä tekee ja etsiä siihen ikään kuin oikeutta. Miehesi on varmaan asiasta samoilla linjoilla?

    Itselläni on sellainen tilanne, etten voi saada lapsia, vaikka haluaisinkin. En tiedä, olisinko koskaan halunnut lapsia, vaikka voisin niitä saadakin, mutta nyt ei ole ainakaan tarvinnut pohtia asiaa, kun kohtalo päätti puolestani. Kovin monelle en tätä kehtaa tunnustaa, mutta nautin ihan häpeämättömästi siitä vapaudesta, jonka lapseton elämä tuo tullessaan. Saan tehdä mitä haluan ja milloin haluan, kun minun ei tarvitse ajatella ensisijaisesti jotakuta muuta. Joku lapsellisen ihminen toteaisi tähän varmasti, etten tiedä, miten paljon menetän, kun minulla ei ole lapsia, ja että olen kovin itsekäs ihminen. Varmasti lapset tuovat elämään paljon hyvää, mutta lapsellistenkin pitäisi ymmärtää, että mikä tuo jonkun elämään onnea, ei tuo välttämättä sitä jonkun toisen elämään. Sitä paitsi on järjetöntä keskittää energiansa sen miettimiseen, millaista elämä olisi, jos asiat olisivat toisin, tai mitä vailla on. Itse päätin jo kauan sitten, etten koskaan murehtisi sitä, mitä minulta puuttuu, vaan keskittyisin nauttimaan siitä, mitä minulla on.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos! Kun tämä kysymys on askarruttanut niin paljon jo vuosia, niin tietynlainen ajatusten selkeys ja päätös kyllä tuovat paljon rauhaa arkeen. :) Mies on siinä suhteessa vähän eri linjoilla, että vaikka hänkään ei ole koskaan aktiivisesti halunnut lapsia, hän on huomannut kallistuvansa viime vuosina enemmän ja enemmän lasten saannin suuntaan. Mutta koska hän ei ole lainkaan suunnitteleva luonne, hänen mielestään lapsi saa tulla, jos on tullakseen, mutta lasta ei varta vasten tarvitse ruveta tekemään.

      Kiitos, että jaoit oman tarinasi! Pahoittelisin tilannettasi, mikäli se vaivaisi sinua, mutta kommentistasi päätelleen lapseton elämä on lopulta maistunut hyvältä vapauksineen kaikkineen. :) Ymmärrän hyvin tuon vapauden ja sen tuoman upeuden: kun itse käyn lapsellisten luona, minusta tuntuu kotiin saapuessani aivan kuin olisin lomalla! Se on osittain jännää, sillä tapaamani lapset saattavat olla huippusuloisia ja hyvällä tuulella, mutta olen silti aivan poikki kaikesta leikkimisestä, melusta, huudosta, äkillisistä raivonpuuskista (jotka vaihtuvat hetkessä iloon) ja kaikesta muusta hälinästä. Kun saavun kaikesta tuosta oman kodin rauhaan, ensimmäiseksi aina hengitän syvään ja hymy nousee kasvoille. On uskomatonta, kun yhtäkkiä saakin olla itsekseen ja tehdä juuri mitä haluaa ja olla tekemättä kaikkea, mikä ei huvita.

      Sinulla on hyvä asenne murehtimisen ja nauttimisen suhteen! Juuri noin se on. Mitä noihin muiden kommentteihin tulee (”Menetät niin paljon, kun sinulla ei ole lapsia”), niin minustakin ihmisten pitäisi tajuta, että he eivät yksinkertaisesti pysty puhumaan, päättämään ja tietämään muiden puolesta. Vaikka lapset toisivat heille kaiken mahdollisen merkityksen elämässä, ja lapseton elämä puolestaan tuntuisi heistä pahimmalta mahdolliselta rangaistukselta, on aina niitä, jotka ajattelevat ja tuntevat juuri päinvastoin. Eikä näkemyksen edes tarvitse olla noin äärimmäinen, mutta silti pitäisi olla selvää, että kaikki eivät unelmoi lapsista eivätkä halua niitä.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Taru

    Minäkään en ole koskaan halunnut lapsia, vaikken lapsia mitenkään inhoakaan. Ei vaan ole mun juttu tai tehtävä, niin se vain on. Onneksi ikää on jo sen verran, että on lakattu kyselemästä että millonkas aiot. Siltikin pidetään toisinaan jotenkin outona, ja tupataan olettamaan etten ole vaan saanut lapsia, jopa säälitään. Kummallista. Enhän minäkään käy keltään kyselemässä, että mitäs varten olet hankkinut lapsia :D

    Onneksi nykypäivänä voi valita olla haluamatta :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Aamen! Hyvin virkottu! Jotkut vain tietävät, että lapset eivät ole oma juttu, vaikka niistä pitäisikin, eikä siinä tulisi olla mitään ihmeteltävää.

      Luulenpa, että jossain vaiheessa kehitystä menemme juuri tuohon suuntaan, että lapsettomat kyselevät lapsellisilta, miksi nämä ovat hankkineet lapsia. :D Kysymyksen perään sitten valistetaan ympäristöstä, nälänhädästä ja adoptiota odottavista lapsista. En sano, että se välttämättä olisi hyvä kehityskulku, mutta silti varmaan väkisinkin edessä, kun vapaaehtoinen ja suunniteltu lapsettomuus jatkaa yleistymistään.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s