En kestänyt enää

Mitä meninkään tekemään?

muovimattoako

Aloin repiä kotini parkettilattiaa irti. Kesken prosessin mieleen ehti tulla monta kertaa, onko tässä mitään järkeä. Kuka hullu nyt kotinsa parkettia rupeaa repimään?

Olen tuskaillut kotini lattioiden kanssa jo kauan. Vaikka ne ovat paikoin hirveässä kunnossa, en ole tehnyt asialle mitään, koska parkettihan on sitä parasta, laadukkainta ja kalleinta lattiamateriaalia, eikö niin? Minun kodissani niin ei kuitenkaan ole. En tiedä, minkälaista parkettia omat lattiani ovat, mutta ei ainakaan laadukasta. Käyn jatkuvasti kodeissa, joissa parketti on 20 tai 30 vuotta vanhaa, ja se loistaa tasaisena ja vahvana edelleen, vaikka sitä ei ole koskaan hiottu tai lakattu, ja huushollissa on ollut vuosia kotieläimiä. Oma parkettini lienee paljon uudempaa, ehkä jopa vasta 2000-luvulla asennettua, ja silti se on kauheassa kunnossa.

naarmuinen-parketti

Laitoin yhden naarmun viereen sateenvarjon, jotta naarmun pituudesta saa todenmukaisen käsityksen.

naarmuinen-parketti-2

Lattia oli pahan näköinen jo asuntoon muuttaessani, sillä muistaisin kyllä, missä tilanteessa olisin aiheuttanut esim. yllä näkyvän naarmun. Aikoinaan näytössä käydessäni naarmujen päällä oli matot, ja 21-vuotiaana ja vasta eronneena en muutenkaan kiinnittänyt erityistä huomiota lattioihin. Minulle riitti se, että asuntoilmoituksessa luki lattiamateriaalin kohdalla parketti. Sehän se onkin tärkeää, mitä ilmoituksessa lukee! Menneisyyden naiivius on onneksi opettanut, ja nykyään syynään ensimmäisenä lattiat, kun käyn näytöissä.

Minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa repiä parkettia irti. Olin saanut joko kuningasidean tai sitten pahimman luokan aivopierun. Järkeilin asian joka tapauksessa niin, että revin irti vain eteiskäytävän parketin. Kotini lattiat eivät nimittäin ole yhtä pahassa kunnossa kaikkialta, vaan keittiö, olo- ja makuuhuone ovat parketiltaan kohtuullisessa kunnossa. Suurin toiveeni oli, että eteiskäytävän parketin alta paljastuisi muovimatto, jonka päälle joku olisi aikoinaan päättänyt asentaa parketin. Parhaimmassa tapauksessa muovimatto olisi sen verran miellyttävän värinen, että siitä tulisi ”uusi” lattiani tai sitten päällystäisin sen uudella muovi- tai vinyylimatolla, joita ehdinkin jo katsella netistä ja huomata, että nykypäivän valikoima on hieno ja kattava.

Yhä olin vähän jumissa siinä ajatuksessa, että ”kun parketti vaan on niin paljon hienompi ja arvokkaampi materiaali kuin jokin muovimatto” (jollaista kodissani ei ole missään), mutta kun tajusin rajata parketin repimisen vain eteiskäytävään, koko idea tuntui jo paljon fiksummalta. Eteinenhän on jo alkujaankin aivan väärä paikka parketille! Ei ihmekään, että lattia on eteisen kohdalta naarmuisin, mattaisin ja elottomin. Ei siis muuta kuin repimään!

parketti

Ensin piti irrottaa yksi kynnyslistoista. Se kävi helposti.

kynnyslista-irti

Sitten menikin kauan, että pääsin prosessissa eteenpäin, koska en voinut vain survoa ruuvaria lautojen alle. Tarkoitus kun ei ollut tärvellä alustaa, joka mahdollisesti olisi kaipaamani muovimatto. Yritin päästä katsomaan lautojen alle taskulampulla, mutta se ei onnistunut. Tajusin, että heti lautojen alla on pahvia, ja vasta pahvin alla mahdollisesti jotain muuta (kuin betonia).

parketti-irti

Lopulta aloin saada lautoja irti. Niiden alta löytyi puupölyä ja pölykoiria. Tässä vaiheessa pystyin kuitenkin jo repimään alta löytynyttä pahvia ja näkemään, mitä sen alta paljastuisi.

muovimatto

Jes, alta löytyi muovimatto! Kaiken lisäksi se on harmaalla meleerattua valkoista, jollaista olen nähnyt muuallakin ja joka on erittäin neutraali (ja mitäänsanomaton) sävy. Päälle laitettu parketti näytti aikoinaan varmasti miljoonasti upeammalta kuin muovimatto, mutta nyt tänä päivänä tilanne on auttamatta toinen.

Aloitin ”remontoinnin” taaskin hyvin myöhään, enkä voinut enää jatkaa mekkalointia naapureiden takia. Niinpä joudun jatkamaan repimistä päivemmällä. Toivottavasti muovimatto on yhtä siisti kaikkialta, kunhan se lopuksi paljastuu kokonaisuudessaan. Myös uuden maton ostaminen on yhä mahdollista. En aio katua kamalan parketin hävittämistä, vaikka kieltämättä nyt hieman hirvittääkin. Toisaalta oli myös jännää olla kuin aarteenetsinnässä suuren mysteerin äärellä omassa kodissa, jossa on asunut jo 10 vuotta. Harva tuskin kuitenkaan haluaa löytää muovista aarretta niin kuin minä tällä kertaa!

4 ajatusta artikkelista “En kestänyt enää

  1. Menninkäinen

    Onhan se eteinen hieman huono paikka parketille. Nykyään on kaikkia ihania muovimattoja, joista kaikista ei edes ensi silmäyksellä tiedä, että ne ovat muovia. Itse jos saisin oman taloni suunnitella, niin ainakin keittiössä ja eteisessä olisi kivilattiat. Minä saattaisin vetää niillä koko asunnon, mutta tiedän jo, että mies valittaisi niiden kylmyyttä, joten loput lattiat olisi joko puuta tai vaikkapa kivikuvioista muovimattoa.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Muovimattovalikoimat ovat tosiaan huiman laajat. Itse kuuluin vielä hetki sitten niihin, jotka eivät tajua muovimattojen ideaa ollenkaan (jos siis on mahdollista saada ennemmin laminaattia, parkettia, kiveä tai jotain muuta muovia ”hienompaa”). Selviteltyäni asiaa tarkemmin tiedän nyt, että parhaimmat muovimatot maksavat enemmän kuin laminaatti ja jotkin parkettilaadut, ja niillä on 15 vuoden takuu. Ne ovat hiljaisia, kestäviä ja lämpimiä jalkapohjaa vasten, ja niitä saa vaikka missä kuosissa. Tämä kaikki oli minulle niin uutta, että olen vieläkin hämmentynyt muovimattojen upeudesta.

      Kivilattia on kyllä kaunis, kestävä ja tunnelmallinen, mutta ei aina käytännöllinen, ja tuo lattian kylmyys on ikävää varsinkin täällä pohjoisessa. Ehkä saat miehen ylipuhuttua kivilattioihin, jos joskus muutatte pysyvästi Kanarialle! :)

      Ai voisit ehkä tykätä kivikuvioisesta muovimatosta? Odotapas, kun näet, mitä pian viritän kotini eteiskäytävään! ;)

      Tykkää

      Vastaa
      1. Menninkäinen

        Senkin…. Sulla on jotain ihanaa suunnitteilla…
        Kanarialla on joka paikassa kivilattiat, ellei jollain sitten oikeasti ole rahaa laittaa parkettiin…

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Niin on, sekä suunnitteilla ja pitkälle jo toteutettunakin (olen juuri kirjoittamassa siitä blogiin)! :)

        Kiva sattuma, että Kanarialla kivilattia on muutenkin noin yleinen. (Varmasti siis saat miehen puolellesi kivilattioiden suhteen, jos asettuisitte Kanarialle asumaan.) Jännä, että parketti on siellä peräti noin arvokasta; selasin juuri Bauhausin tuoreinta mainoslehteä, ja useat siellä esitellyt parketit ovat hurjasti edullisempia kuin vastikään hankkimani muovimatto. Tosin oma hankintani menikin aivan nappiin, enkä malta odottaa, että pääsen esittelemään sen! :-)

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s