Kuolema

En millään tahtoisi kirjoittaa niitä sanoja tähän. En tahtoisi kirjoittaa, että äitini on kuollut. Aivan kuin voisin estää koko tapahtuman vain jättämällä sen kirjoittamatta. Mutta ei se niin mene.

Hän on nyt poissa. Äitini kuoli eilen loppiaisiltana. Kirpeänä pakkaspäivänä. Heti äidin kuoleman jälkeen sää alkoi lauhtua kovaa vauhtia. Äidistä lähtenyt henki lämmitti ilmankin.

Jo nyt on niin kova ikävä! Emme olleet voineet enää kuukausiin tehdä mitään sellaista yhdessä, mitä ennen teimme. Ja äiti joutui niin kovasti kärsimään, riutumaan, nälkiintymään ja kuivumaan. Äidin vartalo oli niin pahasti syövän runtelema, ettei sellaista näe pahimmissa syöpädokumenteissakaan. Oli kiristymää, pullistumaa ja painovoimaa uhmaavaa turvotusta. Onneksi hän pääsi kivuistaan. Hänen aivan lopussa saamaansa lääkekoktailia voi verrata eutanasiaan. Kun äiti alkoi saada suoraan suoneen lääkkeitä ja nukahti syvään uneen, hän ei koskaan enää herännyt, vaan kirjaimellisesti nukkui pois. Hän ei ehtinyt lukemaan hyvästejäni.

On niin monia ajatuksia, ja olotilat vaihtelevat nopeasti. Perheen kesken sureminen on ”mennyt hyvin”, jos asian voi niin muotoilla. Kaikilla on ollut aikaa ja halua tavata ja surra yhdessä. Pahin suru ja lohduttomuus iskevät, kun olen yksin kotona. On poikkeuksellisen yksinäinen olo, vaikka en normaalisti tunne olevani yksinäinen nykyelämässäni. Sitä paitsi olen joka päivä viettänyt tuntikaupalla aikaa läheisten kanssa. Taitaa olla niin, että vaikka olisin koko ajan muiden kanssa, äidin menetys on silti kohdattava myös yksin. Äiti kuitenkin merkitsi meille kaikille osittain eri asioita, ja myös hänen kuolemansa vaikuttaa meihin osittain eri tavalla.

Kun äiti vielä eli, ja oli joko hänen syntymäpäivänsä tai äitienpäivä, kirjoitin onnittelukorttiin useimmiten erinäisiä toivotuksia ”maailman parhaimmalle äidille”. Joskus tunsin itseni valehtelijaksi niin kirjoittaessani. Ei hän ollut maailman paras äiti, vaikka ajatus kaunis olikin. Myös äiti sanoi joskus, että teksti ei ole totta, ei katkeraan, vaan surumieliseen sävyyn. Nyt minusta tuntuu, että olin totaalisen hullu, kun en tiennyt tekstin olevan totta! Täytyikö äidin kuolla, jotta minä voisin tajuta, miten mahtava hän oli? En tiedä, miten saatoin joskus olla niin pettynyt häneen, vaikka hän oli kaikin päin huolehtiva äiti, miljoonasti parempi kuin yksikään hänen (otto)äitinsä.

Minulla oli koko ajan maailman paras äiti, ja nyt hän on ikuisesti poissa.

Kasvoni kirvelevät kyynelistä.

Silmäkaimat. Ruskeat silmät ovat äidin peruja. Nyt olen lähisukuni ainut ruskeasilmäinen. Haluan ajatella, että äiti asuu silmissäni.

Silmäkaimat. Ruskeat silmät ovat äidin peruja. Nyt olen lähisukuni ainut ruskeasilmäinen. Haluan ajatella, että äiti asuu silmissäni.

16 ajatusta artikkelista “Kuolema

  1. L. S

    Oi kuinka kauniisti kirjoitat äidistäsi, uskon että hän näkee
    sen! Suru on niin nielevää nyt , mutta siihen liittyy lopulta myös kauneutta. Silmänne jäivät syvästi mieleeni, siellä hän on. Hyvyydellä ja rakkaudella saat äitisi aina esiin.Rakkain terveisin L.S

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos ihanista aatoksistasi, L! <3 Sanasi lämmittävät mieltäni kovin. ❤ Ehkä äiti tosiaan kuulee mietteeni hänestä, tai saa tietää jotenkin muuten. Jos sinäkin näet hänet silmissäni, niin ehkä vielä joskus saan häneen yhteyden. Kiitos lohduttavista sanoistasi!

      Tykkää

      Vastaa
  2. Satu

    Olen niin pahoillani. Äiti on aina äiti, vaikka hän ei täydellinen äiti olisi ollutkaan (kenen äiti muka on?!). Kuolemaan ei varmasti koskaan voi valmistua, vaikka niin olisi ajatellutkin. Kuolema on niin lopullinen, että poismenneen ihmisen jättämä tyhjyys säilyy varmasti pitkään – ehkä lopun elämän?

    Rutistan sinua täältä etäältä lämpimästi. <3 Onneksi sinulla on ympärilläsi ihmisiä, joiden kanssa jakaa suuri suru. Vaikka suru täytyy kohdata tietysti lopulta yksinkin, on hyvä, että on tarvittaessa muita ihmisiä, jotka käyvät itse läpi samaa ja joiden kanssa jakaa suru.

    Ihailen kykyäsi kirjoittaa kauniisti ja "selväjärkisesti" myös näin suuren surun keskellä. Itse tuskin pystyisin samaan.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos rohkaisevista sanoistasi ja rutistuksesta, Satu!

      Juuri se kuoleman lopullisuus niin hätkähdyttää, vaikka sen on toki ajatuksen tasolla voinut hyvin pelkästään kuvitellakin. Olen joskus ollut maailmalla, enkä nähnyt äitiäni silloin kuukausiin, mutta nyt kun tiedän, etten koskaan enää näe häntä siten kuin ennen, ajatus tuntuu kovin lohduttomalta.

      Perheestä on tosiaan paljon apua nyt, ja äidin kuolema yhdistää ja lähentää meitä. ”Selväjärkisesti” kirjoittaminen käy työstä, mutta auttaa kovasti suremisessa sekin.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Taru

    Minäkin uskon, että äitisi näkee kauniit sanasi, ja lohduttaa kaikin mahdollisin tavoin miten vain voi sieltä jostain ❤❤

    Otan osaa suureen suruusi. Voimia ihan tosi, tosi paljon. Niisk.

    Tykkää

    Vastaa
  4. Liiolii

    Tulin lukemaan tämän taas. Minullakin kuoli äiti, kaksi viikkoa sitten. Ajattelin jo tammikuussa, kun kirjoitit tämän, että minullakin on pian luopuminen edessä. Nyt se sitten tapahtui. Mutta elämä jatkuu hiljaksiin.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Voi sinua! ❤ Otan kovasti osaa suruusi. Nyt jos koska voisi varmaan sanoa, että ”tiedän, miltä sinusta tuntuu”, vaikka kaikki toki kokevatkin oman vanhemman kuoleman eri tavoin. Vaikka tiedänkin oman kokemukseni perusteella, että sinäkin selviät tästä, olen silti niin pahoillani puolestasi!

      Itse mietin äitiä yhä hyvin usein. Ehkä jopa vähän liian usein. Se johtuu monestakin asiasta. Isäni luona asuessani olen käyttänyt monia äidin tavaroita ja vaatteitakin, koska omani ovat muuttolaatikoissa. Lisäksi olen muuttamassa nimenomaan äitini synnyinsijoille, ja yhdessäkin hiljattain näkemässäni vanhassa valokuvassa parikymppinen äiti seisoo samassa paikassa, jossa itse seisoin tänä syksynä kuvatessani talon laskemisen perustuksille. Äiti on siis koko ajan läsnä. Tuntuu, että hän on minussa vielä enemmän kuin ennen.

      Paljon voimia ja haleja sinulle kaiken surun keskelle.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.