Minä julkkisten keskellä (tajuamatta sitä)

Sattuipa eteeni taas sellainen tilaisuus, jossa kävi harvinaisen selväksi, millainen ihminen olen ja vastaavasti millainen ihminen en ole. Onneksi pidän tämän asian kohdalla siitä, millainen olen!

mysteerijulkkikset

Olin eilen miehille tarkoitetun HYMM-ihonhoitosarjan lanseeraustilaisuudessa. Kun sain kutsun tapahtumaan, ensimmäiseksi mieleeni tuli, että HYMM-tuotteet tuskin ovat vegaanisia. Kutsusta kävi kuitenkin ilmi, että HYMM lanseerataan Movember-hengessä, mikä tarkoittaa, että tilaisuuden yhteydessä kerätään rahaa Syöpäsäätiölle miesten syöpätyöhön. Blogistani on varsinkin viime aikoina käynyt ilmi, miten kovasti syöpä tuntuu suvussamme. Lisäksi selvitin, että vaikka HYMM-sarjassa on eniten parranajotuotteita, siihen kuuluu myös deodorantti, joka on alumiiniton. Kirjoittamani jutut alumiinittomista dödöistä ovat blogini luetuimpia. Niinpä minut houkutteli tilaisuuteen Syöpäsäätiölle lahjoittaminen ja alumiiniton dödö. Kirjoitan dödöstä myöhemmin, ja mies tulee testaamaan parranajotuotteet viimeistään joulun jälkeen (mikäli annan ne miehelle joululahjana).

hymm-tuotteet

Tapahtumassa oli monia julkisuuden henkilöitä, koska nimenomaan julkkiksista lahjoitettiin rahaa syöpätyöhön. On totta kai ymmärrettävää, ettei tavallisista tallaajista voida maksaa mitään. Tunnistin julkkiksista vain muutaman, vaikka heitä oli paljon enemmän. Tämän postauksen kuvituksena on tapahtumassa ottamiani kuvia, joissa pitäisi näkyä useita julkkiksia. Kukin lukija voi testata, tunteeko julkkiksia reilusti minua paremmin. Itse tunnistin vain urheilutoimittaja Kaj Kunnaksen, Linnan juhlia kommentoineen Sami Sykön ja näyttelijä Maria Kuusiluoman (minulle hän on tuttu sarjasta Puhtaat valkeat lakanat). Tunnistussaldoni on säälittävä, sillä tilaisuudessa tapaamani Fun, Fitness and Fashion -blogin Cami kertoi paikalla olevan ainakin myös BB-Saulin ja Miss Suomen. Itse en ole koskaan katsonut ensimmäistäkään Big Brother -jaksoa, ja missikisatkin ovat viime vuosina jääneet katsomatta.

Tilaisuudessa useat miehet olivat arkisemmin pukeutuneita, mutta monilla naisilla oli paljon meikkiä ja juhlava asu, ja paikan päällä oli kuvausalue taustoineen, valoineen ja kuvaajineen. Minulle ei tullut edes mieleen, että minustakin voitaisiin haluta kuva, ja saapuessani tilaan koetinkin päästä reippaasti pois jaloista ”tärkeiden” ihmisten tieltä. Itsehän menin paikalle bloggaajana, en tietenkään minään tähtenä.

mysteerijulkkikset-3

Jutellessani HYMM-tuotteiden edustajien kanssa minulle kuitenkin selvisi, että myös bloggaajista otetaan kuva, ellei sitä itse erityisesti vastusta. Niinpä minäkin menin kuvattavaksi, viiksien kanssa tietysti, kun kerran oli Movemberista kyse. Viikset olivat sen verran paksut, että peittivät hampaani juuri sopivasti söpöä jyrsijä-lookia varten.

mina-hymm-tilaisuudessa

Miksi sitten en tunnista juuri keitään silmäätekeviä? Asun Helsingin korvessa, en lue tabloideja enkä juorulehtiä, ja elin ilman telkkaria vuosikaudet. Nykyään minulla on edesmenneen mummoni vanha telkkari, joka väkisin tuputettiin minulle ja jota en juuri koskaan katso. Olen leikitellyt ajatuksella, että mahdolliseen uuteen kotiini ei tulisi tv:tä lainkaan. Katsomme miehen kanssa kylläkin monia elokuvia ja sarjoja, mutta harvoin kotimaisia. Yle Areenaa pidän melkoisena aarreaittana, ja sieltä tulee katsottua myös kotimaisia ohjelmia. Olisin toki tunnistanut vaikkapa mainion hauskan Luottomies-sarjan Kari Ketosen ja Antti Luusuaniemen, jos he olisivat paikalla olleet. Sen sijaan BB-Saulit, Miss Suomet ja monet muut menevät minulta ohi, niin mahtavia tyyppejä kuin varmaan ovatkin.

mysteerijulkkikset-2

mysteerijulkkikset-5

mysteerijulkkikset-6

Kaiken kaikkiaan tilaisuus sujui mukavasti sekä yleisesti että omalta osaltani. Sain juteltua ihmisten kanssa niinkin paljon, ettei kiusallisia yksin seisomisia jossain nurkassa ehtinyt edes ajatella. Lähdin tapahtumasta hyvin mielin, ja dödön testailu houkuttaa jo.

Olisi mielenkiintoista kuulla, seuraavatko lukijat kotimaisia julkkiksia ja jos seuraavat, minkä alan julkkiksia ja mistä syistä. Osaatteko valistaa minua kertomalla, keitä kaikkia julkkiksia ottamissani kuvissa näkyy?

4 ajatusta artikkelista “Minä julkkisten keskellä (tajuamatta sitä)

  1. Anna / Kätteni Jäljillä

    Oletpas päässyt jännään paikkaan! Kiva, ettet joutunut siihen ”nurkassa nyhräämis” -tilanteeseen. Minä varmaan olisin joutunut… :D

    Mutta niihin julkkiksiin, joita en siis mitenkään seuraamalla seuraa. Jotain kotimaisia sarjoja/elokuvia tulee katsottua. Netin kautta kylläkin koska meillä on telkkari, mutta se ei ole asennettuna minnekään. Mitään juorulehtiä tai iltapäivälehtiä/nettiversioita en myöskään enää nykyään lue. Kasvo- ja nimimuistini eivät useinkaan tee yhteistyötä, joten usein muistan joko kasvot tai nimen, mutta en osaa yhdistää niitä. :D Muistan korkeintaan sen missä elokuvassa tai sarjassa joku on esimerkiksi näytellyt.

    Kovinkaan montaa julkkista en noista tunnista mainitsemiesi Kaj Kunnaksen ja Maria Kuusiluoman lisäksi. Etäisesti muistaisin sen BB-Saulin näyttävän tuolta tyypiltä, joka on tuossa neljännessä kuvassa ja missi (ilmeisesti siis nykyinen, Shirley Karvinen?) tuossa kolmanneksi viimeisessä. Ehkä. En ole varma. :D Lisäksi näkyy muutama tuttu naama, mutta ei mitään käryä keitä tai mistä ovat.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Tapahtuma oli kieltämättä ihan jännä, ja koko ajan tuntui, että olen väärässä mutta samalla kuitenkin oikeassa paikassa. :)

      Noin se tosiaan tuntuu menevän, että tietyt naamat ja/tai nimet tuntuvat tutuilta, mutta silti julkkiksen henkilöllisyydestä ei välttämättä kummemmin tiedä. Eikä toki tarvitsekaan; monikaan tuskin jaksaa seurata julkkiksia vain siksi, että he ovat julkkiksia. :) Eri asia on, jos jonkun taide, musiikki, eläytymiskyky tms. inspiroi itseä luomaan jotain; silloin varmaan tekee mieli seurata, missä kaikessa oma ”idoli” on mukana.

      Olet varmaan oikeassa BB-Saulin ja Miss Suomen suhteen noissa kuvissa; bloggaaja Cami mainitsi juuri Shirlyn nimen, eli hänestä tosiaan on kyse. Itse en tiennyt ollenkaan, miltä hän tai Sauli näyttää, mutta nopea googlaus viittaisi arvaustesi osuneen oikeaan. :)

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
  2. Menninkäinen

    Mä en tiedä kyllä mistään mitään. Juuri tällä viikolla mulle naureskeltiin, kun en tiedä kuka on Waltteri Torikka. Joku laulaja kai.
    Noista kuvista ja julkkiksista; ekassa kuvassa on kai Sami Saikkonen, joka on tanssija. Ja tiedän, että tuo kalju mies on julkkis, mutta en tiedä minkä niminen tai mitä hän tekee. (Onko hän Kaj Kunnas?) Luumunpunaiseen mekkoon pukeutunut nainen näyttää siltä Elixirin juontajalta; nimeä en taaskaan muista.

    Mä olen aika huono näissä. En paljon katsele suomalaisia tv-sarjoja tai lue juorulehtiä. Musiikkikin on kaikki espanjankielistä (ainakin melkein).

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Ajatella, että itselle voidaan jopa naureskella, jos ei tunne jotakuta julkkista: minäkään en tiedä Torikkaa, ja olisin veikannut häntä urheilijaksi. :)

      Kiva, että tiesit Sami Saikkosen! Minulle hänkään ei ole tuttu, mutta kollektiivinen tunnistussaldo kasvoi nyt joka tapauksessa. ;) Mahdollisesta Elixir-naisesta en osaa sanoa, kun sekä ohjelma että henkilö ovat minulle vieraita. Kalju mies on juurikin Kaj Kunnas.

      Anna, sinä ja minä pärjäsimme mielestäni tunnistuksissa ihan hienosti ottaen huomioon, ettei kukaan meistä juurikaan seuraa kotimaista viihdettä. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.