Minä 10 vuotta sitten

Jossain taisi olla sellainen postausidea kuin ”10 vuoden päästä” tai jotain vastaavaa. Mielenkiintoinen aihe sekin. Ennustaa tulevaisuutta niinkin pitkän ajan päähän.

Sillä kun asiaa ajattelee, kymmenen vuotta on melkoisen pitkä aika jopa iäkkäämmälle ihmiselle, saati nuoremmalle. Katsellessani vanhoja valokuvia löysin muutamia kesältä 2006, eli tasan kymmenen vuoden takaa. Silloin oikeastaan mikään elämässäni ei ollut siten kuin nyt (pitkät juoksulenkit olivat kuitenkin jo kuvioissa), mikä voi tuntua aika hullulta.

mina-10-vuotta-sitten

Tuona kesänä olin täyttämässä 21 vuotta. Ensimmäinen vuosi yliopistossa oli takana. Olin vastikään mennyt kihloihin. Olin seurustellut kolme ja puoli vuotta itseäni yli 11 vuotta vanhemman miehen kanssa. Asuimme yhdessä. Minulla oli vakituinen työpaikka, jossa kävin ainoastaan yövuorossa.

Kuvissa olin aina tuollainen hymytyttö. Näytin onnelliselta. Todellisuudessa olin onnessani vain unelmieni opiskelupaikasta, jonka eteen olin tehnyt hurjasti töitä. Oikeassa elämässä näytin läheisteni mukaan usein surumieliseltä, mietteliäältä ja poissaolevalta. Jälkikäteen mietittynä se johtui pitkälti parisuhteesta, miksei osittain myös elämän yleisestä häilyvyydestä. Voisin kertoa silloisesta miehestä paljonkin, mutta en ole enää vuosiin kokenut siihen tarvetta. Sanotaan vain, että neljän vuoden yhdessäolon jälkeen tajusin lähteä suhteesta, eikä sitä päätöstä ole koskaan tarvinnut katua. Myöhemmin olen osannut olla kokemuksesta kiitollinenkin, sillä joskus yksinkertaisesti täytyy oppia kantapään kautta. Jos hän olisi ollut hyvä mies tai edes neutraali miehen puolikas, kenties olisin hänen kanssaan vieläkin, ja elämäni olisi hyvin keskinkertaista.

Sittemmin olen valmistunut yliopistosta. Nykyään minulla on oma koti, jossa olen aina virallisesti asunut yksin. Olen seurustellut yli seitsemän vuotta universumin ihanimman miehen kanssa. Olemme käyneet upeilla matkoilla. Ikäviä muutoksia ovat äitini vakava sairastuminen, syövän leviäminen yleisestikin suvussamme, ja riistopalkkaiset oman alan työt, joita varten opiskelin vuosia.

Tarvitseeko minun miettiä, olenko onnellisempi nyt kuin 10 vuotta sitten? Ei hetkeäkään! Tilanteita ei voi edes verrata, olen kerrassaan niin paljon kokonaisempi ja onnellisempi nyt. Vaikka elämäntilanne on kovin erilainen kuin ennen, sisimmässäni olen silti pitkälti samanlainen. Toki olen mm. paljon kypsempi ja viisaampi, ja tietoisempi monista asioista, mutta en ole sinällään muuttunut. En ole esimerkiksi kyynisempi, toiveikkaampi, rauhallisempi, vihaisempi tai levollisempi nyt kuin silloin. Minussa oli jo silloin optimismia, jota kuitenkin välillä nakersi stressi, suru, väsymys ja/tai ahdistus. Niistä ei niin vain pääsekään eroon, vaikka monia asioita olenkin osannut lempata. Niinköhän elämä muuttuu vieläkin paremmaksi nelikymppisenä? Eletään ja katsotaan!

8 ajatusta artikkelista “Minä 10 vuotta sitten

  1. Menninkäinen

    Mielenkiintoinen pohdiskelu. Kaikkea sitä ehtii tapahtua, vaikka tuntuu, että nuo hetkethän olivat vasta äsken ja silti niistä on jo 10 vuotta.

    Minäkin olin 10 vuotta sitten valmistunut yliopistosta ja asunut jo vuoden Kanarialla. Olin ollut vuoden myös ensimmäisessä ”oikeassa” työpaikassani ja siitä puoli vuotta vakituisena. Olin kihloissa ja olimme juuri hankkineet oman asunnon. Äiti ja veli tulivat syyslomalla meille kylään. Vinski oli syntynyt heinäkuussa, mutta sen tulosta meille seuraavassa tammikuussa ei ollut vielä tietoakaan.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olipa kiva lukea tuollainen ytimekäs tiivistelmä sinun 10 vuoden takaisesta elämästä. :)

      Aika paljon sinullakin on tapahtunut muutoksia; vaikka nykyinen mies oli löytynyt jo silloin, mm. asumis- ja työtilanne oli pakostakin erilainen eri maan takia. Samalla teillä oli moni nykyinen asia kuitenkin jo aluillaan.

      Uskon, että mitä pidemmälle elämässä pääsee, sitä vähemmän tavallaan tapahtuu muutoksia. Toki sitä voi myöhemminkin elämässä opiskella, asua eri paikoissa ja maissa ym. mutta ainakin kumppani on monella todennäköisemmin sama kuin ”villissä nuoruudessa”.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Satu

    Minä olen hirveän huono miettimään aikaa eteenpäin, sillä olen sellainen päivä kerrallaan -eläjä, ihan liiankin kanssa. Mutta kymmenen vuotta taaksepäin osaan kyllä ajatella, ja vaikka elämän raamit (asunto, mies) olivat tuolloin samat kuin nytkin, niin itse olen kyllä kokenut niin huiman muutoksen, ettei ole todellistakaan. Ei sitä oikeastaan muuten tajuakaan, ellei vertaa juuri johonkin tiettyyn aikaan, kuten vuoteen 2006 (aloitin silloin kokkikouluopinnot, kävimme Thaimaassa matkalla jne.). Tuntuu, että olin tuolloin niin eksyksissä kuin ihminen vain voi olla, ja olen niin kiitollinen, että enää ei niin ole. En tiedä, kuinka paljon muutoksesta johtuu iästä ja sen tuomasta kypsyydestä ja kuinka paljon on aktiivisemman itsetutkiskelun tulosta. No, oli miten oli, lopputulos miellyttää. :-)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiva kuulla noin erilaisesta kokemuksesta. :) Vaikka juurikin nuo perusraamit olivat samat jo 10 vuotta sitten, silti olosi oli täysin toisenlainen. Hienoa, että nykyisyytesi on niin upeaa edelliseen verrattuna! Joku muuhan voisi elämäntilanteesta riippuen muistella haikeana mennyttä ja tajuta olevansa onnettomampi nyt kuin ennen. On aina parempi, että kehitys tapahtuu noin päin kuin sinulla.

      Itse huomasin, että nimenomaan sellainen perusvireeni oli sama jo 10 vuotta sitten. Pohdiskelin silloinkin paljon asioita, ja olotilani heittelivät ja elämä oli ailahtelevaa. Sellaista se vähän on nytkin: minulla on upeita, supertuotteliaita päiviä, jolloin olen onneni kukkuloilla, ja sitten päiviä, joina olen ihan poikki, ja kaikki tuntuu vaivalloiselta. Tuntuu, ettei se puoli itsessäni koskaan muutu, joten täytyy vain hyväksyä se.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Anita

    Monenlaista olet kokenut nuoreen ikääsi nähden. Parisuhdepettymys oli varmasti kova pala parinkympin korvilla, mutta onneksi tajusit/uskalsit lähteä huonosta suhteesta ennen kuin se olisi vanginnut sinut ties kuinka pitkäksi aikaa. Mieluinen opiskelupaikka toimi varmasti tärkeänä henkireikänä noihin aikoihin.

    Kuvissa meitä katselee kaunis ja onnellisen näköinen nainen. Todellisuus oli kuitenkin karumpi.
    Kerrot nytkin vaikeuksista lähipiirissäsi, mutta oma elämäsi näyttää nyt uuden rakkauden myötä paljon seesteisemmältä kuin kymmenen vuotta sitten. Vaikeuksia pakoon emme aina pääse, vaan niihin on yritettävä sopeutua niin hyvin kuin pystyy. Toivon sinulle paljon onnellisia hetkiä monilla eri elämänaloilla nyt ja tulevaisuudessa! :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Silloinen neljän vuoden suhde tuntui myöhemmin ajateltuna aivan liian pitkältä; paljon vähemmänkin olisi pitänyt riittää hänen kanssaan. Olin kuitenkin ”young and stupid” niin kuin on tapana sanoa, mutta todellisuudessa suhteessa oleminen ei ollut typerää, koska se opetti minulle paljon elämän tärkeimmistä asioista.

      Kiitos sanoistasi ja toivotuksistasi, ja paljon ihania hetkiä myös sinulle! <3 Vaikka omassa elämässäni tosiaan nytkin on vastoinkäymisiä, elämän perusraamit ja samalla itselleni merkitykselliset asiat ovat kuitenkin kohdillaan, kun taas 10 vuotta sitten samaiset raamit olivat kaikki pahasti vinossa.

      Tykkää

      Vastaa
  4. Maarit

    On ihailtavaa, että olet säilyttänyt positiivisuuden kaikesta kokemastasi huolimatta ja tavoittanut tasapainon ja seesteisyyden (kuten edellä kommentoinut on osuvasti kirjoittanut). Kirjoitat todella kauniisti ajatuksistasi! Vaikutat näin internetin välityksellä sen verran vahvalta tyypiltä, ettei kyynisyys mahdu edes samaan lauseeseen kanssasi.

    Ajatuksia herättävä teksti (kuten sinun kirjoituksesi tuumaavat olla).

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kauniista sanoistasi, Maarit! <3

      Tuntuu, että tietyt menneisyyden vastoinkäymiset ovat lopulta olleet vain hyvästä; ilman niitä en ehkä olisi nykyään niin onnellinen kuin olen. Tasapaksu elämä, vaikka se olisi ollut hyvääkin, ei kai koskaan ole ollut minua varten. Tasapainoon en nykyäänkään aina pääse, enkä aina yritäkään, mutta seesteisyyttä pidän yhtenä ihanimmista olotiloista, johon kelpaa aina pyrkiä. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.