Syötävän suloiset lehmät

Nyt on perjantai-ilta. Vielä jokin aika sitten perjantai-iltojeni aiheellisin kysymys oli, mennäkö pubiin vai lehmiä katsomaan. Valinta oli lopulta hyvinkin selvä, eikä tämä postaus kerro niinkään Irlannista, vaan siellä syntyneistä ajatuksistani lehmistä, noista lauhkeista ja söpöistä jättiläisistä, joita tai joiden maitoa niin moni tahtoo laittaa suuhunsa.

lehmia 4

Lehmät olivat hyvin tuttu näky Corkissa ja koko matkan varrella Dubliniin, ja niitä olikin Irlannissa joka paikassa. Tulen aina muistamaan Irlannin sen lehmistä ja toimistolle asti ulottuvasta lannanhajusta. Joskus omassa makuuhuoneessanikin haisi lanta, kun olin jättänyt huoneen tuulettumaan esim. juoksulenkin ajaksi. Se siitä tuuletuksesta!

lehmia

Yllä oleva kuva on otettu asuintaloni takapihalta. Kävelin työmatkani juuri tuollaisissa näkymissä, ja pääsin lähimmäksi lehmiä samaisilla matkoilla. Täytyy myöntää, että kaupunkilaisena suorastaan ensin pelkäsin lehmiä, kun ne tulivat hyvin lähelle. Se kertoo toki siitä, miten vieraantunut kaupunkilainen on ”maaseutuelämästä”, jota Corkissa vietettiin heti keskustan laitamilla. Helsingissä ei koskaan näe lehmiä, ja vaikka vanhempani ovat alkujaan ”maalta” kotoisin, sielläkään ei näy lehmiä. Corkissa tuli väkisinkin ajatelleeksi sitä, missä Suomen lehmät ovat. Koska maidon ja maitotuotteiden kulutus on Suomessa valtavaa, meidän pitäisi nähdä lehmiä kaikkialla lähes ympärivuotisesti. Lääniähän meillä piisaa. Missä lehmät siis ovat? Meidän kaikkien pitäisi nähdä niitä sadoittain tai tuhansittain työmatkoillamme.

Irlannissa lehmillä oli kriittisen katsojan silmin niin hyvät oltavat kuin mahdollista. Näin usein, kun ne tuotiin aikaisin aamulla ulos, ja vielä useammin sen, kun ne haettiin yöksi navettaan. Sain jopa olla auttamassa niitä ylittämään tien pari kertaa, eli seisoin autotiellä merkiksi autoilijoille, jotta he tajusivat lehmien olevan lähdössä ylitykseen samalla kun karjanpitäjä viittoi lehmiä oikeaan suuntaan. Alla on kuvakin tien ylityksestä. Lehmien piti ylittää tie, koska laidun ja navetta olivat tien eri puolilla. ”Come on, girls”, karjanpitäjä sanoi aina lehmilleen, ja tuntui kohtelevan lypsäviä tyttöjään hyvin. Poikia ei laitumilla koskaan ollut, ei myöskään vasikoita, jotka otetaan äideiltä pois, jotta kaikki maito jää ihmisille.

lehmia 5

Katselin lehmiä ja tarkastelin niitä. Ne olivat niin isokokoisia, että sitä tunsi itsensä kovin heiveröiseksi niiden rinnalla. Yksi niistä olisi ensin voinut tuupata minut kumoon, ja toinen kävellä sitten päältäni, ja se olisi ollut loppuni. Niin helppoa lehmän olisi tappaa ihminen. Jos lehmät olisivat vähänkin aggressiivisia, tai jopa pahansuopia metsästäjiä, ihmisillä ei olisi mitään valtaa niihin, vaan joutuisimme itse ruoaksi. Niinpä lehmien riisto perustuu vain ja yksinomaan siihen, että ne ovat niin kilttejä ja alistuvia. Kun kävelin itselleni vierailla ja uusilla maanteillä mm. uutta kotia etsiessäni, jopa niillä matkoilla monet lehmät luulivat minua kaitsijakseen, ja odottivat minulta aivan selvästi toimintaa ja käskyjä. Ne ihmettelivät, kun minulla ei ollutkaan antaa niille ohjeita, vaan kerroin olevani vain ohikulkumatkalla ja kehotin niitä jatkamaan lepäilyä ja nautiskelua.

Lehmät söivät, söivät ja söivät, ja isoimmat painoivatkin lähemmäs tonnin, mutta herranjestas, miten luisevia ne samalla olivat! Ihmettelin todella lehmien kehonrakennetta ja -koostumusta. Alla näkyy hyvin niiden törröttävät luut. Ajatella, että terveellistä ja hurjan vähäkalorista ruohoa syövän eläimen liha ja sen erittämä maito ovat rasvaisia ja epäterveellisiä kuin mitkäkin. Sanonta ”Olet, mitä syöt” ei siis voisi pitää vähemmän paikkaansa lehmien kohdalla. Lypsylehmätkin päätyvät lopulta lihoiksi, ja punainen liha on epäterveellisintä ja eniten tauteja aiheuttavaa eläinravintoa ihmiselle.

lehmia 6

Lehmät olivat aina kumman suloisia ja puoleensavetäviä, mitä ei välttämättä suurelta karjaeläimeltä odottaisi. Moni olisi tullut tekemään lähempääkin tuttavuutta, kunhan vain itse malttoi katsella ja odotella tarpeeksi kauan. Uteliaita ne olivat selvästi, toiset myös leikkisiä.

lehmia 7

Useimmilla lehmillä oli merkit molemmissa korvissa, hännän juuressa oli teippiä, ja pepussa oli tekstiä. Silti jos olisin irlantilainen Irlannissa, minut olisi varmaan vaikea saada lopettamaan maitotuotteiden käyttö eettisistä syistä; lehmät voivat siellä yksinkertaisesti niin hyvin, että puheet siitä, kuinka ne kärsivät, tuntuisivat naurettavilta, kun kuka tahansa pystyy itse näkemään, miten rauhassa ja vapaasti ne saavat elää. Terveyssyyt ovat kokonaan oma asiansa, ja Irlannissa kannattaisikin ehkä vedota niihin, jos haluaa puhua maidon kulutuksen vähentämisen/lopettamisen puolesta.

Vaikka Suomessa väitetään, että eläimillä on täällä upeat olot, en itse näe sitä lainkaan siten kuin Irlannissa, vaan päinvastoin meillä on tuoretta ja dokumentoitua tietoa eläinten kaltoinkohtelusta. Lisäksi jo puhtaasti maantieteellisistä syistä lehmiä ei tuoda ulos kuin vain kesäkuukausina (jos silloinkaan), vaikka totuus Suomessa on tämä:

Tietyt nautarodut soveltuvat ympärivuotisesti ulkona kasvatettaviksi, kun pitoalue on riittävän suuri, eläimillä on jatkuvasti saatavilla rehua ja vettä sekä kuiva makuupaikka, ja niille on tarjolla riittävä sääsuoja. […] Toistaiseksi vain 9 % maidontuottajista päästää eläimet myös talvella ulos jaloittelemaan, vaikka ympärivuotisella jaloittelulla on hyvinvointia edistävä vaikutus. (Lähde: Eläintieto.fi)

Kun Suomessa yli 90 prosenttia lehmistä ei pääse talvisin edes käymään ulkona, siinä on minulle enemmän kuin tarpeeksi syytä kieltäytyä maitotuotteista kokonaan. Kun yhtälöön lisätään vielä maidon terveyshaitat, maidon käyttämiselle ei ole mitään perusteita.

Lue myös:

lehmia 3

4 ajatusta artikkelista “Syötävän suloiset lehmät

  1. Menninkäinen

    Ihania otuksia! Mä olen ollut mukana hakemassa lehmiä laitumelta lypsylle. Silleen ihan vanhanajan tapaan, vain joku hassu koivunoksa apuna. Mun kummitädillä nimittäin on lypsytila ja nykyään sitä pitää mun serkku ja sielläkin lehmillä on varmana hyvät olot! Heidänkin lehmillä on isot laitumet ja niitäkin on erilaisia; peltoa ja metsää. Kaikki lehmät tunnetaan nimeltä ja serkkuni on kovin surullinen, jos joku niistä sairastuu tai joudutaan lopettamaan.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiva kuulla kummitätisi lypsytilasta! Onkin todennäköistä, että monilla pienemmillä tiloilla lehmistä pidetään mahdollisimman hyvää huolta, koska sillä on suora vaikutus bisneksen kannattavuuteen ja sujuvuuteen, eikä sairas lehmä ole kenenkään etu. Isommilla tiloilla yksittäinen lehmä ei ole yhtä merkityksekäs. On aina mukava kuulla lehmistä, joilla on hyvät olot, mutta samalla meille tulisi avoimesti näyttää, millaisissa oloissa valtaosa Suomen lypsylehmistä elää.

      Tykkää

      Vastaa
  2. Veera

    Muiskittavan suloiset lehmäliinit!! <3__<3 niin mainioita otuksia!!
    Itse olen päässyt todistamaan Suomen lehmillä vain ja ainoastaan hyviä oloja. Pienenä kaverin mökillä ollessa kiivettiin aamuvarhaisella salaa yläkammarista ikkunan kautta ulos naapurin navetan lehmiä hoitamaan ja laitumelle saattamaan. Ne lehmät vaikuttivat iloisilta ja leikkisiltä. Korvassa roikkuvista lappusista huolimatta jokaista kutsuttiin nimeltä. Asiaa ihmeteltyäni, maajussi tokaisi: "Tunnethan sinäkin ainakin 50 tyyppiä ja osaat jokaisen nimen!" No niii-i!!!

    Mutta myös siellä, kuten myös Irlannissa, vasikat erotettiin emoistaan mahdollisimman pian syntymän jälkeen, mikä tuntuu todella väärältä.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Mukava tarina (vasikkakohtaa lukuun ottamatta)! Kiva, että olet päässyt todistamaan lehmien hyvää kohtelua ja ollut itsekin mukana niiden hoitamisessa. :)

      Itse kuulin vähän aikaa sitten parin sukulaisen muistoista heidän lapsuutensa aikaisilta lypsytiloilta 1950-luvulla. Maidonkulutus oli silloin paljon nykyistä vähempää, jolloin myös lehmiä oli paljon vähemmän. Kaikki tuonaikaiset tilat luokiteltaisiin varmaan tänä päivänä luomutiloiksi, jollaisia monen ei ole varaa pitää, eikä nykyisessä tehotuotannossa pystytä mitenkään antamaan lehmille samanlaisia oloja, koska ensinnäkin niiden pitää tuottaa paljon enemmän maitoa, ja ne tapetaan nuorempina. Ikävintä ja yllättävintä sukulaisten kertomuksissa oli se, kuinka kurjaa lehmien elämä oli jo tuolloin. Niitä ei ollut tusinaakaan, mutta ne elivät lähes koko vuoden sidottuina, niillä oli hyvin vähän liikkumatilaa, ja ne olivat onnettomia. Kun ne päästettiin kesällä ulos, ne olivat ensin ihmeissään siitä, että todella pääsivät vankilasta pois, ja kun ne tajusivat olevansa vihdoin vapaita liikkumaan, ne alkoivat juosta ja toisilla nousi juostessa takajalat yli selän normaalin korkeuden! Ne olivat niin onnessaan! Se olikin tarinoiden ihanin kohta, mutta kertoo samalla, miten kurjaa lehmien elämä oli valtaosan vuodesta ja samalla valtaosan niiden koko elämästä.

      Sain kuulla myös sen, että jo silloin lehmät pidettiin säännöllisesti tiineenä (aiemmin paikalle tuotiin oikea sonni, myöhemmin tietty ihminen toi pelkän sperman, joka työnnettiin kädellä syvälle lehmän sisuksiin), ja vasikat vietiin saman tien syntymän jälkeen pois ja useimmiten tapettiin. Maidontuotanto tyrehtyy, jos lehmä ei ole jatkuvassa raskauskierteessä. Kuunnellessani tarinoita tuntui uskomattomalta, millainen julmuusprosessi oltiin ja nykyään ollaan vielä auliimmin valmiita käymään läpi, jotta saadaan mitä? Maitoa ihmisille. Kun se on vieläpä aine, jota emme tarvitse ja joka ei monille edes sovi. Käsittämätöntä ja niin turhaa!

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.