Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2016

Toscakakku (vegaaninen)

Kun löysin vegaanisen toscakakun ohjeen, sitä teki heti mieli kokeilla. Toscakakku oli suurta herkkuani lapsena mummolassa, jonne sitä ostettiin toisinaan viikonlopuksi Porvoon torilta. En kuitenkaan ollut koskaan leiponut toscakakkua itse, en perinteisenä saati vegaanisena versiona.

Toscakakussa on perinteisesti leivottuna paljon eläinkunnan tuotteita: voita, kananmunaa, maitoa ja kermaa. Onneksi noille kaikille löytyy vegaaniset versiot, eikä mitään erikoisraaka-aineita tarvita. Kakun valmistaminen oli myös paljon yksinkertaisempaa kuin olin luullut. Ohje on Inna Somersalon toimittamasta Vegaanin keittokirjasta (2014).

toscakakku

Toscakakku

Pohja

  • 150 g vegaanista margariinia
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • hippunen suolaa
  • 2 dl kauramaitoa

Kuorrutus

  • 50 g vegaanista margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 dl kaura- tai soijakermaa
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 70 g mantelilastuja
  1. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää margariiniseokseen kauramaito ja kuivat aineet. Sekoita varovaisesti ja kaada voideltuun irtopohjaiseen kakkuvuokaan.
  2. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 20 – 25 minuuttia.
  3. Kuorrutusta varten sulata margariini kattilassa. Lisää sokeri, kaurakerma ja vehnäjauhot. Kiehauta. Lisää mantelilastut seokseen ja kaada kuorrute kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi.
  4. Paista uunin ylimmällä tasolla vielä 10 minuuttia tai kunnes kuorrute ruskistuu hieman.

Itse käytin pelkkiä täysjyvävehnäjauhoja, mikä johti terveellisempään ja tummempaan lopputulokseen. Toisaalta toscakakusta on sinällään turha hakea terveellisyyttä, koska kyseessä on puhtaasti rasvainen ja sokerinen herkku. Itse en kuitenkaan koskaan käytä valkoista vehnäjauhoa leivonnassa, joten kaapeistani ei sitä löydy. Minusta kakku oli jo nyt hyvin pitkälti perinteisen toscakakun makuista eli huippuhyvää, mutta valkoisia jauhoja käyttämällä kakusta saa juuri samanlaista kuin torien versioista, mikäli se on tavoitteena.

Itseruoskinnasta

Vain vähän aikaa sitten kävin lukijoiden kanssa keskustelua itsensä rakastamisesta ja lempeydestä itseä kohtaan. Olenko sittemmin onnistunut harjoittamaan kumpaakaan? Ja mitä vielä!

Jo muutaman viikon ajan olen puhunut itselleni negatiiviseen sävyyn ja haukkunut itseäni milloin mistäkin syystä. Olen pitänyt itseäni laiskana ja saamattomana vätyksenä, joka aloittaa työt liian myöhään, eikä tee edes kotitöitä. Kun olen saanut jonkin epämieluisan/vaikean työn tehdyksi, ja yrittänyt kehua siitä itseäni, jokin ääni minussa on sanonut: ”Luuletko, että ansaitset jonkin erityispalkinnon näin arkipäiväisen asian tekemisestä? Muut ihmiset saavat huimasti enemmän aikaan joka päivä, eivätkä odota saavansa mitalia kaulaansa.”

Poikkeuksellisen negatiivinen ajattelu alkoi uudesta työstä, joka muuten on luonteeltaan mahtavaa, mutta viikkojen takaisen projektin materiaali oli tehdä minut hulluksi tylsyydellään ja hankaluudellaan. Ollessani projektin kimpussa kävelin ympäri asuntoani äärimmäisen turhautuneena ja kiukuttelin itsekseni. Mikään ei tuntunut auttavan, ja työtä oli vain tehtävä hampaat irvessä, vaikka se niin kovasti ketuttikin. Sain palautettua työn puoli päivää ennen virallista deadlinea, mutta työn valmiiksi saaminen vei silti toivottua kauemmin ja lyhensi yöunia monella tunnilla.

piiskuri

Aloin miettiä, miksi en nykyään meinaa millään saada itsestäni irti, vaikka yritän olla suunnitelmallinen, aloittaa hommat ajoissa ja yleensäkin toimia fiksusti. Olen ennen ollut hyvin kurinalainen, enkä ole lainkaan vitkasteleva luonteeltani. Vuosia sitten opiskelin tavoitteellisesti, tein itselleni tarkan graduaikataulun, ja valmistuin juuri toivomaani aikaan. Pääsykokeisiin lukeminen vuosikausia ennen gradua oli yhtä suunnitelmallista ja kurinalaista, enkä poikennut aikataulusta koskaan. Myöskään palkkatöiden kohdalla en ole hutiloinut tai palauttanut töitä myöhässä. Kuinka saamaton voin oikeasti olla?

Olen aina ajatellut, että minulla on hyvä itsetuntemus, mutta tajusin vastikään olevani aivan väärässä viimeaikaisten saamattomuusluulojeni suhteen. Totuus on nimittäin se, että olen vähintään yhtä vaativa itseäni kohtaan kuin aina ennenkin. En käskytä itseäni vain kotitöiden ja muiden hommien kohdalla, vaan sätin itseäni myös siitä, että jokin blogijuttu ei ole valmiina jonain tiettynä ajankohtana, vaikka blogijutuille ei edes ole todellisia deadlineja! Olen itse päättänyt, kuinka monta kirjoitusta tahdon viikossa julkaista, enkä anna itseni poiketa aikataulusta lähes koskaan, vaikka todellisuudessa bloggaaminen on minulle palkatonta, deadlineista vapaata työtä. En vain koskaan ole suhtautunut siihen niin, vaan blogikirjoittaminen on aina ollut vakavaa puuhaa.

Entäs sitten se koti, jota olen mielestäni niin kovasti laiminlyönyt? Olen muutaman viikon sisällä tavallisten imurointien, tiskausten ja pyykinpesujen lisäksi mopannut kaikki lattiat, käynyt kaikki matot läpi, ja pessyt jopa täkkejä, tyynyjä ja mattoja, joiden pesutarve on paljon vaatteita pienempi. Vedin uuninkin ulos, ja imuroin ja moppasin sille varatun paikan. Eikö mikään riitä minunlaiselleni itsensä ruoskijalle? Eikö edes silloin, kun kotona on mukavan siistiä ja muutkin hommat on tehty?

omenasydan

Näitä asioita ei ole helppo muuttaa, mutta ajattelen jo pelkän ongelman tiedostamisen auttavan. On täysin hyödytöntä haukkua itseään saamattomaksi jopa silloin, kun on saamaton, mutta vielä hurjasti typerämpää se on silloin, kun on tehnyt ja puuskuttanut itsensä väsyksiin. Minulla on suunnitteilla jonkinlainen juttusarja blogiin tämän asian tiimoilta, sillä lempeyttä ja rakkautta on nyt alettava etsiä järeämmin konstein.

Härkis – kotimaista superruokaa

On aika paljastaa, minkä tuotteen lehdistötilaisuudessa olin. Kyseessä on uutuustuote nimeltään Härkis, joka on kotimainen ja sataprosenttisen kasviperäinen ”jauheliha” härkäpavusta. Härkis on Verso Food Oy:n uusi innovaatio, jota on kehitetty kolme vuotta ja joka tulee kauppojen kylmälaareihin ensi viikolla. Härkis käy ruokaan kuin ruokaan lihan korvaajaksi, ja sopii mainiosti niin pastoihin, laatikkoruokiin, lasagneen kuin lihapullienkin tilalle.

Härkiksen ainesosat ovat härkäpapu 56,8 % (murska, jauho), vesi, rypsiöljy, herneproteiini, sidonta-aineet (stabilointiaineet: E460 ja E461, kasvikuitu, suola, muunnettu tärkkelys), paahdettu sipuli -uute, ohramallasuute, muunnettu tärkkelys, sokerikulööri, mustapippuri ja suola.

pakkaus_HARKIS

Verso Food Oy:n arvona on kotimaisuus ja siten ekologisuus, mistä syystä Verson tuotteet eivät sisällä lainkaan soijaa. Härkiksestä haluttiin terveellinen, käyttövalmis ja aidosti maistuva tuote lihan ja soijan tilalle. Härkis ei vaadi kypsennystä, vaan pelkän lämmityksen. Siksi se lisätään ruokiin, kuten kastikkeisiin, vasta valmistuksen lopussa.

Härkäpapu ei ole pelkästään kotimainen ja ekologinen raaka-aine, vaan verraton myös ravintoarvoiltaan. Moni ei tunne härkäpapua kovin hyvin, vaikka sitä on viljelty Suomessa jo 1200-luvulla. Härkäpapu on naudanlihaa proteiinipitoisempaa, ja siitä saa myös reilusti kuitua ja B-ryhmän vitamiineja. Härkiksessä on sataa grammaa kohden 17 g proteiinia, 13 g hiilihydraatteja, 4 g kuitua ja 9 g rasvaa, josta tyydyttynyttä rasvaa vain 0,7 g. Tuote on luontaisesti gluteeniton.

Vielä ei tiedetä, löytyykö Härkis ensi viikosta alkaen suoraan tavallisen jauhelihan vierestä, vai jostain muualta kauppojen kylmälaareista. Tuotteelle luvataan erittäin hyvä saatavuus (toisin kuin nyhtökauralle, jota mainostettiin näkyvästi, mutta jota ei sitten ollutkaan tarjota valtaosalle kuluttajista ollenkaan), ja se tulee sekä S-ryhmän että Keskon kauppoihin. Tuote säilyy avaamattomana jääkaapissa niinkin pitkään kuin kuukauden. Härkis myydään 250 gramman paketissa, jonka hinnaksi tulee noin 4 euroa. Härkis on ruokaisaa ja täyttävää, ja niinpä paketista riittää useampaan ateriaan. Tuotteen kohderyhmänä ei ole pelkästään kasvissyöjät, vaan myös kaikki ne ihmiset, jotka haluavat vähentää lihan kulutusta.

pastakastike_harkis

Härkiksen ja Verso Food Oy:n historiaa

Tästä aiheesta kertoi Verso Food Oy:n toimitusjohtaja Tarja Ollila.

Verso Food Oy perustettiin v. 2010, jolloin firman nimi oli vielä Nofu Oy. Yrityksen tavoitteena oli jo silloin maailman parantaminen kotimaista kasviproteiinia tarjoamalla. Ensin Verso valitsi pääraaka-aineekseen herneproteiinin, ja siirtyi härkäpapuun v. 2013, koska se on ylivoimainen proteiinin lähde herneeseen verrattuna. Verso yritti jo v. 2013 tehdä kasvisjauhelihaa, mutta ei ollut tyytyväinen silloisiin luomuksiinsa. Tuolloisen tuotekehityksen tuloksena syntyi kuitenkin härkäpapurouhe, jonka yritys on myös patentoinut. (Minulla oli rouhetta mukana Irlannissa, ja paketti pääsi blogiinkin.) Rouhetta alettiin myydä kaupoissa v. 2014, ja tuoteperhe kasvoi v. 2015 granoloilla (paahdettu mysli), joissa on sekä kauraa että härkäpapua. Näinä vuosina kasvisjauhelihan kehitys oli jatkunut, ja vuoden 2016 alussa jauhelihalle löydettiin vihdoin oikea teknologia. Tuotteelle saatiin oikeanlainen koostumus, ja sen maku ja ulkonäkö hiottiin viimeisen päälle.

Härkis valmistetaan Kauhavalla, ja härkäpapu tulee Etelä-Pohjanmaalta. Herneproteiini tilataan muualta Euroopasta.

chili_harkis_tortillat

Miksi syödä kasviproteiinia?

Tästä aiheesta piti esitelmän ravitsemusterapeutti Hanna Partanen. Omassa blogissani olen vastannut tähän kysymykseen lukuisia kertoja (esim. täällä), ja esitelmässä olikin mukavaa juuri se, että Partasen pointit vahvistivat kaiken, mitä olen mm. John McDougallin Starch Solutionin pohjalta aiheesta kirjoittanut.

Partasen huomioita:

  • asenneilmapiiri on muuttumassa, kasvissyönti ei ole enää vain ituhippien puuhaa
  • punaisen lihan epäterveellisyydestä on Suomessakin puhuttu paljon, ja viimeisimmät viralliset ravitsemussuositukset vuodelta 2014 ohjeistavat vähentämään sen käyttöä ja samalla lisäämään tuntuvasti kasvisten syöntiä
  • kasviproteiinia syövät elävät pitempään kuin prosessoituja lihatuotteita syövät
  • YK on julistanut vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi, koska palkokasvit ovat terveellisiä, niiden viljely on reilusti lihantuotantoa ekologisempaa, ja nykyinen lihan kulutus on kestämätöntä, ts. kaikille ei riitä sellaisia määriä lihaa, mitä länsimaissa syödään
  • palkokasvit saattavat pienentää sepelvaltimotaudin riskiä (johtuu kuidusta, joka sitoo kolesterolia)
  • palkokasvit tasoittavat verensokeria ja hidastavat syöpäsolujen kasvua
  • kasviproteiineja syömällä on täysin mahdollista saada kaikki tarvitsemansa aminohapot
  • proteiinin tarve on vähintään 0,8 g/kg (ihmisen paino)
  • monista kasvikunnan proteiineista puuttuu vähintään yksi välttämätön aminohappo, kuten lysiini, mutta toisaalta proteiinia löytyy niin laajasti kasvikunnasta, että kaikki välttämättömät aminohapot saadaan päivän aikana helposti sellaisistakin ruoista, joita ei yleisesti pidetä proteiinipitoisina (esim. täysjyvävilja)
  • täydellisen aminohappokoostumuksen omaavia kasviperäisiä ruokia ovat soija, kvinoa, mustapavut, kikherneet, cashew- ja pistaasipähkinät ja peruna (viimeinen on oma lisäykseni)
  • härkäpavusta puuttuu vain yksi välttämätön aminohappo, joka on tryptofaani (sitä saa reilusti mm. soijasta, vehnänalkioista, pähkinöistä ja siemenistä)

harkis_lasagne

Lopuksi

Itse ihastuin Härkikseen oitis. Ulkonäkö ja koostumus todella ovat kuin jauhelihalla. Aluksi ajattelin tuotteen vaativan maustamista, vaikka sitä on maustettu jo valmiiksi, mutta maisteltuani sitä lisää kotona pidän siitä jopa sellaisenaan ja myös kylmänä. Pastan ja tomaattikastikkeen kanssa makukokemus oli kuitenkin kaikista paras. Kirjoitin vain vähän aikaa sitten mauttomista ja kalliista, toiselta puolelta maailmaa tuoduista superfoodeista. Härkis on niiden vastakohta kotimaisena, ekologisena ja maistuvana superruokana. Jännää nähdä, löytääkö sen ensi viikolla lähikaupoista lupausten mukaisesti!