Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2016

Toscakakku (vegaaninen)

Kun löysin vegaanisen toscakakun ohjeen, sitä teki heti mieli kokeilla. Toscakakku oli suurta herkkuani lapsena mummolassa, jonne sitä ostettiin toisinaan viikonlopuksi Porvoon torilta. En kuitenkaan ollut koskaan leiponut toscakakkua itse, en perinteisenä saati vegaanisena versiona.

Toscakakussa on perinteisesti leivottuna paljon eläinkunnan tuotteita: voita, kananmunaa, maitoa ja kermaa. Onneksi noille kaikille löytyy vegaaniset versiot, eikä mitään erikoisraaka-aineita tarvita. Kakun valmistaminen oli myös paljon yksinkertaisempaa kuin olin luullut. Ohje on Inna Somersalon toimittamasta Vegaanin keittokirjasta (2014).

toscakakku

Toscakakku

Pohja

  • 150 g vegaanista margariinia
  • 1 1/2 dl sokeria
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 1 1/2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
  • hippunen suolaa
  • 2 dl kauramaitoa

Kuorrutus

  • 50 g vegaanista margariinia
  • 1 dl sokeria
  • 1/2 dl kaura- tai soijakermaa
  • 1 rkl vehnäjauhoja
  • 70 g mantelilastuja
  1. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää margariiniseokseen kauramaito ja kuivat aineet. Sekoita varovaisesti ja kaada voideltuun irtopohjaiseen kakkuvuokaan.
  2. Paista 200 asteessa uunin alatasolla 20 – 25 minuuttia.
  3. Kuorrutusta varten sulata margariini kattilassa. Lisää sokeri, kaurakerma ja vehnäjauhot. Kiehauta. Lisää mantelilastut seokseen ja kaada kuorrute kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi.
  4. Paista uunin ylimmällä tasolla vielä 10 minuuttia tai kunnes kuorrute ruskistuu hieman.

Itse käytin pelkkiä täysjyvävehnäjauhoja, mikä johti terveellisempään ja tummempaan lopputulokseen. Toisaalta toscakakusta on sinällään turha hakea terveellisyyttä, koska kyseessä on puhtaasti rasvainen ja sokerinen herkku. Itse en kuitenkaan koskaan käytä valkoista vehnäjauhoa leivonnassa, joten kaapeistani ei sitä löydy. Minusta kakku oli jo nyt hyvin pitkälti perinteisen toscakakun makuista eli huippuhyvää, mutta valkoisia jauhoja käyttämällä kakusta saa juuri samanlaista kuin torien versioista, mikäli se on tavoitteena.

Härkis – kotimaista superruokaa

On aika paljastaa, minkä tuotteen lehdistötilaisuudessa olin. Kyseessä on uutuustuote nimeltään Härkis, joka on kotimainen ja sataprosenttisen kasviperäinen ”jauheliha” härkäpavusta. Härkis on Verso Food Oy:n uusi innovaatio, jota on kehitetty kolme vuotta ja joka tulee kauppojen kylmälaareihin ensi viikolla. Härkis käy ruokaan kuin ruokaan lihan korvaajaksi, ja sopii mainiosti niin pastoihin, laatikkoruokiin, lasagneen kuin lihapullienkin tilalle.

Härkiksen ainesosat ovat härkäpapu 56,8 % (murska, jauho), vesi, rypsiöljy, herneproteiini, sidonta-aineet (stabilointiaineet: E460 ja E461, kasvikuitu, suola, muunnettu tärkkelys), paahdettu sipuli -uute, ohramallasuute, muunnettu tärkkelys, sokerikulööri, mustapippuri ja suola.

pakkaus_HARKIS

Verso Food Oy:n arvona on kotimaisuus ja siten ekologisuus, mistä syystä Verson tuotteet eivät sisällä lainkaan soijaa. Härkiksestä haluttiin terveellinen, käyttövalmis ja aidosti maistuva tuote lihan ja soijan tilalle. Härkis ei vaadi kypsennystä, vaan pelkän lämmityksen. Siksi se lisätään ruokiin, kuten kastikkeisiin, vasta valmistuksen lopussa.

Härkäpapu ei ole pelkästään kotimainen ja ekologinen raaka-aine, vaan verraton myös ravintoarvoiltaan. Moni ei tunne härkäpapua kovin hyvin, vaikka sitä on viljelty Suomessa jo 1200-luvulla. Härkäpapu on naudanlihaa proteiinipitoisempaa, ja siitä saa myös reilusti kuitua ja B-ryhmän vitamiineja. Härkiksessä on sataa grammaa kohden 17 g proteiinia, 13 g hiilihydraatteja, 4 g kuitua ja 9 g rasvaa, josta tyydyttynyttä rasvaa vain 0,7 g. Tuote on luontaisesti gluteeniton.

Vielä ei tiedetä, löytyykö Härkis ensi viikosta alkaen suoraan tavallisen jauhelihan vierestä, vai jostain muualta kauppojen kylmälaareista. Tuotteelle luvataan erittäin hyvä saatavuus (toisin kuin nyhtökauralle, jota mainostettiin näkyvästi, mutta jota ei sitten ollutkaan tarjota valtaosalle kuluttajista ollenkaan), ja se tulee sekä S-ryhmän että Keskon kauppoihin. Tuote säilyy avaamattomana jääkaapissa niinkin pitkään kuin kuukauden. Härkis myydään 250 gramman paketissa, jonka hinnaksi tulee noin 4 euroa. Härkis on ruokaisaa ja täyttävää, ja niinpä paketista riittää useampaan ateriaan. Tuotteen kohderyhmänä ei ole pelkästään kasvissyöjät, vaan myös kaikki ne ihmiset, jotka haluavat vähentää lihan kulutusta.

pastakastike_harkis

Härkiksen ja Verso Food Oy:n historiaa

Tästä aiheesta kertoi Verso Food Oy:n toimitusjohtaja Tarja Ollila.

Verso Food Oy perustettiin v. 2010, jolloin firman nimi oli vielä Nofu Oy. Yrityksen tavoitteena oli jo silloin maailman parantaminen kotimaista kasviproteiinia tarjoamalla. Ensin Verso valitsi pääraaka-aineekseen herneproteiinin, ja siirtyi härkäpapuun v. 2013, koska se on ylivoimainen proteiinin lähde herneeseen verrattuna. Verso yritti jo v. 2013 tehdä kasvisjauhelihaa, mutta ei ollut tyytyväinen silloisiin luomuksiinsa. Tuolloisen tuotekehityksen tuloksena syntyi kuitenkin härkäpapurouhe, jonka yritys on myös patentoinut. (Minulla oli rouhetta mukana Irlannissa, ja paketti pääsi blogiinkin.) Rouhetta alettiin myydä kaupoissa v. 2014, ja tuoteperhe kasvoi v. 2015 granoloilla (paahdettu mysli), joissa on sekä kauraa että härkäpapua. Näinä vuosina kasvisjauhelihan kehitys oli jatkunut, ja vuoden 2016 alussa jauhelihalle löydettiin vihdoin oikea teknologia. Tuotteelle saatiin oikeanlainen koostumus, ja sen maku ja ulkonäkö hiottiin viimeisen päälle.

Härkis valmistetaan Kauhavalla, ja härkäpapu tulee Etelä-Pohjanmaalta. Herneproteiini tilataan muualta Euroopasta.

chili_harkis_tortillat

Miksi syödä kasviproteiinia?

Tästä aiheesta piti esitelmän ravitsemusterapeutti Hanna Partanen. Omassa blogissani olen vastannut tähän kysymykseen lukuisia kertoja (esim. täällä), ja esitelmässä olikin mukavaa juuri se, että Partasen pointit vahvistivat kaiken, mitä olen mm. John McDougallin Starch Solutionin pohjalta aiheesta kirjoittanut.

Partasen huomioita:

  • asenneilmapiiri on muuttumassa, kasvissyönti ei ole enää vain ituhippien puuhaa
  • punaisen lihan epäterveellisyydestä on Suomessakin puhuttu paljon, ja viimeisimmät viralliset ravitsemussuositukset vuodelta 2014 ohjeistavat vähentämään sen käyttöä ja samalla lisäämään tuntuvasti kasvisten syöntiä
  • kasviproteiinia syövät elävät pitempään kuin prosessoituja lihatuotteita syövät
  • YK on julistanut vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi, koska palkokasvit ovat terveellisiä, niiden viljely on reilusti lihantuotantoa ekologisempaa, ja nykyinen lihan kulutus on kestämätöntä, ts. kaikille ei riitä sellaisia määriä lihaa, mitä länsimaissa syödään
  • palkokasvit saattavat pienentää sepelvaltimotaudin riskiä (johtuu kuidusta, joka sitoo kolesterolia)
  • palkokasvit tasoittavat verensokeria ja hidastavat syöpäsolujen kasvua
  • kasviproteiineja syömällä on täysin mahdollista saada kaikki tarvitsemansa aminohapot
  • proteiinin tarve on vähintään 0,8 g/kg (ihmisen paino)
  • monista kasvikunnan proteiineista puuttuu vähintään yksi välttämätön aminohappo, kuten lysiini, mutta toisaalta proteiinia löytyy niin laajasti kasvikunnasta, että kaikki välttämättömät aminohapot saadaan päivän aikana helposti sellaisistakin ruoista, joita ei yleisesti pidetä proteiinipitoisina (esim. täysjyvävilja)
  • täydellisen aminohappokoostumuksen omaavia kasviperäisiä ruokia ovat soija, kvinoa, mustapavut, kikherneet, cashew- ja pistaasipähkinät ja peruna (viimeinen on oma lisäykseni)
  • härkäpavusta puuttuu vain yksi välttämätön aminohappo, joka on tryptofaani (sitä saa reilusti mm. soijasta, vehnänalkioista, pähkinöistä ja siemenistä)

harkis_lasagne

Lopuksi

Itse ihastuin Härkikseen oitis. Ulkonäkö ja koostumus todella ovat kuin jauhelihalla. Aluksi ajattelin tuotteen vaativan maustamista, vaikka sitä on maustettu jo valmiiksi, mutta maisteltuani sitä lisää kotona pidän siitä jopa sellaisenaan ja myös kylmänä. Pastan ja tomaattikastikkeen kanssa makukokemus oli kuitenkin kaikista paras. Kirjoitin vain vähän aikaa sitten mauttomista ja kalliista, toiselta puolelta maailmaa tuoduista superfoodeista. Härkis on niiden vastakohta kotimaisena, ekologisena ja maistuvana superruokana. Jännää nähdä, löytääkö sen ensi viikolla lähikaupoista lupausten mukaisesti!

Ensimmäinen lehdistötilaisuus bloggaajana

Tämä tapahtuma on pakko jakaa muiden kanssa. Sain nimittäin kutsun lehdistötilaisuuteen, jossa esiteltiin sellainen unelmatuote, että kutsuun ei voinut mitenkään sanoa ei. Kerron vielä tällä viikolla kunnolla tuotteesta, sillä harva muu tuote sopii blogini arvomaailmaan yhtä hyvin, mutta ensin täytyy ikuistaa fiilikseni tapahtumasta.

Lehdistötilaisuus oli paljon hienompi ja intiimimpi kuin olin osannut odottaa. Pöytiä koristivat valkoiset liinat ja oikeat kukat, ja yrityksen henkilökunta tuli kättelemään ja esittäytymään jokaiselle henkilökohtaisesti. Siitä päästäänkin ensimmäiseen hassutukseen omalta osaltani, eli nimeeni/anonymiteettiini.

Minähän en enää ole täysin anonyymi/incognito bloggaaja, koska olen julkaissut blogissa pari kuvaa itsestäni. Nimeäni en ole kuitenkaan koskaan täällä huudellut. Nimi on siitä jännä juttu, että vaikka olisin kuinka esillä blogissani, mutta nimettömänä, Mielekäs miellekartta ei mitenkään yhdisty minuun, jos esim. joku tuttuni googlaisi syntymänimeni. Hän ei saisi tulokseksi yhtäkään osumaa Mielekkääseen miellekarttaan, vaikka kaikki tekstit ovat minun kirjoittamiani. Juuri näin asian on ollut tarkoituskin olla, ja niin olen halunnut sen olevan. Mutta kun muut tulivat tänään kättelemään ja esittäytymään, minusta tuntui tökeröltä olla kertomatta nimeäni. Toisaalta olin saanut ilmoittautua tilaisuuteen blogini nimellä kertomatta oikeaa nimeäni kenellekään, joten nimettömyyden oli sinällään pakko olla sopivaa. Esittäytymisiä oli kuitenkin sen verran monta, että huvittava lopputulos oli tämä: sanoin yhdelle ihmiselle olevani Mielekäs miellekartta -bloggaaja, jollekulle toiselle sanoin koko nimeni ja kaikille lopuille eräänlaisena kompromissina pelkän etunimeni. Viimeisin tuntui lopulta hupsulta ratkaisulta, aivan kuin etunimeni olisi jokin keksitty taiteilijanimi, tai suhteeni ennalta tuntemattomiin ihmisiin olisi niin tuttavallinen, ettei sukunimelle ole mitään tarvetta.

nimikyltti

Jännityksellä odotin, mitä nimikylttiini oli painettu, ja etsin omaani kaikkien muiden etu- ja sukunimien seasta. Olin niin iloinen saadessani yllä olevan ”nimi”kylttini (numero viittasi siihen, kumpaan kokkausryhmään kukin oli arvottu). ”Sähän olit Kauppalehdestä?” joku kysyi minun takaani tulevalta ihmiseltä. Täällä on toimittajia omilla nimillään, ja minä, Mielekäs miellekartta -blogi. Jotenkin niin herttaisen hölmöä!

Toiseksi huomasin, miten ärsyttävinä pitäisin bloggaajia, jos itse en olisi yksi heistä. Kaikesta pitää ottaa kuvia, ruoat jäähtyvät sillä välin, kaikki häveliäisyys pitäisi unohtaa kuvia räpsiessä, jotta niitä tulisi otettua koko ajan ja kaikesta. Koska vain sillä tavalla blogiin saattaa saada edes pari hyvää kuvaa. Mutta voi, pelkkää bloggaajaa vielä huisisti ärsyttävämpi on vegaanibloggaaja joutuessaan kysymään jokaisen tarjotun ruokalajin kohdalla ”Onks tää vegaanista?”. Henkilökuntaa kysymykset eivät vaivanneet, vaan päinvastoin kaikista ruoista tehtiin minulle vegaaninen versio, mistä olin kovin otettu.

Olenko iloinen, että menin? Ehdottomasti. Kannattaako olla vegaanibloggaaja? Ehdottomasti. Kannattaisiko kertoa tilaisuudessa nimensä, vaikka on aina blogannut anonyymisti? Hmm, nyt pistit pahan!