Syy, miksi tulin Corkiin

Kun löysin viime keväänä nykyisen työni työpaikkailmoituksen, en tiennyt Corkista tai sen sijainnistakaan Irlannissa yhtään mitään. Niinpä kirjoitin Googlen kuvahakuun cork ireland ja eteeni avautui tällaista:

ihana cork

Ihastuin etenkin noihin ensimmäisen rivin kuviin, joissa on taustalla merta ja näyttävä katedraali ja edessä värikkäitä taloja viistossa ihanassa vihreydessä. Juuri noiden kuvien näkymä oli minusta huumaavan ja jopa satumaisen kutsuva. Hulluhan olisin, jos en tuollaisessa paikassa viihtyisi! Kun katsoo vielä lisää hakutuloksia, hyvin monissa kuvissa on sama näky, joskaan kaikki niistä eivät näytä niin kauniilta kuin ylimmät eli parhaimmat hakutulokset, ja kuvakulmat, värit ja tunnelma vaihtelevat. Hakutulokset osoittavat, että näkymä on selvästi kuuluisin ja upein, jolla Corkia myydään ja mainostetaan. Corkin kansallisnäkymä, sanoisin.

Otin hommakseni löytää tuon näkymän. En tiennyt kuin vain sen, että se on Corkissa, ja ajattelin, että minulla olisi parhaat mahdollisuudet sen löytämiseen Corkin keskustassa asuessani. Aika pian tajusin, ettei paikka ole ainakaan niin lähellä, että voisin löytää sen iltalenkeilläni, joten sijoitin suuremmat etsinnät viikonlopuille. Katsoin kaupunkikartasta kaikki katedraalit, kävin ne läpi ja jaoin kaupungin eri osiin, jotka valloitin vapaapäivinä yksi kerrallaan. En koskaan löytänyt näkymää, ja kävelyt olivat muutenkin näkymiltään melko ankeita, vaikka nautinkin niistä muista syistä. Corkin harmaus otti juuri siksi minua niin paljon päähän, ja on blogissakin korostunut, koska Cork myytiin minulle satumaisella ja värikkäällä mielikuvalla. Eikä todellisuudessa edes vain mielikuvalla, vaan oikealla, konkreettisella kuvalla.

Kun mies oli tulossa luokseni kylään, kysyin kämppiksiltä, mitä meidän kannattaisi Corkissa tehdä ja nähdä. Näytin toiselle kämppikselle tuon kuuluisan näkymän Googlen kuvahausta ja kysyin, onko sitä edes olemassa vai onko se photoshoppailun tulosta. Hän veikkaili, että kuvia on kyllä muokattu, mutta tiesi näkymän kuitenkin olevan oikea. Hän kertoi, että kuvan paikka löytyy Cobhista, yli 20 kilometrin päästä Corkin keskustasta. Hän kertoi myös, että Cobh oli viimeinen paikka, josta Titanic haki ihmisiä ennen lopullista matkaansa, ja paikassa on siksi kaikkea Titanic-aiheista. James Cameronin Titanic on kaikessa lohduttomuudessaan yksi lempielokuvistani, minkä mieskin toki tiesi, joten niinpä meillä oli vain lisää syitä lähteä Cobhiin.

Itse katedraali ja värikkäät talot löytyivät nopeasti, mutta…

cobh 2

Emme löytäneet Cobhissa sitä kohtaa, josta olisi saanut sellaisen kuvan kuin Googlen hienoissa kuvissa. Olimme aina joko liian lähellä tai kaukana, liian ylhäällä, alhaalla tai sivussa. Aina kun yritimme korjata kurssiamme oikeampaan suuntaan, tiellä oli muuri tai jokin rakennus. Mies puheli etsiessämme, kuinka näkemäni hienot kuvat ovat taatusti ammattilaisten ottamia hyvillä vehkeillä. Vaikka olisikin niin, niin täytyyhän meidän silti pystyä löytämään oikea kohta, sanoin. Kun olimme päässeet lähimmäksi paikkaa, jota molemmat pitivät oikeana, näkymä oli tällainen:

cobh 5

Taas ne kirotut harmaat muurit, niitähän täällä ei olekaan tarpeeksi! Sivummalle ja/tai ylemmäs kulkeminen hävitti pikkuhiljaa katedraalin näkyvistä, eli tämä katu ja kohta todella olivat varteenotettavimpia. Mies katseli rakennuksia ja näki kadun toisella puolella hotellin, jonka nimessäkin mainostettiin näkymiä. Pian meille oli selvää, ettei haluamaani näkymää voi nähdä eikä kuvata katutasolta kaikkien esteiden takia, vaan Googlen kuvat on otettu talojen parvekkeilta tai ehkä jopa katoilta. Olin jo luovuttanut kuvan suhteen, kunnes mies ehdotti, että hyppäisin reppuselkään ja katsoisin muurin yli. Kieltäydyin ensin, koska olin varma, etten näkisi näkymää siltikään. Mies kuitenkin oli jo kumartunut sopivaan asentoon, ja minua alkoi naurattaa koko touhu. Lopulta sain naurultani hypättyä, ja mitä sitten näinkään? Tadaa!

cobh 1

Mies huomasi heti hihkunnastani, että kuvakulma oli vihdoin kohdillaan. ”Tästä saa just sellasen kuvan, ku mä olin toivonu!”, selitin ja pyysin miestä vielä pitelemään säädellessäni samalla kameran asetuksia. Korjasimme välillä asentoa, jotta pysyin reppuselässä pystyen samalla kurkottamaan ja pitämään kameran mahdollisimman vakaana. Joku tööttäsi meille (olimme jalkakäytävällä kiinni muurissa niin kaukana ajotiestä kuin mahdollista), sillä näkymä taisi olla aika hauska. Myöhemmin ajattelin, että jos meillä voisi olla kuva siitä hetkestä, eli meistä ottamassa kuvia samaisen muurin yli, vaihtaisin metsästämästäni näkymästä saadut kuvat oitis siihen. Niin hellyttäviä miehen vallattomat mutta huipputoimivat ideat, tiimityöskentelymme ja toteutus olivat.

cobh

Nyt se on nähty. Ja on se kyllä upea näkymä, juuri sitä, mitä luvattiin. Kauneinta Corkia. Tämä näkymä sai minut hakemaan Corkiin töihin, ja nyt olen nähnyt sen omin silmin. Laskeskeltuani täällä lukuisia eri harmaan sävyjä sain lopulta kaipaamani satulinnan ja talot kuin suoraan piirretyistä. Onnellisen lopun enemmän painajaismaiselle kuin sadunomaiselle tarinalle. Ympyrä on sulkeutunut ja voin siis tulla täältä nyt pois?

10 ajatusta artikkelista “Syy, miksi tulin Corkiin

  1. Menninkäinen

    Hauska kuvanmetsästystarina! Näin silmissäni sinun keikkuvan miehesi repparissa huudellen ohjeita kamera kädessä… :D Mutta lopputuloshan on hieno ja ihan alkuperäisen näköinen.

    Tykkää

    Vastaa
  2. Henna

    Valheellisilla mielikuvillahan meille markkinoidaan vaikka mitä: erilaisia ihmerohtoja ja pillereitä hurjiin painonpudotuksiin, kaikenlaista kosmetiikkaa, likaa irrottavia aineita jne. ja tietenkin ”terveystuotteita”, liittyivät ne sitten syömiseen tai hyvinvointiin, muutamia mainitakseni.

    Meidän pitäisi vaan olla kriittisempiä mainonnan suhteen ja tehdä valintoja enemmänkin oman harkinnan perusteella.

    Valheelliset mielikuvat sikseen. Sinä teet tietenkin niin kuin itsestäsi parhaalta tuntuu. Toivon valintoihisi oikein paljon onnea! :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Totta turiset. :) Minun kohdallani juuri tuo näkymä ei lopulta ollut mielikuva, mutta koska tein sen perusteella päätelmiä siitä, millaiselta Corkissa yleisesti näyttää, tietynlainen pettymys oli välttämätön kaiken harmauden keskellä. Ja juuri ne omat päätelmäni muun Corkin suhteen vasta olivatkin alkujaan Googlen kuvahaun synnyttämiä mielikuvia! Kun ihmepillereillä luvataan huimaa laihtumista nopeasti, kenen tahansa pitäisi osata käyttää omaa harkintaansa, mutta ennennäkemättömien paikkojen kohdalla on vaikea harkita mitään suuntaan tai toiseen. :)

      Kiitos toivotuksista! Pian olen jo voiton puolella. :)

      Tykkää

      Vastaa
  3. myco2quota

    Nuo värikkäät talot näyttävät kyllä sympaattisilta. Ymmärrän kyllä hyvin, että on ollut pettymys, kun Corkissa ei näytäkään tuolta.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Niinpä, ja ajatella, että todellisuudessa Cobhissakaan ei näytä tuolta, koska näkymää ei pysty näkemään ilman joitain erikoistoimia. Vain harvoilla on parveke tai katto oikeassa kohdassa, tai kaveri ottamassa reppuselkään. Ja vaikka olisi kaverikin, toisen pituus ei välttämättä riitä siihen, että muurin yli voisi nähdä ja kuvata. En olisi kyllä Googlen kuvista arvannut, mitä kaikkea saisimme omien kuviemme eteen tehdä!

      Tykkää

      Vastaa
  4. Veera

    :–D Mainio retkihetki! Kyllä tuollaisen omistautumisen ja etsimisen jälkeen sanoisin, että olet tehnyt kaikkesi Corkista pitämisen eteen! Urhea nainen :–)

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s