Paljastuksia ja hulluja ajatuksia

Vaikka olen tähän mennessä kirjoittanut blogiin yli 200 artikkelia (raja ylittyi viime viikolla), en ole kertonut täällä paljoakaan itsestäni. Se on monin tavoin vain hyvä asia sekä minulle että muille, sillä ihmisiä kiinnostaa totta kai enemmän asiatekstit, joista he voivat saada avun esim. ylensyömiseen kuin se, kuka Mielekäs miellekartta -bloggaaja on ja mitä hänelle kuuluu. Myös itse hyödyn siitä, että yksityisyyteni säilyy. Nyt haluan kuitenkin kirjoittaa muutamasta ehkä jonkun mielestä hullusta asiasta, jotka vaativat ensin hieman alustusta.

Mies ja minä olemme olleet yhdessä lähes seitsemän vuotta. Emme ole silti koskaan asuneet yhdessä. Sille ei ole ollut tarvetta, koska asuimme melko lähekkäin jo tavatessamme, ja mies asui jo silloin tällaisen herran kanssa:

Elmo-kissa

Kissalla on yksi maailman herttaisimmista nimistäkin: Elmo. Olen valitettavan allerginen Elmolle ja muille kissoille. Jossain vaiheessa suhdettamme minulle selkeni, että emme muuttaisi yhteen pitkään aikaan, ja olin oikeassa. Samaten jossain vaiheessa totuin täysin siihen, että yhteinen aikamme päättyy aina liian äkisti enkä enää itkenyt, kun saatoin miehen hänen kotiinsa ja käännyin itse takaisin omaani. Viimeisimmät vuodet yksin asuminen on ollut täysin kivutonta, toisinaan suorastaan nautinnollista (minulla on kuitenkin naisen asunto, ja miehellä sotkuinen poikamiesboksi, jonka hänen siskonsa kylläkin vastikään puunasi katosta lattiaan).

Olen asunut nykyisessä kodissani, ensiasunnossani, peräti yhdeksän vuotta. Kotini on tilava kaksio, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Pohjaratkaisu on huipputoimiva, eikä hukkaneliöitä ole ensimmäistäkään. Ryhdyin asuntovelalliseksi 21-vuotiaana. Nyt olen siinä tilanteessa, että voisin maksaa melkein koko velan pois, minulta puuttuu vain muutama tonni. Olen ollut aina niin rakastunut kotiini, että olen joskus ajatellut, etten ehkä koskaan luovu siitä. Olen huoltanut sitä parhaan kykyni mukaan, siivonnut ja ollut jopa reipas putkien ja viemärien puhdistaja.

makuuhuone

Vähän aikaa sitten juuri ennen nukahtamista mieleeni pälkähti, että haluan pienemmän asunnon. Nykyinen tuntuu liian suurelta. Olen niin hyvä kierrättämään ja lahjoittamaan tavaraa, että minulla kaikuu joka huoneessa. Seisoessani asuntoni toisessa päässä on vaikea uskoa, että edessä näkyvä lähemmäs 15-metrinen tila on minun asuntoani. En tarvitse niin paljon tilaa. Vaikka asuisimme yhdessä, siltikin pienempi riittäisi. Olen pitänyt pienistä ja söpöistä kodeista niin kauan kuin muistan. Selailen aina kesän tullen katalogeja, joissa on erilaisia vierasmajoja, pikkumökkejä ja saunoja, ja kysyn isältä, voisiko vierasmökistä tehdä eristyksillä talviasuttavan. Kävin toki katsomassa myös yksiöitä etsiessäni asuntoa 21-vuotiaana, mutta silloiset eivät miellyttäneet. En halua mitä tahansa pienempää kotia, vaan mahdollisimman avaran ja yhtenäisen tilan, jossa on esim. avo- tai baarikeittiö. Olen ihminen, joka ryhtyy heti tuumasta toimeen, ja ehdinkin jo käydä katsomassa yhtä yksiötä ulkoapäin viimeisimmällä juoksulenkilläni!

Nyt kelailen jotain tämäntapaista: laitan nykyisen asuntoni myyntiin ja katson, kuinka käy. Jos asunnolle löytyy ostaja sopivaan hintaan, teen kaupat ja alan etsiä tosissani yksiötä nykyiseltä asuinalueeltani ja sen lähistöltä. Jos mitään kivaa ei löydy ja jään hetkeksi kodittomaksi, voisin ottaa muutaman kuukauden työpestin ulkomailta jatkaen samalla asunnon etsintää. Olen saanut parin viikon sisällä ulkomailta kaksi ns. työtarjousta, joita en voi nykyisessä elämäntilanteessani edes harkita niiden kulujen takia, mitä minulla on Suomessa. Ulkomaille lähteminen ei olisi millään muotoa pakollista, mutta haaveilen toisinaan ulkomaiden työmahdollisuuksista, ja hetkellinen kodittomuus voisi olla hyvä sauma toteuttaa haaveitani esim. kesätyön muodossa. Uusi tuleva kotini olisi todennäköisesti nykyistä edullisempi. Toki se saisi olla vähän kalliimpikin, jos viipyisin ulkomaan töissä vähän pidempään. En kuitenkaan kestäisi kaukosuhdetta kovin kauaa (mies tuskin voisi jättää työtään ja kotiaan tuosta vain, eikä siten pystyisi lähtemään mukaan), joten työpesti olisi siksi lähtökohtaisesti melko lyhyt. Otsikoinko tämän kirjoituksen oikein, eli kuulostaako hullulta?

dream

Halussa muuttaa eri asuntoon ei tietenkään ole mitään hullua yhdeksän asumisvuoden jälkeen, mutta yleensä on tapana ostaa aiempaa isompi koti. Se olisi tavallisinta ja stereotyyppisin ratkaisu. Mutta mies ja minä emme ole koskaan käyneet stereotyypistä, mistä asumistilanteemme on vain yksi esimerkki (täytyyhän paljastuksia jättää myös seuraavaan kertaan!).

10 ajatusta artikkelista “Paljastuksia ja hulluja ajatuksia

  1. Menninkäinen

    Ei tuo kuulosta lainkaan hullulta. Miksi pitää isoa asuntoa, jos pienempikin riittää. Johan siinä asumiskulutkin pienenee ja rahaa jää säästöön (tai vaikka matkailuun!)
    Sulla on muuten kaunis koti kuvasta päätellen!

    Kissasyistä ymmärrän myös tuon omat asunnot – kuvion. Kaikkeen oppii ajan kanssa ja teilläkin on yhteistä aikaa noin paljon takana. Itse olen tosi huono asumaan yksin (esim. jo siksi, etten osaa kokata), joten minulle taas tuo järjetely ei sopisi. Mieheni onnistui järkyttämään minua yksi päivä, kun tokaisi: ”Sitten ensi keväänä, kun lähdet sinne retkelle luokkasi kanssa, minä saankin tehdä viisi päivää mitä haluan!” Ei sillä, että järkyttyisin siitä, mitä hän sillä aikaa puuhaa, vaan siitä, että tajusin joutuvani olemaan 3-5 päivää yksin! Kääk!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kannustuksesta ja muistakin sanoistasi! Pienempään kotiin haluavana ja taloudellisena ihmisenä on kyllä vaikea perustella itselleen, miksi asuisin näin ”isosti” kuin nykyään.

      Asumistilanteet ovat tosiaan pitkälti tottumiskysymys. Kyllä minullakin jonkin aikaa kesti tottua siihen, ettemme muuttaneet jo vuosia sitten yhteen, koska olisin ollut siihen halukas ja valmis. On tosi helppoa tottua toisen jatkuvaan läsnäoloon ja tulla tavallaan riippuvaiseksi toisen seurasta, hänen tekemästään ruoasta, kotiaskareista ym. Onneksi tottumista tapahtuu myös toiseen suuntaan, ja joskus omaa rauhaa alkaa jopa vähän odottaa. :) Varmasti sinäkin lopulta pärjäät retkellä mainiosti ja pääset palatessasi valmiiseen pöytään!

      Tykkää

      Vastaa
  2. Taru

    Peukkuja tulee täältä ainakin! Ei hulluja aatoksia ollenkaan – päinvastoin! Varmasti kutkuttavan jännittävääkin, jee :)

    Mäkin aloitin aikaisin ja ryhdyin asuntovelalliseksi alle kaksikymppisenä. Se oli minustakin järkevin vaihtoehto niillä huudeilla, ja sillä myös tienasi vuosien mittaan.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos tuestasi! Jännittävää tämä tosiaan on. :)

      Kiva kuulla toisesta, joka ryhtyi asuntovelalliseksi nuorena! Omistusasunnon maksaminen velkana on kyllä niin mahtava tapa asua, että välillä ihmetyttää, etteivät lähes kaikki sitä tiedä. Itse olen koko ajan maksanut kuukausittain vähemmän kuin vuokralla asuvat, vaikka maksan sekä lainanlyhennystä että vastiketta. Ja lopputuloksena on se, että asunto on minun ja saan myydä sen voitolliseen hintaan. Mikä sen parempaa!

      Tykkää

      Vastaa
  3. Veera

    Heippa (pitkästä aikaa)!
    Ihanaa lukea taas pitkästä aikaa juttujasi ja kirjoituksiasi. On ollut haipakkaa!

    Onpas jännittävä postaus! Elmo on ihan mahdottoman söpö kissaherra, kotisi näyttää kauniilta, asumistilanne sinun ja miehen välillä kuulostaa jännittävältä ja erikoiselta! En ole ennen kuullut pariskunnasta, joka noin pitkän seurustelun jälkeen asuu erillään. Ymmärrän ehdottomasti päätöstänne, syissä ei ole mitään eriskummallista. Järjestely ei vain ole stereotyyppinen, niin kuin itsekin sanoit :-) Ei ole oikeaa ja väärää tapaa olla yhdessä ja erikseen.

    Ja minua kovasti hymyilyttää ja ilahduttaa se, että herra Elmo on pysynyt kuvioissa koko yhdessäolonne ajan. Melko usein kuulee tilanteista, joissa lemmikki on luovutettu toiseen kotiin seurustelusuhteen alettua. Mutta valinnoistahan kaikessa on kysymys!

    Työt ulkomailla… vau! Ihana tilaisuus ja mahdollisuus! Suunnitelmasi kokonaisuudessaan kuulostaa niin houkuttelevalta ja seikkailuntäyteiseltä, että innostavampaa saa pohtia!!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Moikka, onpa kiva kuulla sinusta! <3 Toivottavasti aikasi on kulunut kiireistä huolimatta mukavasti. :)

      Kiitos kauniista ja ymmärtävistä sanoistasi! Kun ei itse katso itseään ulkoapäin, ei jossain vaiheessa osaa enää kunnolla arvioida, miten erikoista tai tavallista jokin omassa elämäntilanteessa on; itse tiedän ainakin yhden pariskunnan, jolla on yli 10-vuotinen historia, mutta kummallakin osapuolella on oma koti. :) He tosin ovat joskus asuneet yhdessä toisin kuin me.

      On kyllä tosi hyvä, että Elmo on ollut menossa mukana koko ajan, sillä minäkin tiedän tapauksia, joissa eläin on luovutettu muualle tai vielä useammin lopetettu ihmisen tieltä pois. Vain vähän myöhemmin pariskunta on sitä paitsi eronnut, mikä tekee lemmikin kohtalosta vieläkin kurjemman.

      Jännittäviä aikoja tosiaan elellään työtilanteen kohdalla; on kuluttavaa olla aivan huippuinnoissaan ja samalla kauhuissaan mahdollisesta ulkomaan työpaikasta. Katsotaan, pääsenkö kertomaan asiasta pian lisää vai tapahtuuko jotain muuta!

      Tykkää

      Vastaa
  4. Vintagella

    En mäkään näe tuossa mitään hullua, päinvastoin. Mä tietysti kannustan lähtemään ulkomaille vaikka vaan lyhyeksikin aikaa, ja jos pienempi asunto houkuttelee, niin mikä jottei! Muutolla voi olla positiivinen vaikutus elämään pitkäksikin aikaa, ulkomaan kokemuksesta puhumattakaan.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olisikin tosiaan kummallista, jos sinä pitäisit ulkomaille lähtemistä hulluna. :D

      Jos tilaisuus koittaa, kyllä on vain uskallettava lähteä ulkomaille. Niin sanon itselleni. Helpossa ja miellyttävässä elämässä on puolensa, juuri koskaan ei tarvitse lähteä omalta mukavuusalueeltaan. Ulkomaille muuttaminen ravistelee kaiken ylösalaisin ja tekee elämästä ainakin hetkeksi kaoottista, vaikeaa ja ikävää. Kaikki on uutta, ja kaikki tuttu mahdollisesti puuttuu ja on tuhansien kilometrien päässä. Ajatus siitä saa minut pakokauhun valtaan. Silti yritän saada kaiken sen toteutumaan!

      Tykkää

      Vastaa
  5. Maarit

    Hauska postaus! Kerroit juuri sopivasti itsestäsi paljastamatta kuitenkaan liikaa yksityisyydestäsi. Hulluilta eivät ajatuksesi tosin tuntuneet, vaan varmasti monikin pystyy samaistumaan sanoihisi. En ole itse koskaan ymmärtänyt, miksi esimerkiksi kahden ihmisen muodostama tiimi tarvitsisi parisataa neliötä ympärilleen. Suuruudenhullun talon, joka koonsa puolesta vastaa noin ostoskeskusta, sijaan minulle ja miehelle riittää pieni kaksio, sillä viihdymme mieluiten ”pesämäisessä” kodissa. :)

    Onnenpotkuja sinulle tulevia työ- ja kotikuvioita varten! Sinulla on rohkeutta kulkea omaa tietäsi ja olla kangistumatta keinotekoisiin kaavoihin, joten kuuntele sydäntäsi ja tee onnellisuutta tuovia ratkaisuja. Kerranhan vain eletään!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos kaikista kannustavista sanoistasi! On kyllä hyvin jännittävää kulkea erilaisia polkuja ja hoksata, mikä oikeasti puhuttelee itseä.

      Juuri nyt olen huippuinnoissani saamastani työstä, vaikka toki kaikki myös jännittää. Lähtökin on niin pian. Mielessä on nyt jotenkin sekaista, mutta pian kaikki varmasti selkenee. :)

      Minäkin kaipaan asunnoksi juuri sopivaa pesää, en puolityhjiä huoneita, joissa kaikuu. Uudessa työmaassa pääsen katsomaan vuokra-asuntoja, joten ehkä mukava pesä löytyy sieltä(kin)!

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.