Tulin hankkineeksi Joe Blascon BB-voiteen tällaisen ajatusketjun tuloksena:
1. Vanhat BB-voiteet, joita olen käyttänyt sekaisin, alkavat olla lopussa. Vihdoin pääsen hankkimaan vegaanisen voiteen joltain sellaiselta merkiltä, joka on Animalian eläinkokeettoman kosmetiikan listalla.
2. Katsotaanpa, mitä tällä listalla on. Ahaa, Joe Blasco löytyy listalta. Sillä firmalla ei varmaan ole BB-voidetta valikoimissaan, vaan niitä tosi peittäviä, maskimaisia pakkeleita.
3. Mennäänpäs googlailemaan. No vau, Joe Blasco on lanseerannut oman BB-voiteensa niinkin äskettäin kuin vasta viime syksynä!
4. Onpa se kallis. Nyt viimeistään huomaa, etten ole koskaan ostanut ja käyttänyt selektiivistä kosmetiikkaa. No mutta, tuo yksi nettikauppahan myy putelia paljon halvemmalla kuin muut!
5. Nettikaupan sivuilla: Onhan 30 euroa tosi kova hinta 30 millin pullosta, mutta eläinkokeettomuus on minulle vegaanina tärkeää, ja muualla voide maksaa yli 40 euroa.
Tein siis tilauksen ja jäin odottamaan tuotteen saapumista. Ennen tuotteen esittelyä kerron lyhyesti, mitä BB-voiteet ovat ja mitä itse odotan täydelliseltä voiteelta.
BB tulee sanoista beauty balm tai blemish balm, ja länsimaissa BB-voiteet ovat useimmiten sävyttäviä päivävoiteita. Ne ovat paljon kevyempiä kuin meikkivoiteet, ja toiset lupaavat jättää ihon mattaiseksi, jolloin myöskään puuteria ei tarvita. BB-voiteiden pääidea on se, että yhdellä tuotteella saadaan aikaan kaikki: kosteutus, (aurinko)suoja, epätasaisuuksien tasoittaminen/peittäminen ja värin/elon tuominen kasvoihin. BB-voidepaketeissa lukeekin usein esim. 4 in 1 tai jopa 6 in 1 juuri edellä mainittujen ominaisuuksien mainostamiseksi.
Sävyttävät päivävoiteet tai BB-voiteet ovat ihannetuotteita luonnollista meikkiä kaipaaville. Itse olen käyttänyt BB-voiteita jo niin monta vuotta, että jos olen välissä kokeillut esim. jonkin lehden mukana tullutta meikkivoidenäytettä, iho on tuntunut ja näyttänyt omaan silmääni aivan liian meikatulta.
BB-voide ei kuitenkaan saa olla liian kevyt taikka näkymätön, sillä kaikkein luonnollisinta on tietysti täydellinen meikittömyys, ja niinpä jos BB-voidetta haluaa käyttää, tahtoo varmasti sen tuomaa tasoittavuutta, väriä, yleisesti freesimmän ihon tms. Minulle täydellinen BB-voide on juuri sopivan peittävä, levittyy hyvin ja sävy istuu ihoon. Voide ei saa olla liian rasvaista, sillä sen pitää pysyä siistinä koko päivä ilman puuteria, jota en koskaan käytä.
Jo ennen Joe Blascon voiteen saapumista minulle tuli mieleen, että Animalian listallahan on paljon firmoja, joiden tuotteet eivät ensisijaisesti ole vegaanisia. Pelkäsin, että näin on myös Joe Blascon kohdalla, ja menin tarkastamaan asian.
Paljastui, että firman tuotteet eivät ole vegaanisia (jokin tuote saattaa ”vahingossa” olla, mutta vegaanisuus ei yleisesti kuulu firman arvoihin). En yhäkään tajua, mitä järkeä on sitoutua tiukkoihin eläinkokeettomuuden kriteereihin, jos tuotteissa kuitenkin käytetään eläinperäisiä aineita. Toki on eri asia, onko tuotteessa esim. liivatetta, jota saadakseen eläin on tapettava, vai mehiläisvahaa, jota saadaan sulattamalla mehiläiskennoja.
Jopa Vegaaniliitto piti hunajaa ennen melko eettisenä, mutta nykyään liiton kanta on jyrkempi. Minusta kosmetiikkaa on joka tapauksessa niin helppo tehdä pelkästään vegaanisista ainesosista, että eläinperäisten aineiden käyttäminen kosmetiikassa on turhaa ja pahimmillaan julmaa. Jäin jännäämään, sattuisiko tilaamani voide olemaan vegaaninen, sillä tuotteen ainesosalistaa ei löytynyt netistä.
Vihdoin sain haettua paketin postista.
Ihan ensiksi luulin ainesosalistan nähtyäni, että siinä lukee samat aineet monella eri kielellä, sillä en ole koskaan nähnyt noin pitkää INCI-listaa. Mutta ei, kaikki nuo aineet todella mahtuvat pieneen putkiloon. Hyvin pian bongasin voiteesta mehiläisvahan, eli ei, vegaaninen tuote ei ole kyseessä. Vähänkö harmitti!
Minun ei ole ollut tarkoitus ostaa yhtäkään ei-vegaanista tuotetta sen jälkeen, kun aloin syödä vegaanisesti. Lactic acid sentään on vegaanista, eikä liity mitenkään laktoosiin. Pahalta näyttää myös mm. magnesium aluminum silicate (alumiinin takia), mutta se onneksi tarkoittaa joko kaoliinia eli valkosavea tai jotain muuta savipohjaista ainetta.
Päätin vähintäänkin testata tuotetta, vaikka olinkin pettynyt ainesosiin ja niiden ylitsepursuavaan määrään.
Kuvassa alla vasemmalla näkyy meikkaamaton iho ja oikealla Joe Blascon BB-voiteella päällystetty iho. Jouduin tarkastamaan, olihan käyttämäni ”meikki”kuva varmasti oikea meikkikuva, sillä otsa näyttää molemmissa kuvissa niin kovin samanlaiselta.
Kuvat kertovat täydellisesti kokemuksistani voiteen kanssa; voiteen peittokyky on olematon, ja lopputulos on omaan makuuni liian näkymätön. Jos haluaisin näin olemattoman lopputuloksen, en käyttäisi mitään voiteita koskaan (muuhun kuin puhtaaseen kosteuttamiseen).
Voide tuntuu tuubista puristettaessa kiinteältä ja melko täyteläiseltä, mutta iholla voide on ohutta ja laihaa, ja katoaa hetkessä. Se tarkoittaa, että voide levittyy ja imeytyy upeasti, mutta minua se ei auta, koska voide on yksinkertaisesti liiankin kevyttä läpikuultavuudessaan. Itse sävy on oikein hyvä, tosin voide varmasti sulautuu ihoon kuin ihoon vetisyytensä ja vähäpigmenttisyytensä vuoksi.
Plussat
- tasoittaa ihoa ja sen sävyä äärimmäisen vähän eli on huippuluonnollinen
- pysyy siistinä ilman puuterointia (voi olla vain oma kokemukseni, parin muun bloggaajan mielestä voide vaatii puuteria päälleen)
- tuotemerkki on sitoutunut tiukkoihin eläinkokeettoman kosmetiikan ehtoihin
Miinukset
- ei ole vegaaninen
- liian kevyt peittokyvyltään (voiteesta ei saa peittävämpää edes kerrostamalla sitä reilummin iholle)
- voimakas tuoksu (itse pärjäsin tuoksun kanssa, mutta veikkaan sen olevan monen muun makuun liian vahva)
- ei ole hintansa väärti, ei tee mitään sen paremmin kuin moni 10 – 15 euron BB-voide, vaan on mm. vähemmän peittävä kuin moni edullisempi voide
Ostaisinko tuotteen uudelleen? En varmasti, voide täyttää monet virheostoksen piirteet, ja on hyvin tavaton hankinta minulta. Kai ajattelin, että Animalian listalla on vain vähän BB-voiteita tarjoavia firmoja, ja erehdyin luulemaan Joe Blascoa vegaaniseksi.
Tällä listalla luetellaan vegaanisia BB-voiteita, ja nimistä huomaa, että niitä ei löydä perusmarkettien kosmetiikkaosastoilta. Ei siis ole mikään ihme, etten osannut nimetä montaakaan vegaanista BB-voidetta ennen kuin varta vasten perehdyin asiaan. Onneksi luonnonkosmetiikan puolella ainakin Laveralla on vegaaninen BB-voide. Testailen luultavasi sitä seuraavaksi!
P.S. Annoin miehen lukea tämän tekstin ennen julkaisua, ja hänen mielestään olen liian julma arviossani. On kuitenkin upeaa, että Joe Blasco todellakin on Animalian listalla (samaa ei voi sanoa monista muista selektiivisistä merkeistä), ja mies oli myös huomaavinaan selvän eron otsakuvissa.
Teen siis vielä tällaisen selvennyksen: koska voide on huomattavasti kalliimpi kuin monet muut BB-voiteet, sen tulisi myös olla näkyvästi ja tuntuvasti parempi kuin muut voiteet. Miksi ostaisin korkeintaan keskiverron (ei-vegaanisen) BB-voiteen 30 – 40 eurolla, kun voin saada paljon paremman (ja ehkä jopa vegaanisen) voiteen 10 – 20 eurolla?
Varmasti ärsyttävää, kun tuote ei ollutkaan sitä mitä lupailtiin… Mitähän ne listan tekijät ovat itse ymmärtäneet vegaanisella? Se olisi voinut olla selvennyksenä, niin ei tulisi tällaisia hutiostoksia.
Hauskaa on, että just aamulla mietin BB-voiteita, kun olen taas pari päivää käyttänyt omaani. On kyllä niin mainio tuote! Samalla läträyksellä saa peitepuikon ja puuterin kasvoilleen. Löysin vielä itselleni sopivan värisen voiteen, kun mulle ei käy ne mainosten ”sopii vaalealle pohjoismaiselle iholle”… Niiden kanssa näytän lähinnä Michael Jacksonilta.
TykkääTykkää
Listassa on onneksi eritelty, mitkä kosmetiikkamerkit ovat vain eläinkokeettomia ja mitkä tuotteet ovat sekä eläinkokeettomia että vegaanisia. Mutta ero ei kyllä aina näy kovin selvästi, ja hyvinkin monilla tuotemerkeillä on vegaanisia ja ei-vegaanisia tuotteita, eikä listasta välttämättä selviä, mikä tuote on mitäkin. Lähinnä itselleni aiheuttaa sekaannusta tuo, että kun eläinten asiat kiinnostavat listan firmoja niin kovasti (mikä on mahtavaa), niin miksi tuotteissa silti käytetään eläinperäisiä aineita. Kaikki listan firmat esitetään hyvässä valossa, koska ne ovat hyviksiä, ja neuvotaan ihminen kauppoihin, joista tuotteita saa, mutta todellisuudessa onkin niin, että monet firmat eivät olekaan ihan sellaisia hyviksiä kuin vegaani oli toivonut. Ilmeisesti mehiläisvahan käyttöä ei pidetä minään, sillä sitä on niin monien merkkien tuotteissa.
Kiva, että olit juuri itsekin ihastellut BB-voiteiden ominaisuuksia. :) Hauskoja ovat tosiaan nuo erityisen vaalealle pohjoismaiselle iholle räätälöidyt tuotteet! Minäkin hain kerran sopivaa meikkivoidetta myyjän avustuksella, ja jopa värihaarukan keskeltä otetut sävyt näyttivät vaniljajäätelöltä ihoani vasten. Myyjä valitsi seuraavaksi kaikkein tummimman voiteen, joka näytti valkoisiin verrattuna suorastaan ruskealta. Olin varma, että se olisi liian tumma, sillä enhän toki ole ruskeaihoinen, mutta niin se voide vain oli parhaan sävyinen. :) Tunnen kyllä, että ihoni on vaalea esim. nyt talvella (tämän vaaleammaksihan se ei mene), mutta silti se on tummempi kuin monien vaaleiden suomalaisten iho. Tuntuu kyllä uskomattomalta, että otsakuvien värisellä iholla voi olla monia muita tummempi. Vain Pohjoismaissa se on mahdollista! :D
TykkääTykkää
Harmi, ettei Joe Blasco vakuuttanut. Jos hinta pyörii jopa neljänkymmenen euron hujakoilla, voisi tuotteen olettaa toimivan kunnolla. Herää kysymys, mikä Blascon putilossa oikein maksaa, jos se ei ominaisuuksiltaan tai tehokkuudeltaan eroa edullisemmista tuotteista. Voiteen ainesosalista näyttää pituutensa puolesta olevan seuraava ehdokas Finlandia- palkinnon saajaksi. :D
Jopa minullakin on vaikeuksia löytää oikean sävyinen bb- tai meikkivoide. Sävyttävät tuotteet, jotka on suunnattu pohjoismaiselle iholle, ovat minulle poikkeuksetta hitusen liian vaaleita, sillä ihoni ei ihan maidonvalkea ole. Kaipa olen rajatapaus. :)
TykkääTykkää
Selektiivisessä kosmetiikassa maksaa lukukokemusteni mukaan aina eniten brändi. Riittää, että jokin merkki on tavalla tai toisella ja ajan saatossa saavuttanut nimeä (toki myös tuotteiden on täytynyt alusta asti olla kalliita). Sen nimen varjolla merkki ratsastaa jatkossakin. Raaka-aineissa voi (ja pitäisikin) toki olla pieniä eroavaisuuksia halpisvoiteisiin nähden, mutta hyvin usein eroja ei siltikään juuri ole. Esim. hyaluronihappo on kallis ja oikeastikin toimiva, iholle (ja muillekin kudoksille) hyvää tekevä aine, ja tiedän monta halpisvoidetta, jossa sitä on. Samoin esim. Herbina, joka on hyvin edullinen merkki, käyttää yllättävänkin kalliita öljyjä tuotteissaan (esim. manteli-, avokado- ja jojobaöljyä). Aika ajoin voi nähdä jossain lehdessä testin, jossa vertaillaan jotain huippukallista voidetta johonkin halpisvoiteeseen, ja usein muutaman euron voide on vähintään yhtä hyvä ellei jopa parempi kuin muutaman satasen voide. Kuuluisin tietämäni esimerkki on Nivea Creme: http://www.iltalehti.fi/kauneus/2013092217517382_ka.shtml.
Joe Blascon ainesosaromaani kelpaisi tosiaan kisaamaan Finlandia-palkinnosta. :-D Mielenkiintoista kuulla, että pohjoismaiselle iholle tarkoitetut sävyt ovat liian vaaleita jopa sinulle, joka muuten ”täytät” kaikki vaalean suomalaisen kriteerit. :) Ehkä minunkin ”tummuuteni” perustuu yksinomaan vain siihen, että Suomessa myytävät pohjoismaiset sävyt yksinkertaisesti ovat liian valkoisia. Niistä löytyy sopiva sävy kalpeimmallekin kummitukselle ja mm. muumeille. Pohjoismainen keksintöhän muumitkin ovat! :)
TykkääTykkää
Animalian listallehan on koottu myös tietoa merkkien vegaanisista tuotteista, siltä osin mitä sitä on pystytty selvittämään (vapaaehtoisvoimin, järjestöllä ei ole resursseja tarkkailla listan merkkejä niin tarkasti ainesosien kohdalla). Listahan on osa tarkasti auditoitua kansainvälistä sertifikaattia, ja listan rajoittaminen pelkästään täysin vegaanisiin merkkeihin varmasti pudottaisin suurimman osan listan merkeistä pois. Suurimmalla osalla listan merkeistä kuitenkin on edes joitain vegaanisia tuotteita. Pelkästään eläinkokeettomuuden ”vahtiminen” on ollut viime vuosikymmenten aikana eläinoikeusjärjestöille suuri urakka, joten toisaalta itse ymmärrän hyvin, miksi HCS-standardia ei voida käden käänteessä muuttaa koskemaan vain ja ainoastaan vegaanisia tuotemerkkejä. Onneksi firmat alkavat enenevissä määrin tutkimaan myös vegaanisen kosmetiikan valmistamisen mahdollisuuksia, mutta laiva kääntyy hitaasti.
Blascohan on keskittynyt nimen omaan tekemään esim. kuvauksiin tarvittavia ammattilaismeikkejä, ja ensijaisesti he painottavat laatua ja sen rinnalla eläinkokeettomuutta – vegaanisuus on merkille valitettavasti toissijainen seikka. Esimerkiksi maahantuojalla on antaa tarkemmat inci-tiedot tuotteista (olen ne itse kysynytkin ja muutama hyvältä vaikuttava tuote onkin ”vahingossa vegaaninen”). Vegaanikosmetiikan saralla joutuu valitettavasti tekemään aika paljon itsenäistä tutkimustyötä firmojen linjoista, ja kuten totesitkin, eläinkokeeton ei ole välttämättä aina automaattisesti vegaaninen. Itse vedän rajan juuri siihen, että käytän HCS-sertifioituja tuotteita jotka ovat vegaanisia, vaikka koko firma ei oliskaan kokonaan vegaaninen. Yhtään hankalammalla iholla pelkästään vegaanifirmojen tukeminen ei ole ainakaan vielä mahdollista. Ostan toki myös esim. Poutun tofunakkeja joskus, vaikka itse firma on ”pahis”.
Ja ps. itse olen tykännyt Lily Lolon BB-voiteesta eniten. :) Samoin esimerkiksi Bellapierrellä on vegaanisia BB-voiteita suurella sävyskaalalla. Toivottavasti löydät seuraavaksi mieleisemmän! Ja tulipas pitkä kommentti! :D
TykkääTykkää
Pitkästä virsi kaunis, joskus on niin päin. :) Näitä asioita ei oikein voi pohtia lyhyemmin. Juuri tuollaisia syitä arvelin olevan kaiken sekavuuden takana; niin tosi upeaa kuin todellinen eläinkokeettomuus onkin, niin kyllä vegaani tosiaan haluaa myös vegaanisen tuotteen. Minäkin tahdon vetää rajan samaan kohtaan kuin sinä, ja mm. juuri siksi tämä Blascon BB-voide harmittaa minua hankintana. Ajattelin vieläpä, että nimenomaan ohut voide voisi todennäköisemmin olla vahingossa vegaaninen kuin paksut ja vahamaiset peitevoiteet, mutta ei. Enää en kyllä osta yhtäkään kosmetiikkatuotetta, joka ei varmana ole sekä eläinkokeeton että vegaaninen.
Löysin onneksi Animalian listalta tuon linkin varmasti vegaanisiin tuotteisiin, mutta liian myöhään. Sen listan perusteella en olisi tilannut Blascoa. Kiitos noista BB-voidevinkeistä! Olen yhdistänyt Lily Lolon niin vahvasti jauhemaisiin tuotteisiin, että ihan yllätyin, kun tajusin, että merkillä on BB-voide. Bellapierre on itselleni vielä täysin tuntematon, mutta aion tutustua siihenkin. Olisihan se mukavaa, jos noista löytyisi suosikki. :)
Yleisesti tuo, että tukisi vain 100-prosenttisia vegaanifirmoja, on tosiaan hyvin hankalaa ellei mahdotonta. Esim. Vegaanituotteet-sivuston ruoista ei voisi ostaa murto-osaakaan, sillä pelkästään vegaanista ruokaa tuottavia yrityksiä on äärimmäisen vähän/laajemmalla mittakaavalla lähemmäs nolla. Niinpä jos mitään valmisruokaa haluaa edes joskus syödä, täytyy tyytyä ”pahisten” valikoimaan ja olla iloinen siitäkin vähästä.
TykkääTykkää
Voi vitsi, olipa kiva lukea kalliista tuotteesta juuri sellainen arvio, jota olen pohtinut itsekin jo pitkään! Ostin kys. tuotteen alle vuosi sitten, oli uutuus, ja eräs blogisti suositteli sitä myös. Olen ollut todella pettynyt, ja kun näin ennen ja jälkeen kuvasi olin nauraa itseni alas tuolilta: kuin omasta peilistä! Olen hiljalleen siirtynyt vegaanisiin tuotteisiin, mutta tässä voiteessa harmitti kovasti myös haju, joka oli niin voimakas ja teollinen että… Mutta, ei sitä muuten opi kuin kokeilemalla ja omaan ihoon testaamalla :) Voin silti sanoa, että tätä tuotetta en suosittele ensimmäisenä!
TykkääTykkää
Kiitos kommentistasi; hauskaa kuulla näin samanlaisesta kokemuksesta kuin itselläni! :) Ennen ja jälkeen -kuvat muistuttavat tosiaan liikaa toisiaan.
Sittemmin minulla on joskus ollut vähän parempia päiviä tuotteen kanssa, eli olen kokenut sen raikastavan kasvojen ilmettä noin yleisesti, vaikka tuote ei juuri mitään peittoa tarjoakaan. Tosin lähes kaikki voiteet pystyvät jollain lailla raikastamaan ilmettä, eli sitä ei voi laskea suureksi plussaksi juuri tälle BB-voiteelle. Ja koska tuote on niin kallis, ja monilla edullisemmilla tuotteilla saa mieluisempaa jälkeä, minustakin Blascoa on vaikea suositella kenelläkään.
Tuoksu on tosiaan liian voimakas monen makuun, ja itse olen saanut voide naamalla useamman kerran tämän kommentin: ”Tuoksut ihanalta, mitä hajuvettä sulla on?” Heh! Hyvältä siis tuoksuu, mutta kasvotuotteelta ei toivo yhtä voimakasta tuoksua kuin hajuvedeltä.
TykkääTykkää