25 kiloa laihemmaksi tärkkelyksellä

Kevään edetessä blogiini tullaan koko ajan enemmän ja enemmän laihdutusaiheisilla hauilla.

Huomaan laihdutuksen, ruokavalioasioiden ja erilaisten bikinidieettien näkyvän vielä laajemmin monissa muissa kuin omassa blogissani.

Lukukokemusteni mukaan vähähiilihydraattinen (vhh) ruokavalio tuntuu yhä suosituimmalta ja kiinnostavimmalta monen mielestä: jopa ne, jotka eivät ole sitä koskaan kokeilleet, mutta haluavat nyt aloittaa dieetin tai muuten kokeilla uutta ruokavaliota, tuntuvat kallistuvan eniten juuri Atkins-tyyppisiin ruokavalioihin.

Itse olen esitellyt blogissa vegaanisen, tärkkelykseen perustuvan ruokavalion, joka on täydellinen vastakohta vhh-ruokavaliolle. Tärkkelysfilosofiassa syödään paljon tärkkelystä, kasviksia, palkokasveja, hedelmiä ja vähän pähkinöitä, luonnollisestikaan ei ollenkaan eläinkunnan tuotteita, ja sokerin sijaan vältellään rasvaa (mikä on erityisen fiksua laihduttajalle).

Noiden aineiden puitteissa on myös helppo leipoa, eli herkkuja ei tarvitse kaihtaa. Vhh-ruokavaliossa puolestaan korostuu erittäin runsas eläinkunnan tuotteiden ja rasvan syöminen tärkkelyksen ollessa tiukasti kiellettyä. Kasvikset onneksi kuuluvat vhh-ruokavalioon.

Lähde: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-3428639/Woman-shed-60lbs-carb-heavy-vegan-diet-says-slimming-following-POTATO-cleanse-allows-eat-fries-hash-browns.html
Lähde: Daily Mail

Jokainen totta kai kokeilee juuri haluamiaan ruokavalioita, ja niin asian tulee ollakin. On silti mukavaa voida tarjota tietoa mahdollisimman laajasti ja eritoten sellaisesta ruokavaliosta, jota ei tunneta lainkaan siten kuin nykyajan kestosuosikkia vhh:ta, sillä maailmanlaajuisesti niin moni on löytänyt elinikäisen avun tärkkelyksestä.

Tahdonkin nyt jakaa tunnetuimman tärkkelyksellä laihtuneen YouTube-vegaanin laihdutustulokset. Kyseessä on High Carb Hannah, josta Daily Mail -lehti kirjoitti hiljattain.

Olin seurannut Hannahin kanavaa jo kauan ennen Daily Mailin artikkelia, ja olen kovin innoissani siitä, että hänestä ja vegaanisesta ruokavaliosta kirjoitettiin asiallinen juttu lehteen. Hannah on laihtunut nimenomaan John McDougallin Starch Solutionilla eli aivan samalla tärkkelysruokavaliolla, josta olen blogissani kirjoittanut.

Lähde: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-3428639/Woman-shed-60lbs-carb-heavy-vegan-diet-says-slimming-following-POTATO-cleanse-allows-eat-fries-hash-browns.html
Lähde: Daily Mail

Hannah on 165-senttinen ja painoi painavimmillaan 85 kiloa. Hän alkoi noudattaa McDougallin tärkkelysruokavaliota ja söi mm. perunaa, riisiä, pastaa, kauraa, papuja, linssejä, kasviksia ja vähän hedelmiä, ts. juuri sellaista tärkkelysmuonaa, josta olen kirjoittanut.

Paino tippui puolen vuoden aikana lähemmäs 20 kiloa, minkä jälkeen vauhti hidastui, koska Hannah alkoi jo olla normaalipainoinen. Vuoden sisällä hän laihtui yhteensä 25 kiloa, ja on juuri nyt sellaisella perunakuurilla, jonka aikana on laihtunut muutaman kilon lisää.

Pudotettuja kiloja alkaa olla jo lähemmäs 30. Hannah alkoi vihdoin myös liikkua säännöllisemmin, millä on reilusti vaikutusta kiinteytymiseen ja eri kehonosien muotoon.

Omasta mielestäni Hannahin ei tarvitsisikaan enää laihtua, vaan hän voisi muovata kroppaansa liikunnan avulla, jos hän kaipaa vieläkin timmimpää olemusta. Välillä Hannah käytti vain mittanauhaa edistymisensä arvioimiseen, mikä onkin monesti paljon luotettavampi mittaustapa kuin vaa’alle hyppääminen.

Lähde: http://www.dailymail.co.uk/femail/article-3428639/Woman-shed-60lbs-carb-heavy-vegan-diet-says-slimming-following-POTATO-cleanse-allows-eat-fries-hash-browns.html
Lähde: Daily Mail

Alla olevalla videolla Hannah näyttää vartalonsa painavimmillaan ja yli 30 kiloa kevyempänä. Videota on katsottu yli 11 miljoonaa kertaa.

Toivottavasti kaikki tämä innostaa joitakuita antamaan tärkkelykselle mahdollisuuden! Eikö olisi aika mukavaa syödä esim. pizzaa ja pastaa harva se päivä ja laihtua, jos sille on tarvetta?

2 vastausta artikkeliin “25 kiloa laihemmaksi tärkkelyksellä

  1. Minulla ei ole paljon lisättävää tuohon juttuun. Painonpudotuksessa varmasti toimii; olen huomannut sen itsessäni, kun aikaisemmin sekasyöjänä paino oli koko ajan hienoisessa noususuunnassa (ellen sitä tietoisesti tarkkaillut), niin nyt tärkkelysfilosofiaa noudattamalla paino pysyy kurissa ja vaa’an lukema on pienempi kuin etukäteen arvelin. Enkä käy vaa’alla kuin harvoin.

    Monelle on ilmeisesti mahdoton ajatus luopua rasvaisista ”herkuista” kuten pihveistä, pekonista, makkaroista, juustoista tai toisaalta kermaleivoksista, munkeista jne., mutta se kuitenkin kannattaa, jos haluaa syödä terveellisesti ja pysyä normaalipainoisena. Parikymppisenä itsekin kokeilin mm. Painonvartijoiden dieettiä, jota mainostettiin aika terveellisenä ja jolla laihduinkin seitsemisen kiloa, mutta paino alkoi pikkuhiljaa nousta dieetin lopettamisen jälkeen ja oli puolessa vuodessa kilon pari yli lähtöpainon! Nyt kun syön paljon tärkkelystä, painosta ei tarvitse milloinkaan huolehtia. Jo se on hyvä syy yrittää muuttaa syömisiään! :)

    Tykkää

    1. Kiitos, että jaoit omia kokemuksiasi. :) Juuri noin tärkkelysfilosofian nimittäin kuuluukin toimia; kun syö oikeita ruokia, painoa on äärimmäisen helppo ylläpitää. Jos joku varta vasten haluaisi lihoa/tarvitsisi lisäkiloja, se olisi todella hankalaa tärkkelyksellä ja kasviksilla (esim. perunoilla ja parsakaalilla) niiden vähäkalorisuuden vuoksi. McDougall suositteleekin syömään kaiken muun päälle reilusti mm. pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, jos haluaa lisää kiloja.

      Kiinnostavaa kuulla tuosta Painonvartijoiden dieetistä. Tunnen yhden pariskunnan, joka noudatti sitä. Heillä oli paljon pudotettavaa ja he laihtuivatkin alussa näkyvästi, mutta parin kuukauden jälkeen he eivät enää jaksaneet pisteiden laskua ym. Edes heidän selvästi hoikistuneet vartalonsa eivät jaksaneet enää motivoida heitä. Kai dieetillä vain joutui luopumaan liian monesta herkkuruoasta (tai niitä syömällä sai niin paljon pisteitä, että dieetin rajoissa ei ollut mahdollista syödä sellaisia kalorimääriä). Tuo on ihan totta, että tietyistä ruoista tosiaan kannattaisi kieltäytyä lähes aina (jopa silloin kun on sekasyöjä), sillä niitä syömällä painonhallinta käy hyvin vaikeaksi. Kermaleivokset ja munkit ovat oivia esimerkkejä: yhden syöminen silloin tällöin ei maata kaada, mutta moni ei halua tyytyä vain yhteen. Tärkkelysmuonaa saa onneksi syödä lihomatta niin paljon kuin pystyy. :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s