Helppo riisipuuro (vegaaninen)

Tämän ohjeen täytyy olla maailman helpoin riisipuuroresepti. Parasta puurossa on se, että kasvimaitoon tehtäessä puuro vaatii vieläkin vähemmän vaivaa kuin lehmänmaitoon tehtäessä! Se johtuu siitä, että kasvimaito ei kuoretu eikä kuohahda yli uunivuoan reunojen. Alkuperäinen ohje on Rainbow’n puuroriisipaketista.

riisipuuro

Vegaaninen riisipuuro (4 annosta)

  • 2 dl puuroriisiä
  • 1 l kasvimaitoa
  • 1/2 tl suolaa
  1. Sekoita aineet keskenään voidellussa tai leivinpaperoidussa uunivuoassa.
  2. Kypsennä uunissa 175 asteessa 1 tunti ja 15 minuuttia.
  3. Nauti esim. kanelin ja sokerin tai mehukeiton kanssa.

Ja siinä se! Tällä älyttömän helpolla ohjeella ei voi mennä vikaan.

Ennen vegaaniksi ryhtymistä tein samalla reseptillä puuroa lehmänmaitoon, joka kuorettui sille ominaiseen tapaan. Puuro kuohui ja kohosi maitokuoren alla, ja jouduin jok’ikinen kerta ottamaan vuoan uunista, poistamaan kuoren ja sekoittamaan kuohuvan puuron tasaiseksi ennen kuin laitoin sen takaisin uuniin. Välillä en ehtinyt, ja puuroa oli jo kuohunut reunojen yli uunin pohjalle. Kaikki tietävät, millaista palaneen maidon hankaus on uunipinnoilta! Samaten itse uunivuoka vaati aina kunnollisen liotuksen ennen pesua, koska kiehunut lehmänmaito on niin jytkähtävää.

Kasvimaitoon tehtäessä puuro ei näytä tekevän oikein mitään; se ei kiehu, ei kohoa, ei kupli, ei rusketu, eikä vaadi mitään toimenpiteitä tai kääntelyä uunissa ollessaan. Kun tunti ja vartti on kulunut, ota puuro uunista, sekoita ja laita vuoan päälle kansi. Puuro tekeytyy ja jämäköityy vielä hetken (esim. 10 min) ja pysyy lämpimänä kannen alla. Itse käytin rasvaa sisältävää riisimaitoa, koska valitsin ennenkin puuroon mieluummin kevytmaidon kuin täysin rasvattoman maidon.

riisipuuro 2

Tämä on sellainen resepti, jolla jopa lihansyöjien/vegetaristien kannattaisi tehdä riisipuuronsa, sillä helppous- ja vaivattomuusero lehmänmaitoon nähden on uskomattoman suuri. Kävin tuttuun tapaan välillä kurkkaamassa puuroa uunin ikkunasta, enkä voinut uskoa, että se vain istui siellä nätisti ja antoi minun tehdä samalla joulukortteja kaikessa rauhassa.

On yleisesti hyväksytty fakta, että lehmänmaitoon tehtäessä uunipuuro vaatii enemmän vaivaa: esim. Valion uuniriisipuuroreseptissä käsketään sekoittamaan puuroa 2 – 3 kertaa kypsennyksen aikana, ja juuri niin jouduin itsekin tekemään vielä silloin kun tein puurot lehmänmaitoon. Ja vegaanisen ruoanlaitonko piti olla hankalaa ja aikaavievää? Nope!

4 ajatusta artikkelista “Helppo riisipuuro (vegaaninen)

  1. myco2quota

    En ole koskaan ollut suuri riisipuuron ystävä, joten en edes tiennyt, ettei sen valmistaminen ole ihan yksinkertaista. Täytyy kyllä laittaa jouluna vinkki eteenpäin, että puuro on helpompi tehdä kasvimaitoon. Jos vaikka sattuisin itse pääsemään/joutumaan riisipuuron keittoon. Onko sinulla jotain suosikkia mitä kasvimaitoa kannattaisi käyttää?

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Yleisesti riisipuuron tekeminen uunissa on kaikkein helpointa. Jos keittää puuron liedellä, niin sitten lehmänmaitoa vasta saakin hämmennellä, muuten se palaa välittömästi pohjaan. Mutta niin kuin jo todettu, lehmänmaito ei ole ongelmatonta uunissakaan.

      Suosittelisin mitä vain hieman rasvaa sisältävää kasvimaitoa. Jos puuroon ei halua hitustakaan makeutta, esim. manteli- tai kookosmaito voisi sopia. Muutoin viljamaidot esim. kaurasta tai riisistä ovat erinomaisia. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.