Pakuritee – huuhaata vai hittituote?

Minulla on ollut jo viime keväästä asti tarkoitus kirjoittaa teestä, erityisesti vihreästä teestä. Uskon, että saan kirjoitettua siitä vihdoin vielä tämän syksyn aikana. Kokeilin kuitenkin jo keväällä myös pakuriteetä. Vaikka se oli oikeinkin hyvän makuista ja sillä väitettiin olevan hurjasti terveysvaikutuksia, minusta ei tullut sen säännöllistä juojaa. Se johtui taatusti siitä, että pakuritee on vihreää teetä (tai oikeastaan mitä tahansa muuta teetä) kalliimpaa, ja kyseenalaistan usein varsinkin erilaisten terveyskauppojen väitteet tiettyjen aineiden terveellisyydestä. Toki monet terveyskauppojen tuotteet ovat oikeastikin terveellisiä, mutta mukana on paljon myös ns. trendituotteita, joita pitäisi myydä herkkuina ennemmin kuin terveellisinä raaka-aineina (esim. kaikki erilaiset rasvat ja makeuttajat).

Koska aikomuksenani oli kirjoittaa vihreän teen ohella myös pakuriteestä, olin säästänyt alla olevan artikkelin aiheesta. Se kiteyttää hyvin sen, mitä pakuri on ja miksi sitä mahdollisesti kannattaisi käyttää. (Samat tiedot myös toistuvat lukuisissa muissa pakurikäävästä kertovissa artikkeleissa.)

Artikkeli Luontaisterveys-lehdestä

Artikkeli Luontaisterveys-lehdestä

Artikkelin mukaan pakurikääpä on mm. pullollaan antioksidantteja ja sisältää kaikki välttämättömät aminohapot. Ei kuulosta hullummalta teetä rakastavan vegaanin korviin. Olin silti yhä skeptinen, sillä tärkkelyssarjan kirjoittaminen on opettanut (Sport-lehden tapauksesta puhumattakaan), että erilaiset lehdet ja media yleensäkin eivät välttämättä ole hyviä tiedonlähteitä. Usein käy vieläpä niin, että lehtien sensaatiohakuiset otsikot saavat paljon huomiota, ja ihmiset käyttävät niitä lähteinä erilaisissa asiayhteyksissä, jolloin väärä tieto sen kun vain leviää. Kun mitä vain valhetta toistetaan tarpeeksi kauan, se muuttuu jossain vaiheessa yleisesti hyväksytyksi totuudeksi (esim. ”liha on ihmiselle hyvää ravintoa” ja ”hiilihydraatit lihottavat ja tekevät ihmisen sairaaksi”).

Vaikken siis ollut vakuuttunut pakurista kaiken parantavana ihmeaineena, minulla ei myöskään ollut mitään syitä epäillä, että pakurissa olisi jotain vikaa. Sehän on 100-prosenttisen kasviperäinen tuote, ja kotimainen toisin kuin monet muut trendi-/superruoat, kuten gojimarjat, lucumajauheet ja monet muut kalliit, tuhansien kilometrien päästä tulevat elintarvikkeet. Niinpä kun luin eilen Ylen artikkelin pakurikäävän terveysvaikutuksista, päätin kaivaa keväisen teepaketin jämät esiin.

Kuvakaappaus Ylen artikkelista

Kuvakaappaus Ylen artikkelista

Ylen artikkeli painottaa, että kliinisiä kokeita pakurikäävän terveysvaikutuksista ei ole vielä tehty ihmisillä, mutta sienen ominaisuudet vaikuttavat silti lupaavilta. Tavallisimmin pakurista tehdään teetä tai jotain muuta juomaa. Oma kanelilla maustettu pakuriteeni on Ekosegosta, siitä maailman parhaita taateleita myyvästä nettikaupasta. Sivujen mukaan kaupanpitäjä Kaisu valitsee itse parhaat mahdolliset luomumausteet jokaiseen pakuriteemakuun. Ei siis ihme, että ainakin kanelilla maustettu tee tuoksuu ja maistuu niin hyvälle, kokonaisuudessaan pehmeälle ja miedolle. En osaa sanoa muista pakuriteemerkeistä, mutta omassani ei ole lainkaan sienimäistä makua. Veikkaan, ettei pakuri maistu perinteisen sienimäiseltä muutenkaan.

pakuritee 3

Pakurilla saattaa siis hyvinkin olla suotuisia vaikutuksia terveydelle, eikä sen juomisesta ainakaan mitään haittaa ole. (Jos käyttää esim. antibiootteja tai joitain muita lääkkeitä, pakurikääpä saattaa vaikuttaa niiden imeytymiseen.) Pakuritee on kofeiinitonta, eli sopii myös iltajuomaksi, ja voi olla hyvä korvike kahville, jos haluaa vähentää kahvinjuontia. Pakuritee on sen verran riittoisaa, että yhdestä teepussista saa vähintään kaksi reilua kuppia teetä, minä vieläkin enemmän, sillä käytän kaikkia laimeampiakin teelaatuja niin, että yhdestä pussillisesta tulee kaksi kuppia teetä. Laskin, että jos Ekosegon pakuriteetä juo käyttäen yhden teepussin kahta kuppia kohden, yhden kupillisen hinnaksi tulee 22 senttiä. Ja kun minä muistelin teetä kalliiksi! Pihiydelläni ei taida olla mitään rajoja.

pakuritee 2

Onko lukijoiden joukossa muita pakuriteen maistelijoita tai pihistelijöitä?

3 ajatusta artikkelista “Pakuritee – huuhaata vai hittituote?

  1. emma

    En ollutkaan kuullut moisesta teestä. No mutta yllättävän hyvältä vaikuttaa mineraalit ja antioksidantit, vaan miltäköhän maistuu sellaisenaan? Nythän tuossa näyttää olevan niin herkulliset mausteet mukana, että noillahan voi maskeerata piiloon minkä hyvänsä huononkin maun. Ja alkuperämaa Suomi/Venäjä, aika harvinainen näky Suomessa tuo venäläinen alkuperä. Ehkä joudun silti kokeilemaan, sen verran herättää kummastusta/kiinnostusta.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiva, että onnistuin esittelemään täysin uuden tuotteen. :) Kyllähän pakuri ja pakurikääpä kuulostavat aika oudoilta, kun niistä kuulee ensimmäisen kerran.

      Ekosegon kaikki pakuriteet näyttävät olevan ihanasti maustettuja, jokainen maku kuulostaa houkuttelevalta. Niinpä on vaikea sanoa, miltä pakuri maistuisi yksinään. Toisaalta maku on niin mieto pippurineen kaikkineen, että vähän silti veikkaan, että mausteilla ei saisi pahaa/kitkerää makua piiloon.

      Pakurikääpä on pohjoisten alueiden sieni, ja Venäjä on siten Suomen lisäksi lähin maa, mistä pakuria voi noutaa. Itse näen asetelman niin, että poimittaessa pakurikääpiä esim. Itä-Suomen metsistä, on todennäköistä, että poiminta-alue ulottuu Venäjän rajan yli. Eli vaikka kaikki sienet olisivat samasta metsästä, osa niistä on Suomesta ja osa Venäjältä. Wikipediassa sattuu olemaan hyvä karttakuva alueista, joilla pakurikääpää esiintyy: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pakurik%C3%A4%C3%A4p%C3%A4#/media/File:Taiga.png

      Kuvan jälkeen Venäjä tuntuu ihan eri lailla järkeenkäyvältä paikalta. :) Voin kyllä suositella kokeilemaan pakuriteetä; se on sen verran hyvää, että tulee varmasti juoduksi (toiset jäävät suorastaan koukkuun), ja jos kaupan päälle saa läjän hyviä terveysvaikutuksia, niin mikä ettei!

      Tykkää

      Vastaa
      1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Täytyykin heti tulla korjaamaan yksi kohta: Ekosegon pakuriteevalikoimassa on myös original-maku eli maustamaton versio. Sitä kokeilemalla tietäisi varmasti, miltä pakurikääpä maistuu yksinään. :)

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.