”Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin”: silkkaa tyhmyyttä vai ala-arvoista journalismia?

Kasvissyönnistä ei aina osata kirjoittaa asiantuntevasti mediassa. Useimmiten ongelmallisimpia ovat naistenlehtien tietyt pintaraapaisut, joissa aiheisiin ei ole mahdollista paneutua sitäkään vähää mitä naistenlehdissä yleensä.

Tällä kertaa huomioni kiinnittyi Sport-lehden (4/2015) juttuun, joka alitti riman joka suhteessa. (Olen kerran aikaisemminkin kirjoittanut juuri Sport-lehden nurinkurisuudesta.) Kyseessä on juttu nimeltään ”Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin” (jutun saa klikkaamalla isommaksi).

Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin

Artikkelin sisältö pähkinänkuoressa: Nainen, jolla oli laihdutettavaa, onnistui laihtumaan 70 kilosta 58 kiloon syömällä vegaanista ruokaa. Jutussa salaatti on yhtä kuin vegaaninen ruokavalio. Nainen harmittelee sitä, kuinka salaatista on vaikea saada tarpeeksi energiaa. Koska hän ei pärjännyt pelkällä salaatilla, hän alkoi ”joustaa aatteestaan” ja syömään rahkaa ja kananmunia. Koska hän ”piristyi” eläinkunnan tuotteita syömällä, hän muuttui pian sekasyöjäksi. Lihan ja kanan syöminen kyllä ensin arvelutti, mutta eläinten kärsimykset oli lopulta helppo selittää itselleen, koska ilman eläinten syömistä olo oli ”heikko ja aneeminen”. Sekasyöjänä elämä on taas ollut ihanaa ja maistuvaa, ja lähimmät ystävät tukivat naista hänen päätöksessään ja ymmärsivät, että eihän nyt kukaan pelkillä kasviksilla pärjää.

Lue myös: Sport-lehden nainen vastaa!

Ei ole kyse siitä, etteikö joku vegaanisesti syönyt saisi palata olemaan sekasyöjä saamatta siitä haukkuja. Lukijoille ei kuitenkaan ole oikein valehdella päin naamaa. Asiasta jotain tietävät voivat vain nyrpistää nenäänsä tällaisille artikkeleille ja ihmetellä, miten tällaista tekstiä löytyy mistään lehdestä vielä vuonna 2015, mutta juuri niiden, jotka eivät tiedä vegaanisen ruokavalion mahdollisuuksista, tulisi saada siitä kunnollista tietoa.

Jutun nainen oli ylipainoinen ja halusi laihtua. Hän onnistui tavoitteessaan vegaanisen ruokavalion avulla, minkä pitäisi olla mahtava juttu. Ja kyllä, salaattia syömällä ei ole pelkästään vaikeaa vaan mahdotonta pitää yllä painoa, vaikka sitä ahmisi kilokaupalla joka päivä. Tuliko kenellekään mieleen, että vegaaniseen ruokavalioon kuuluu muutakin kuin salaatti? Nainen vieläpä pelkää lihovansa olemalla taas sekasyöjä; se on hyvin ymmärrettävä pelko ottaen huomioon, että nainen saavutti 70 kilon painon olemalla sekasyöjä.

Jutussa vegaanisuus yhdistetään heikkouteen, aneemisuuteen ja olemattomiin lihaksiin. Tässä on kuvakaappaus googlaamistani vegaanikehonrakentajista:

vegan bodybuilder

Niin kuin kuvista näkyy, vegaanikin voi halutessaan olla lihaskimppu.

Mitä Sport-lehden artikkelin muihin suosituksiin tulee, maidon juontia palautusjuomana tai muutenkaan ei voi kiistatta suositella kaiken sen tiedon valossa, mitä Suomessakin on jaettu: Juommeko maitoa, koska se on kannattava bisnes?

Myös Sport-lehden ”voittoisa kananmuna” on surkuhupaisa. Jos englanti on hallussa, suosittelen lämpimästi katsomaan tämän informatiivisen ja tragikoomisen videon. Siinä näytetään, miten kananmunayhtiöt haluaisivat markkinoida muniaan USA:ssa, jossa kananmunia ei saa väittää terveellisiksi tai ravinteikkaiksi niiden sisältämän rasvan ja kolesterolin takia.

eggs

Entäpä tämä artikkelin kohta: naisen ruokavalio oli hyvin rajattu ja salaattipainotteinen hänen ollessaan vegaani, mutta sekasyöjänä hän alkoi syödä vihersmoothieita, kasviksia, puuroa ja hedelmiä. Miksi hän ei syönyt niitä ollessaan vegaani? Ei ole vegaanisen ruokavalion syytä, että nainen ei syönyt neljännestäkään niistä ruokalajeista, joita veganismiin kuuluu. Hän ei syönyt mm. lainkaan viljoja tai perunaa, jotka ovat vegaanisen ruokavalion peruspilareita. Näin huonolla syömisellä voitaisiin lytätä mikä tahansa ruokavalio. Tässä viestini jutun naiselle: Syö lihaa ja kaikkia eläintuotteita juuri niin paljon kuin haluat, mutta ole itsellesi rehellinen. Heikkoutesi ja aneemisuutesi eivät missään nimessä johtuneet vegaanisesta ruokavaliosta (kun et kerran edes hyödyntänyt sen tarjoamia ihania ruokia!), vaan erittäin rajatusta ja yksipuolisesta syömisestä.

Kyseinen Sport-lehden artikkeli oli sen verran suuri pettymys, että aion lähettää toimitukseen palautetta. Saapa nähdä, saanko vastauksen.

Oletko sinä törmännyt vieläkin räikeämpään journalistiseen aivopieruun vai veikö Sportin artikkeli voiton?

12 vastausta artikkeliin “”Kasvisenergia ei riittänyt treeneihin”: silkkaa tyhmyyttä vai ala-arvoista journalismia?

  1. Itsehän en käy töissä lainkaan, että ehdin syödä 20kg salaattia päivittäin. Vegaanina oleminen on vaikeaa, mutta sen arvoista!! …joo siis apua mikä artikkeli, kerro ihmeessä mitä vastaavat palautteeseen. Ärsyttää tuollainen kasvissyönnin lyttääminen ilman mitään järkeviä perusteita…

    Tykkää

    1. Niinpä, minuakin huvitti tuo salaatin syöminen kiireessä; jos naisella ei olisi töitä ihan niin paljon, hän ehtisi syödä tarpeeksi salaattia ja saisi siitä siten riittävästi energiaa. Mitä logiikkaa! :D

      Kerron varmasti vastauksesta, jos sellaisen saan. Kyllä tämä niin älytön juttu on!

      Tykkää

  2. Voi apua taas millanen artikkeli, näitä tippuu vähän väliä ja aiheuttaa päänsärkyä. MeNaiset olivat koostaneet äskettäin (muutama kk sitten) ”vegaaniruokapäivän”, jossa oli ruokana lähinnä salaattia ja pari hedelmä… Ja Ylehän uutisoi kevättalvella siitä, kuinka kasvissyöjien käyttämä etikka ja juurekset (?!) ”pilaavat salakavalasti hampaat”. Jutusta sai sen käsityksen, että etikka oli suurinpiirtein se tavallinen ruokajuoma vegaaneilla. :D

    Tykkää

    1. Onpa hullua, että tilanne on noin paha! Olen lukenut, että kasvissyönti toi ihmisten mieleen juurikin salaatin vielä 1980-luvulla, mutta olen luullut, että tilanne olisi hiukan toinen tänä päivänä. Muistan muuten tuon Ylen artikkelin; välillä sattuu uskomattomia (joskin myös hupaisia) kömmähdyksiä heillekin. :D Sport-lehti näkyy olevan MeNaiset-lehden alainen, eli kumpaankin lehteen lienee käytetty samaa nerouden lähdettä (ja saatu rahaa eläintuotteita käyttäviltä firmoilta). Tosi haitallista ja valheellista yhtä kaikki!

      Tykkää

  3. Huhhuh!!! Kyllä on pokkaa! Ihan huvittaa moinen meininki! :-D olen huomannut vastaavaa suhtautumista vegaaniseen ruokavalioon. Tuttavapiirissäni on jonkun verran salilla aika ”tosissaan” treenaavia ja proteiinirahkoja sekä heraproteiinipalautusjuomia kiskovia ja kanan voimaan vannovia tyyppejä. He syövät mielestäni melko yksipuolisesti lähes pelkästään eläinkunnan tuotteita, sillä ylimääräisiä hiilareita on vältettävä jne. Mutta silti he ovat kukin vuorollaan olleet kauhuissaan minun vegaanimeiningistäni! Erityisen huolestuneita kommentteja saan juurikin koskien proteiineja. Kun kerron, että sadassa grammassa parsakaalia on enemmän proteiinia kuin sadassa grammassa jauhelihaa, saan uskomattoman usein vastaukseksi: ”Mut parsakaali on pahaa.” :-D Mielestäni tuohon toteamukseen summautuu koko proteiinijahdin ”loogisuus”.

    Tykkää

    1. Niinpä, luulisi, ettei näin räikeään kasvissyönnin mollaamiseen ja koko ruokavalion vääristelyyn voisi törmätä enää vuonna 2015. Kielialan ihmisenä olen myös tyrmistynyt toimittamisen tasosta; näemmä totuuden kertominen, taustatyöskentely ja faktojen selvittäminen eivät (enää) kuulu lehtien arvoihin ja periaatteisiin.

      Tuo on kyllä niin tavallista, että kanaa ja rahkaa ahmiva kaveri on kauhuissaan toisen vegaanisuudesta. :) Itse sitä tietysti miettii, mitä kaikki eläintuotteet tekevät hänen terveydelleen ja suolistolleen. Parsakaali on tosiaan aivan mieletöntä ruokaa! Muistan vieläkin, miten yllätyin, kun kuulin parsakaalin proteiinipitoisuudesta (sehän olisi mahtavaa ravintoa ilman proteiiniakin, mutta proteiinin kanssa parsakaalista tulee todellinen superruoka). Ja parsakaalihan on hyvää! Jos ihminen syö kanaa ja rahkaa sillä verukkeella, että parsakaali on pahaa, niin se jos mikä tosiaan osoittaa, että proteiinien hakeminen eläinkunnasta ei suinkaan ole tarpeellista (saati välttämätöntä), vaan aiheuttaa aivan turhaa kärsimystä. Kunpa myös Sport-lehti tietäisi tämän (tai ylipäänsä edes jotain vegaanisuudesta)!

      Tykkää

  4. Olipa uskomaton teksti! Huomasin, että ekalla lukukerralla teksti suututti mutta tokalla ja varsinkin kolmannella kerralla nauratti. On se vaan niin tyhmä ja naurettava, koska jokaisesta havainnosta (”mulla on nälkä”) on tehty väärä johtopäätös (”syönpä pari salaatinlehteä niin ehkä se auttaa”). Juttu voisi hyvin olla vitsi, aprillipila ehkä. Vaikka tietty siitä pitäisi ilmoittaa, eikä Suomessa kai muutenkaan harrasteta tällaisia piloja. Nyt ei ainakaan tarvitse miettiä alkaisko Sport lehden tilaajaksi, kiitos sinun! ;-)

    Tykkää

    1. Hienoa, että kirjoituksestani oli hyötyä! :)

      Artikkeli tuntuu saavan lukijoissa aikaan juurikin nuo kaksi tunnetta, suuttumuksen ja sitten huvittuneisuuden. Ajallisesti lehden juttu voisi tosiaan olla aprillipila; kunpa kyse olisikin sellaisesta! Olisi silti törkeää käyttää juuri veganismia pilan kohteena, mutta ei tällaisia piloja tosiaan muutenkaan tehdä. Lehti voisi aina mokatessaan vedota siihen, että kaikki oli vain pilaa, ja pian uskottavuuden viimeisetkin rippeet olisivat tiessään.

      Tykkää

  5. Kysymykseesi vastauksena: ei äkkiä tule mieleen toista tuollaista ”asiantuntijatoimittajaa”. Häpeällinen juttu kaiken kaikkiaan!

    Tuosta Veeran parsakaalikommentista muistinkin entisen herkkukeittoni, parsakaali-Aurajuustokeiton, jota tapasin tehdä lähes viikottain. Nykyään käytän juuston tilalla Oatlyn
    ruokakermaa ja herkku on valmis.

    Näin se menee: 1 sipuli, 1 valkosipulinkynsi, pari perunaa, n. 500 g parsakaalia, vettä sen verran, että pilkotut kasvikset peittyvät, 1 kasvisliemikuutio, loraus ruokakermaa ja maun mukaan suolaa ja pippuria. Eli ensin kasvikset keitetään kasviskuutiolla maustetussa vedessä sopivan pehmeäksi ja sitten soseutetaan sauvasekoittimella. Sitten lisätään kerma, kiehautetaan ja lisätään loput mausteet. Hyvää tulee, aika vähällä vaivalla, rasvalla ja rahalla. Huomenna taas parsakaalin ostoon!

    Tykkää

    1. Vau, keitto kuulostaa herkulliselta, kiitos ohjeesta! Tuota täytyy kyllä kokeilla. Juuri höyrytin ja söin parsakaalia itsekin. :) Olen vasta hiljattain alkanut käyttää parsakaalista myös varren ihan kokonaan. En ennen tiennyt, voiko koko vartta syödä, mutta googlailu paljasti, että voi – jopa raakana. Siinäpä vasta monipuolinen kasvis!

      Hyvä, ettet ole törmännyt Sport-lehden kaltaiseen artikkeliin aikaisemmin; se voisi viitata siihen, ettei vegaanisuudesta yleensä kirjoiteta noin alkeellisesti. Varmasti on monia medioita ja toimituksia, joissa vegaaninen ruokavalio tunnetaan paremmin tai ainakin tajutaan selvittää, mistä siinä on kyse. Toivotaan, ettei yhtä kauheaa juttua tule vastaan pitkään aikaan! :)

      Tykkää

  6. Parsakaalin varsi on melkeinpä herkullisin osio ainakin omasta mielestäni. Esimerkiksi uunissa kevyesti paahdettuna (ei tietty käristettynä) on makuelämys kohdillaan. :)

    Elämys oli sen sijaan kaukana, kun Sport-lehden ala-arvoistakin nolompaa juttua ihmettelin. Miten voi olla mahdollista, että näin ala-arvoinen juttu on päässyt julkaisuun asti? Toivoisin voivani kommentoida kyseistä journalistista aivopierua rakentavammin, mutta menetin vähäisetkin sivistyneisyyteni rippeet viimeistään siinä kohdassa, kun vegaaninen ruokavalio rinnastettiin salaatin puputtamiseen. Ihan oikeasti, mitä ihmettä kirjoittajan päässä on mahtanut liikkua? Voisi kuvitella, että palkkaa kirjoituksestaan saava journalisti vaivautuisi ottamaan selvää siitä, mistä on päättänyt kirjoittaa. Toisaalta voisi kuvitella, että laihduttaja itse ymmärtäisi, ettei pelkästään salaatin närpiminen päivästä toiseen anna energiaa, muttei silti tarvitse sännätä ääripäästä toiseen. Maalaisjärki hoi, missä luuraat?

    Olen yhä vakuuttuneempi siitä, ettei Sport- lehti kuulu jatkossakaan lukulistalleni, ellen koe äkillistä tarvetta lukea kehnosti kasaan kyhättyjä höpötyksiä, joiden totuusarvo on satumaailman tasolla :D

    Tykkää

    1. Minuunkin parsakaalin varsi teki vaikutuksen heti kun tajusin alkaa syödä sitä. :) Täytyisikin kokeilla tuota uunissa paahtamista.

      Sportin artikkelille ei tosiaan taida löytyä yhtäkään perustelua tai järkevää selitystä. Ja koska nainen oli varta vasten laihduttanut vegaanisella ruokavaliolla, on aivan päivänselvää (vaikka noudattaisi mitä tahansa ruokavaliota), että ihmisen on alettava syödä enemmän/useampia ruokia siinä vaiheessa, kun ei enää halua kevyemmäksi. Kun jutun nainen ei sitä jostain syystä tajunnut, niin se on kovin harmillista, mutta ei liity vegaaniseen ruokavalioon mitenkään. Kaiken lisäksi McDougall puhuu kirjassaan käsitteestä ”the fat vegan” juuri siksi, että tapaa lääkärin työssään jatkuvasti lihavia vegaaneja. Ei vegaanin ole pakko syödä yhtäkään salaatinlehteä, vaan ruokavalio voi olla hyvin epäterveellinen, rasvainen ja kaloripitoinen kasvisten puuttuessa lautaselta kokonaan. Sport-lehden artikkelin nimi olisi pitänyt olla esim. ”1200 kalorin dieetti ei tuo riittävästi energiaa treeneihin”. Sen jokainen lukija olisi tiennyt muutenkin, mutta ainakaan lopputuloksena ei olisi ollut näin nolo ja virheellinen artikkeli.

      En tosiaan voi suositella Sportia varsinaiseksi lukulehdeksi, mutta jos lehti löytyy esim. jostain odotushuoneesta tai muusta julkisesta tilasta, niin ehkä lehteä voi selailla hyvien naurujen (ja blogijutun) toivossa. :-D

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.