Mistä vegaani saa kaikki vitamiinit ja hivenaineet?

Huomasin tällaiselle postausaiheelle olevan tarvetta, kun sain hivenaineanalyysin tulokset jokin aika sitten. Testipaperista ei meinannut ensin saada mitään tolkkua, mutta kun sitä tuijotti tarpeeksi kauan, alkoi vihdoin hahmottaa, miten sitä luetaan. Yksi vaihtoehto tulkita tuloksia olisi ollut varata puhelinaika ja päästä siten juttelemaan asiantuntijan kanssa, mutta olin jo maksanut testistä tarpeeksi ja tykkään muutenkin perehtyä asioihin itse. Ennen ravintoaineiden läpikäyntiä vielä yksi huomio: en tiennyt testiä tilatessani, kuinka luotettavaa on mitata hivenainetasot hiuksista, mutta kukas muu kuin tärkkelyslähettiläämme John McDougall tarjosi siihenkin vastauksen. The Starch Solutionissa (s. 11) kerrotaan, että tutkittaessa ihmisen ruokavaliota juuri hiusnäytteistä saa luotettavat tulokset.

vitamiini- ja hivenaineopas

Netistä löytyy helposti ja runsaasti tietoa vitamiinien ja hivenaineiden tehtävistä ja puutostaudeista. Sellaista tietoa puolestaan ei ole niin helppo löytää, mistä ruoista mitäkin ravintoainetta saa. Tällaiset listaukset ovat usein hyvin ylimalkaisia ja lyhyitä ja kun menee tarkastamaan annetut tiedot Finelistä, saattaa olla, ettei parhaita ravintolähteitä ollut valittu. Pahimmillaan jostakin ravintoaineesta saa sellaisen kuvan, että sitä saa lähinnä vain eläinkunnan tuotteista, vaikka sitä olisi suorastaan enemmän monissa kasvikunnan tuotteissa. Fineli, joka on muuten hyvä ja laaja ravintotiedon lähde, ei listaa tiettyjä hivenaineita ollenkaan (esim. boori ja kromi, joista juuri minulla on puutetta), joten täytyy yrittää löytää luotettavaa tietoa niistä jostain muualta.

Tajusin vasta tulokset saatuani, että testissä ei mitattu vitamiineja ollenkaan. Olin hölmönä kuvitellut, että vitamiinit ovat vitamiineja, kivennäisaineet kivennäisaineita, ja hivenaineet tarkoittaisivat sekä vitamiineja että kivennäisaineita. En tiedä, mistä tällainen kuvitelma oli saanut alkunsa, mutta niin ei siis ole, vaan hivenainetta käytetään kansankielessä pelkkänä synonyymina kivennäisaineelle. Hivenaineet ovat kivennäisaineita, joita nimensäkin mukaisesti tarvitaan vain hivenen eli vähemmän kuin muita kivennäisaineita.

Hivenainetulokseni. Helpoin tapa hahmottaa kaaviota on katsoa, mitä kaikki aineet ovat vihreällä (hyvä), keltaisella (huonompi) ja mitkä punaisella (huonoin). Minulla ei ole mitään ainetta liikaa, vaan joko sopivasti, liian vähän tai ei juuri ollenkaan. Numeroarvot kertovat tarkempaa tietoa kuin pelkät mustat palkit väritaustoja vasten.

Hivenainetulokseni. Helpoin tapa hahmottaa kaaviota on katsoa, mitkä kaikki aineet ovat vihreällä (hyvä), keltaisella (huonompi) ja mitkä punaisella (huonoin). Minulla ei ole mitään ainetta liikaa, vaan joko sopivasti, liian vähän tai ei juuri ollenkaan. Numeroarvot kertovat tarkempaa tietoa kuin pelkät mustat palkit väritaustoja vasten.

Jos haluaa ensin tietää, mitä tehtäviä vitamiineilla ja hivenaineilla on ja miksi niitä tarvitaan, kuvaukset ravintoaineista voi lukea esim. näistä lähteistä:

Mistä vegaani saa vitamiininsa?

Katsotaan sitten tarkemmin, mistä ruoista kaikkia näitä aineita saa. Olen kerännyt tiedot Finelistä siihen asti, kunnes mainitsen toisin. Ruoat ovat suuruusjärjestyksessä, eli ensimmäisessä ruoka-aineessa on eniten kyseistä vitamiinia tai hivenainetta, viimeisessä vähiten (mutta silti reilusti). Minua kiinnosti saada listaan paljon sellaisia ”tavallisia” ruokia, jotka ihmiset tuntevat yleisesti, ei niinkään erityisiä tai eksoottisia ruokia. Lisäksi halusin testata, nousisivatko samat ruoka-aineet tasaisesti esiin; usein jokin superruoka on täynnä niin monia elintärkeitä aineita, että se koreilee palkintosijoilla hyvin monen eri vitamiinin ja hivenaineen kohdalla. Jos asia olisi näin, se olisi mainiota, sillä (vegaanisen) ruokavalion terveellisyyden ei kuulu perustua siihen, että joka päivä on syötävä satoja eri ruoka-aineita. Usein vain muutamilla ruoilla pitäisi pystyä pötkimään pitkälle ihan vain siksi, että ne ovat niin paljon ravinteikkaampia kuin monet muut ruoka-aineet. Lisäksi tein vertailua vegaanisen ja sekaruokavalion välillä, eli halusin nähdä, milloin kasvikunnan tuotteet ovat ravinteikkaimpia myös lihansyöjille ja milloin puolestaan eläinkunnan tuotteissa on enemmän jotakin ravinnetta kuin kasvikunnassa.

paprikaa

A-vitamiini: porkkana, merilevä, ruusunmarja, lehtikaali, bataatti, persilja, pinaatti. A-vitamiinia on helppo saada kasvikunnasta, jo pelkästään porkkana kilpailee hyvin eläinkunnan tuotteiden kanssa.

B1-vitamiini eli tiamiini: spirulina, auringonkukansiemen, kuitupitoiset murot, vehnänalkio, pellavansiemen, seesaminsiemen, monet muut murot (all bran, maissi- ja riisihiutaleet), leseet. Kasvikunnassa tiamiinipitoisuudet ovat korkeampia kuin eläinkunnan tuotteissa, nämä ovat siis parhaita lähteitä myös lihansyöjille.

B2-vitamiini eli riboflaviini: spirulina, hiiva, murot (kuitupitoiset hiutaleet), murot (maissi, riisi, vehnä), basilika, manteli, vehnänalkio, herkkusieni. Eläinkunnan tuotteissa riboflaviinia on runsaasti maksassa, mutta mm. murot pärjäävät kilpailussa oikein hyvin. Maksa ei sitä paitsi ole monen lihansyöjänkään valinta.

Niasiini (B3-vitamiini): murukahvi, murot (kuitupitoiset hiutaleet), vehnälese, murot (maissi), maapähkinä, spirulina, hiiva, muut murot (vehnä). Muroissa ja vehnäleseessä on enemmän niasiinia kuin missään eläinkunnan tuotteessa. Jee, hyvä tärkkelys!

B6-vitamiini eli pyridoksiini (pyridoksaalifosfaatti): sipuli, vesikastanja, murot (maissi- ja vehnähiutaleet), maissi, basilika, pistaasipähkinä, valkosipuli, vehnälese, seesaminsiemen, auringonkukansiemen. Listan kärki kilpailee hyvin eläinkunnan tuotteiden (lähinnä ravun) kanssa. Rapuakaan ei moni lihansyöjä syö juuri koskaan.

Biotiini (B7-vitamiini) ja pantoteenihappo (B5-vitamiini): esiintyy yleisesti ruoassa ja suolisto muodostaa itse, puutokset harvinaisia/olemattomia.

Foolihappo (B9-vitamiini): hiiva, adukipapu, vehnänalkio, ruskea tai valkoinen papu, soijajauho, soijapapu, murot (all bran), basilika, soijarouhe, murot (kuitupitoiset hiutaleet), vehnälese, nokkonen, pinaatti, kvinoa, kikherne, parsa, persilja, murot (maissi, riisi). Eläinkunnan tuotteissa foolihappoa on varsinkin maksassa ja munuaisissa, joiden kanssa pavut ja vehnänalkio pärjäävät hyvin vertailussa. Taaskin voi kysyä, kuinka moni lihansyöjä yleensäkään syö maksaa ja munuaisia?

B12-vitamiini eli kobalamiini: ei esiinny kasviperäisessä ravinnossa, eli syötävä joko B12-vitaminoituja tuotteita (esim. tietyt kaura- ja soijapohjaiset ”maidot”, juomat ja ”jugurtit”) tai ravinnelisänä purkista. Tätä vitamiinia käsitellään tarkemmin, kunhan tulen siihen kohtaan McDougallin kirjassa. Vitamiinin väitetään olevan eläinperäinen, mutta todellisuudessa eläimet saavat sitä maaperästä. (Tai sitten eivät nekään, koska maaperä on monin osin paljon köyhempää ravinteiltaan kuin ennen.) Kiinnostava aihe, jota odotan pääseväni tonkimaan tarkemmin. B12-vitamiini varastoituu elimistöön vuosiksi eli sitä ei tarvitse alkaa syödä purkista saman tien vegaaniksi ryhtymisen jälkeen (ellei sitten usko, että kärsii sen puutteesta jo lähdössä). Joidenkin lähteiden mukaan B12-vitamiinin puutos on tavallinen myös lihansyöjillä.

C-vitamiini eli askorbiinihappo: ruusunmarja, paprika, persilja, nokkonen, tyrnimarja, mustaherukka, parsakaali, lehtikaali, aurinkokuivattu tomaatti, lakka, pihlajanmarja, ruusukaali, papaija, punakaali, kiivi, pakastekasvissekoitukset, kukkakaali, mansikka, pinaatti, appelsiini. Kasvikunnan tuotteet ovat luonnollisesti parhaita ja ainoita C-vitamiinin lähteitä.

D-vitamiini (vegaanille D2-vitamiinia, ravinnosta saatava D3-vitamiini on eläinperäistä): vitaminoidut kasvirasvat, kantarelli, monet muut sienet, vitaminoidut kaura- ja soijavalmisteet. Auringonvalon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta ihossa muodostuva D-vitamiini on D3-vitamiinia. Monissa maailman kolkissa D-vitamiinia ei tarvita ravinnosta ollenkaan, koska kohtalaisen lyhytkin aurinkoaltistus riittää D-vitamiinin muodostumiseksi, mutta Suomessa asia on toisin. Talvikuukausina kannattaa nykytiedon valossa käyttää D-vitaminoituja tuotteita tai syödä sitä purkista. Lihansyöjät eivät välttämättä saa yhtään sen enempää D-vitamiinia kuin kasvissyöjät, koska lihassa ja maidossa ei luonnostaan ole D-vitamiinia. Kaloissa on, mutta monen D-vitamiinin tarve ei täyty kalaa syömällä. Lisäksi raskasmetallit ja muut myrkyt pilaavat kalan maineen terveysruokana. Useat lähteet väittävät, ettei D2-vitamiini imeydy yhtä hyvin kuin D3-vitamiini, mutta monissa muissa lähteissä tällainen väite lytätään täysin (tästäkin aiheesta enemmän, kun etenemme siihen kohtaan McDougallin kirjassa).

E-vitamiini: auringonkukkaöljy, auringonkukansiemen, paprikajauhe, manteli, maissiöljy, rypsiöljy, vehnänalkio, oregano, pellavaöljy, hasselpähkinä, oliiviöljy, maapähkinä, basilika, muut pähkinät, timjami, ruusunmarja. Näissä ruoissa pitoisuudet ovat suurempia kuin eläinkunnan tuotteissa.

K-vitamiini: basilika, timjami, lehtikaali, pinaatti, vihanneskrassi, ruusukaali, nokkonen, persilja, tilli, ruohosipuli, porkkana, monet öljyt, parsakaali. Nämä ovat parhaat K-vitamiinin lähteet myös lihansyöjälle.

perunaa ja kaalia

Mistä vegaani saa hivenaineensa?

Monille hivenaineille ei osata antaa saantisuosituksia. Jo linkkaamani Terveyskirjaston artikkelin mukaan välttämättömiä kivennäisaineita on 12. Hivenaineanalyysissa minulta mitattiin 22 hivenainetta, joissa olikin siksi mukana monta vähemmän tunnettua alkuainetta (esim. germanium, rubidium ja zirkonium) ja joitain outoja, joita ei olisi luullut ihmisen tarvitsevan (esim. litium, jonka kohdalla minulla on voimakas puutostila). Voidaanko kuitenkaan puhua puutostiloista, jos jotain ainetta ei pidetä välttämättömänä? Yritetään ottaa selvää! Käsitellään ensin ne, jotka Fineli listaa.

Välttämättömimmät kivennäisaineet:

Kalsium: leivinjauhe, basilika, oregano, purukumi, seesaminsiemen, ruusunmarja, merilevä, nokkonen, mustapippuri, soijaproteiini, tofu, manteli, sipuli, viikuna, kikherne, porkkana, saksanpähkinä. (Finelistä ei löydy chiansiementä, jossa on lähes kolme kertaa enemmän kalsiumia kuin mantelissa.) Listan kärki on sama sekasyöjälle, ja seesaminsiemen pärjää hyvin vertailussa maitojauheiden ja -tuotteiden kanssa.

Fosfori: leivinjauhe, kurpitsansiemen, hampunsiemen, vehnälese, vehnänalkio, soijaproteiini, ruislese, parapähkinä, seesaminsiemen, auringonkukansiemen, manteli, cashew- ja pistaasipähkinät. Näissä on monta parasta fosforin lähdettä myös sekasyöjälle.

Magnesium: mineraalisuola, basilika, kurpitsansiemen, kaakaojauhe, hampunsiemen, vehnälese, merilevä, pellavansiemen, parapähkinä, auringonkukansiemen, ruislese, vehnänalkio, manteli, cashewpähkinä, pinjansiemen, kvinoa. Nämä ruoat ovat parhaita magnesiumin lähteitä myös sekasyöjälle.

Rauta: basilika, oregano, mustapippuri, spirulina, murot (kuitupitoiset hiutaleet), merilevä, vehnälese, kurpitsansiemen, hampunsiemen, soijarouhe, vihreä tai ruskea linssi, ruislese, vehnänalkio, seesaminsiemen, kauralese, murot (maissi, riisi), punainen linssi. Eläinkunnan tuotteissa rautaa on eniten veressä ja maksassa, niiden jälkeen eniten muroissa, merilevässä ja vehnäleseessä. Kasvissyöjän onkin helppoa ja tavallista saada rautaa lihansyöjää enemmän (veri ja maksa kun eivät maistu monelle muutenkaan).

Sinkki: vehnälese, vehnänalkio, murot (vehnä), ruislese, kurpitsansiemen, basilika, hampunsiemen, kaakaojauhe, lesemuro, pinjansiemen, merilevä, cashewpähkinä, tumma proteiinipasta, auringonkukansiemen. Vehnä painii täysin omassa sarjassaan, maksa tulee kaukana jäljessä sinkkipitoisuudessaan. Ei ihme, että minun sinkkitasoni on hivenainetestissä parhainta katseltavaa. Mitä kummaa, eikös vehnän pitänyt olla puhdasta myrkkyä?

Jodi: merilevä, jodioitu ruokasuola, ohraa sisältävä talkkunajauho, talkkunapuuro, ketsuppi, popcorn, ohratärkkelys, vehnähiutale, ruisleipä. Merilevät menevät vertailussa reilusti katkarapujen ja juustojen ohi. Hivenaineanalyysi paljasti, että minulla on aikamoinen vajaus jodissa, vaikka söin säännöllisesti ja kohtuullisen paljon juustoa ennen vegaaniksi ryhtymistä. Useimmissa juustoissa onkin Finelin mukaan nolla mikrogrammaa jodia. Suomalaisilla jodin liian vähäinen saanti oli varsinkin ennen tavallista, minkä vuoksi jodia alettiin lisätä ruokasuolaan. Erikoissuolojen käyttö lisää riskiä jodin puutostilaan.

Seleeni: parapähkinä, korvasieni, auringonkukansiemen, seesaminsiemen, monet muut sienet, täysjyväriisi, ruskea tai valkoinen papu, saksanpähkinä, soijapapu, kantarelli. Minulla oli testissä aika hyvä seleenitaso. Parapähkinät ja pähkinäsekoitukset voittavat kaikki eläinkunnan tuotteet seleenipitoisuudessa.

Kalium: merilevä, basilika, soijarouhe, peruna, porkkana, papaija, ruusunmarja, sipuli, vehnälese, vehnänalkio, pistaasipähkinä, kikherne, ruislese. Kaliumia saa ruoasta helposti.

Natrium: erilaiset suolat.

Suola: sama kuin yllä. Sekä Fineli että hivenaineanalyysi ovat erottaneet natriumin (natrium) ja suolan (sodium) toisistaan. Suolaa saadaan yleensä reilusti suosituksia enemmän. Miksei tämä vastaa ihmisten jodin tarpeeseen? Siksi koska moni syö suolansa elintarvikkeissa ja valmiissa ruoissa, joissa oleva suola ei usein ole jodioitua.

kasvispizza

Epäselvemmät mutta tarpeelliset kivennäisaineet (saantisuosituksia ei osata antaa):

Fineli ei erittele alla olevia aineita ollenkaan. Oletuksena tuntuu olevan, että jos ravinnosta saa kaikkia muita aineita, saa väistämättä riittävästi myös näitä aineita.

Kupari: hedelmät, pavut, valkosipuli, kaakao, kokojyvävilja, parsakaali, vehnälese, maapähkinä.

Mangaani: kokojyvävilja, soija, punajuuri, porkkana, vihreät vihannekset, mustikka, puolukka, tyrnimarja, tee, palkokasvit, pähkinät.

Molybdeeni: kokojyvävilja, soija, peruna, palkokasvit, vihreät lehtivihannekset.

Kromi: kokojyvävilja, pähkinät, hiiva. Aiemmin kromia luultiin välttämättömäksi, nykyään asiasta kiistellään. Netin keskustelupalstoilla ja erilaisissa nettikaupoissa kromia kaupataan yksinomaan makeanhimoa taltuttamaan, ja kromilla onkin ajateltu olevan yhteys ihmisen sokeriaineenvaihduntaan.

Fluori: vesijohtovesi, tee, merilevä. Ei ehkä välttämätön, mutta hampaille hyväksi.

Minulta testattiin lisäksi yhdeksän muun aineen pitoisuudet. Kun niistä hakee tietoa, vastaan tulee melkeinpä enemmän juttua niiden haitallisuudesta. Niitä ilmeisesti kuitenkin tarvitaan, mutta hyvin pieniä määriä, ja liian suurista määristä voi olla paljonkin haittaa. Monet hivenaineet ovat metalleja, minkä huomaa nimestäkin, ja esim. rautaa tarvitaan paljonkin. Toiset metallit ovat kuitenkin raskasmetalleja, joita elimistö ei tarvitse, vaan päinvastoin ne ovat haitallisia (esim. elohopea, nikkeli, tina, alumiini, arseeni, uraani ja lyijy). Hivenaineanalyysissä otsikkokin on ”Essential and other elements” eli kaikki aineet eivät ole yhtä välttämättömiä. Minua kiinnosti kuitenkin litium ja boori, koska minussa ei ole niitä juuri ollenkaan. Booria pitäisi olla kasviksissa ja juureksissa (etenkin porkkanassa ja perunassa) eli tärkkelysruokavaliolla booripitoisuudenkin luulisi parantuvan. Litiumia puolestaan on kokojyväviljassa ja kasviksissa. Nyt kun syön reilusti kunnollista ruokaa, myös litiumin tarve tulisi olla helppo täyttää.

vehnäpelto

Yhteenveto

Yleisesti voidaan sanoa, että vegaaninen ruokavalio vastaa hyvin ihmisen ravinnetarpeisiin. Lihansyöjät syövät usein liian vähän kasviksia ja muita kasvikunnan tuotteita, jolloin ei ole ihmekään, että kasvissyöjillä on paljon vähemmän elintavoista johtuvia sairauksia kuin sekasyöjillä. (Perinteisen länsimaisen ruokavalion epäterveellisyydestä on ollut paljon puhetta tärkkelyssarjassa.)

Superruoiksi nousivat ehdottomasti vehnäleseet, vehnänalkiot ja murot, kokojyväviljat ylipäänsä, basilika ja oregano (kuka olisi arvannut niiden olevan niin paljon muutakin kuin makua tuovia yrttejä!), kasvikset ja erilaiset siemenet ja pähkinät. Kasviksista useampia mainintoja saivat erityisesti erilaiset kaalit. Samoin nokkonen, persilja ja useat sienet pääsivät palkintopallille. Ruusunmarja on selvästi supermarja, mutta monelle mansikan, vadelman ja mustikan ystävälle tuntemattomampi. Merileviä on useita sortteja (spirulina mukaan lukien) ja niitä kannattaisi selvästi alkaa syödä. McDougall suosittelee merilevää jo puhtaasti makunsa puolesta niille, joilla on ikävä kalaa vegaanisessa ruokavaliossa. Merilevällä saa merellistä eli ”kalamaista” tuntua ruokaan kuin ruokaan. Minä en ole syönyt merilevää ollenkaan. Siitä voisi ehkä tulla se yksi erikoisempi ruoka, jota syön muutoin niin edullisessa ja kotimaisessa perunapainotteisessa tärkkelysfilosofiassa. Maissi, vehnä, ruis, kaura, riisi ja peruna eli TÄRKKELYS pärjäsi vertailussa erinomaisesti, mikä ei tietenkään ole mikään yllätys tässä vaiheessa. Erittäin mukavaa se silti on!

marjat

Monet vitamiinit ja hivenaineet toimivat joko yhdessä tai toisiaan voimistaen, tasapainottaen tai toista vastaan hyökäten eli imeytymistä tehostaen tai heikentäen. Raudan imeytymistä avittaa C-vitamiini, kun taas mm. kalsium heikentää raudan imeytymistä. Kalsium puolestaan tarvitsee D-vitamiinia kylkeensä imeytyäkseen. Fytiinihappo estää useiden hivenaineiden imeytymistä. Minulla tämä ei tosin näkynyt esim. sinkin kohdalla, vaan sinkki on imeytynyt kiitettävästi. Jos tuntee syövänsä hyvin, riittävästi ja terveellisesti ja silti epäilee saavansa liian vähän jotain ravintoainetta, niiden imeytymistä kannattaa tehostaa syömällä oikeita ruokia yhdessä ja jättämällä sillä kertaa syömättä sellaista, mikä heikentää haluttujen aineiden imeytymistä. Imeytymisessä on suuria yksilökohtaisia eroja. Joillain voi olla esim. niin paha raudan puute, etteivät rautatabletitkaan auta, vaan tarvitaan e-pillerit tasoittamaan liian runsaita kuukautisvuotoja, joiden mukana menettää paljon rautaa. Tutkailemalla omaa oloa pääsee pitkälle!

8 ajatusta artikkelista “Mistä vegaani saa kaikki vitamiinit ja hivenaineet?

  1. helena k

    Oletpa tehnyt erinomaisen tarkan selvityksen aiheesta! Tykkään tyylistäsi, että et tyydy pelkästään raapaisemaan pintaa vaan tongit asiat pohjamutia myöten. Tässä olisi ravitsemusterapeuteille ja muillekin asiantuntijoille mallia miten asioihin tulisi perehtyä, jos haluaa vaikuttaa uskottavalta.:-)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiitos, helena! Tällaisissa jutuissa on kyllä kovasti työtä, mutta se maksaa itsensä takaisin saman tien. Olen lukenut vitamiineista ja hivenaineista ennenkin, mutta niitä on ensiksikin niin paljon, ettei lukemaansa muista kauaakaan. Kirjoittamalla niistä saa kaiken tiedon talteen, ja julkaistuna tiedon ei pitäisi kadota mihinkään. Aion tulostaa kokoamani listat ja teipata johonkin keittiönkaappiin. Niistä on sitten mukava katsoa, mitä kirjoittaa kauppalistaan ja mistä kokkailla aterioita. :)

      Tykkää

      Vastaa
  2. veera

    Moikka! Ihan mahtava juttu taas!! Alumiinista mieleeni putkahti, että hyvin monissa deodoranteissa runsain tai toisiksi runsain ainesosa on juurikin alumiini. Alumiinia imeytyy kehoon myös tätä kautta. Haittavaikutuksista ei paljon puhuta, mutta viime aikoina aiheesta on ollut keskustelua. Kyseessähän on raskasmetalli, jota moni tiedostamattaan päivittäin itseensä hieroo! Olen siirtynyt kokonaan aloe vera -dödön käyttöön. Aluksi tuntui, ettei se pidä, kun oli tottunut niin paljon järeämpään kamaan. Keho on kuitenkin tottunut :-)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiva, että tulit moikkaamaan ja että tykkäsit jutusta. :) Minäkin siirryin puoli vuotta sitten antiperspiranteista deodorantteihin, ja minulla onkin ollut kauan suunnitteilla alumiinittomat dödöt testissä -postaus. Näin viime marraskuussa dokumentin alumiinista Yle Areenassa, ja se riitti vakuuttamaan, että alumiinista kannattaa ehdottomasti luopua. Minullakaan alumiinittomat dödöt eivät aluksi toimineet yhtään, jotkut tuntuivat suorastaan pahentavan hien hajua. Vähän epäilin myös sitä ”tottumista”, mistä puhutaan. Jos kerran hikoilee, eikä dödö pidä, niin miten tilanne voisi muka muuttua? Vaikka ajattelin noin, jatkoin silti dödöjen kanssa, enkä ole kertaakaan käyttänyt antiperspiranttia lopettamisen jälkeen. Ja kummasti tuntuu, ettei tilanne hikoilun kanssa enää ole yhtä paha kuin ennen. Minulla on silti kainalot usein märkinä, kun saavun johonkin, mutta se johtuu siitä, että olen saapunut paikkaan joko reippaasti kävellen tai pyörällä. Kainalot ovat silloin usein märät mutteivät haisevat. Ja sen parempaanhan dödö ei pysty. Lupauksena on estää haiseminen, ei hikoilu. Vaihtopaidalle on usein tarvetta, mutta kyllä se alumiinin voittaa koska tahansa! :)

      Tykkää

      Vastaa
      1. veera

        Heips! Luulen, että vakuutuimme alumiinin haitoista saman dokkarin myötä :) hienoa, että olet ollut tyytyväinen ratkaisuusi :–) edellistä kommenttiani kirjoittaessani ajattelinkin, että olet kyllä varmaan jo tietoinen kertomistani asioista :D (mielestäni yllättävän harva on, tai sitten yleinen välinpitämättömyys terveyttä kohtaan tai ”ei mulle kuitenkaan mitään käy”-ajattelu ovat vallalla!).
        Mun piti olosuhteiden pakosta käyttää yhtenä päivänä rexonan deodoranttia. Yllätyksekseni hien haju tuli voimakkaasti esiin ja illalla kainaloni olivat kuivat ja kutisevat..

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Se oli kyllä hyvä dokumentti. :) Moni ei tosiaan ehkä joko tiedä alumiinin haitoista tai sitten ihmisiä ei vain kiinnosta. Lisäksi tiedän joitain ihmisiä, jotka näkivät kyseisen dokumentin, vaihtoivat antiperspirantin saman tien dödöön ja totesivat muutaman päivän jälkeen, etteivät dödöt toimi. Minustakin antiperspirantti tuntui todella paljon tehokkaammalta kuin dödö silloin kun olin ollut dödön varassa vasta vähän aikaa. Nyt pystyn kuvittelemaan pärjääväni dödöllä tilanteessa kuin tilanteessa. Toivotaan, että sinun kainalosi toipuivat hyvin Rexonasta! :D

        Tykkää

  3. sandra

    Olen alkanut seuraamaan tärkkelys tekstejäsi kiinnostuksella ja kysyisin mistä merilevää kannattaisi ostaa tai tilata? Se on kuullemma myös hyvää sen lisäksi että se on terveellistä. En tiennyt että merilevä on noin korkealla noin monissa vitamiineissa ja hivenaineissa. Olen jo ennen merilevää miettinyt joten nyt varmaan todella kannattaisi alkaa syömään sitä…

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Hienoa, että tärkkelyssarja on kiinnostanut. :)

      Minäkin pohdin ihan samaa, eli miten lähtisin tutustumaan merilevien maailmaan. Googlailu paljasti, että esim. spirulinaa myyvät useat nettikaupat (Ekosego, Ruohonjuuri, Hyvinvoinnin tavaratalo, Terveysteekki ym.). Silläkin on väliä, haluaako merilevän jauheena, hiutaleina vai jossain muussa muodossa. Ekosegossa näyttää olevan merilevästä tehtyä spagettiakin (http://www.ekosego.fi/product/619/merileva-spagetti-luomu-ja-raaka-60g).

      Jauheilla ja muilla on aika korkeat hinnat, koska mm. spirulina on trendiruokaa juuri nyt. Melkeinpä veikkaisin, että merilevää saisi edullisimmin joistain etnisistä kaupoista, joita esim. Helsingin keskustassa on ja joissa monikaan suomalainen ei koskaan käy. On väestöryhmiä (lähinnä aasialaisia), jotka söivät merileviä jo kauan ennen kuin niistä tuli trendiruokaa. Kannattaa varmaan käydä kurkkaamassa merilevävalikoimaa, jos eteen sattuu aasialainen pikkuputiikki. :)

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s