Henkisyydellä hoikaksi

On yksi sellainen aihe, josta olen hyvin kiinnostunut ja jonka toisinaan onnistun pitämään paremmin osana elämääni, mutta josta en ole koskaan kirjoittanut blogissa. Se on henkisyys. Henkistä kirjallisuutta myydään usein Spirituality- tai New Age -otsikoiden alla. Aloin lukea henkistä kirjallisuutta v. 2008 syksyllä palattuani USA:sta. Kirjoista oli paljon apua, sillä edellinen kesä oli ollut kohtalaisen rankka ja täynnä tapahtumia. Yhdysvalloissa henkisyys on paljon tavallisempaa ja tunnetumpaa kuin Suomessa, jossa henkisyys voi esiintyä ihmeellisenä hömpötyksenä ja siihen saatetaan suhtautua skeptisesti.

Henkisyys ei ole useinkaan sama asia kuin hengellisyys eli uskonnollisuus. Tiedän tämän siksikin, että olen itse eronnut kirkosta, minkä jälkeen vain henkistyin lisää. En kuitenkaan kehota ketään eroamaan kirkosta; uskon asiat ovat aina ihmisen henkilökohtaisia asioita, mutta haluan painottaa, että kirkosta eronneet eivät todellakaan aina ole ateisteja, jotka eivät usko mihinkään. Suomalaiset ovat kuulleet uskonnontunneilla paljon asiaa synneistä, rangaistuksista ja jumalanpelosta, jolloin monella jää varsinainen uskonnon idea pimentoon. Minulle kävi aikoinaan juuri niin. Uskonto ei tuonut minulle lohtua eikä mitään muutakaan hyvää, mitä sen mielestäni nimenomaan pitäisi tuoda, vaan tunsin vahvasti, että hommassa on jotain mätää. Asiaa ei tietenkään auttanut se, että esim. Vanha testamentti on naisen näkökulmasta hyvin karua luettavaa. Siellä kerrotaan mm. siitä, kuinka saastainen nainen on, kuukautisten aikaan vielä saastaisempi ja tyttölapsen saatuaan kaikista saastaisin. Minua huvittavat myös uudemmat Raamatun käännökset, joissa saastainen on korvattu sanalla epäpuhdas. Ja kun kuukautisveressäkään ei ole mitään ongelmaa, mutta eiväthän muinaiset seksistiset äijät tietenkään tienneet siitä mitään. No, joka tapauksessa halusin tässä kappaleessa vain osoittaa sen, että en ole mikään uskovainen hörhö tai hihhuli, vaan päinvastoin olen ajatellut asioita ja tehnyt omat johtopäätökseni.

Henkisyydellä voi parantaa kaikkia osa-alueita elämässään, myös suhdettaan syömisiin ja omaan painoon ja kehoon. Henkistä kirjallisuutta lukiessa tulee aina hyvä olo; sivut ovat täynnä universaaleja totuuksia, jotka jo tiedämme tosiksi, mutta olemme vain ikään kuin unohtaneet ne. Olemme kadottaneet kosketuksen sisimpäämme, siitä kaikessa oikeastaan on kyse.

Alan kirjoittaa Henkisyydellä hoikaksi -postaussarjaa, jonka perustana toimii Marianne Williamsonin kirja A Course in Weight Loss: 21 Spiritual Lessons for Surrendering Your Weight Forever. Williamson on itse juutalainen ja on tunnetuin teoksestaan A Return to Love, joka löytyy suomennettuna. Olen lukenut myös sen kirjan useamman kerran, ja se on aina yhtä hyvä. Kirjoissa on paljon uskonnollista sanastoa, joka avataan lukijoille aivan eri tavalla kuin uskonnontunneilla. Siksi kerroinkin omasta taustastani uskonnon suhteen, jotta kukaan ei luulisi, että henkisiä kirjoja lukeakseen ja ymmärtääkseen täytyy olla uskonnollinen tai uskovainen. Niin ei siis ole, eikä kannata kavahtaa uskonnollista sanastoa, vaikka uskonto ei merkitsisikään itselle mitään.

Vaikka pidin tästä Weight Loss -kirjasta jo vuosia sitten, en tehnyt sen harjoituksia kunnolla enkä lukenut yhtä lukua kerrallaan, vaan ahmin koko kirjan enemmänkin yhdeltä istumalta. Kirjan voikin ensin lukea kannesta kanteen, ja sitten uudestaan luku kerrallaan. Koska en tehnyt sitä vuosia sitten, ja ajatukseni ja fiilikseni syömisistä ovat täsmälleen samanlaisia kuin ennen, päätin nyt lukea kirjan kunnolla luku kerrallaan ja tehdä muistiinpanoja samalla. Kun kirjoitan kirjan luvuista postauksia, tulen jakaneeksi hyvää myös muille, ja lukukokemuksesta tulee paljon syvempi kirjoittamisen kera. Tulen yrittäneeksi enemmän tosissani, kun myös kirjoitan luvuista. Kirjoitan alla kirjan esipuheen ja johdannon herättämistä ajatuksista, ja ensi kerralla pääsemme ensimmäiseen lukuun. Menee varmasti kuukausia, ennen kuin julkaisen postaussarjan viimeisen kirjoituksen, mutta se on vain hyvä, koska se kuvastaa aikaa, minkä mikä tahansa muutos vaatii tapahtuakseen. Kukaan ei syö epäterveellisesti vuosikausia ja muuta käyttäytymistään yhdessä yössä.

Esipuhe

Ensiksi täytyy sanoa, että ei tarvitse olla lihava ja siten laihdutuksen tarpeessa hyötyäkseen kirjasta, koska normaalipainoisellakin voi olla ongelmia syömistensä kanssa: syömisistä saattaa tuntea syyllisyyttä, ylensyöminen voi olla säännöllistä ja ihminen saattaa syödä turruttaakseen tunteensa, eli ei oikeaan nälkään (tunnesyöppöys). Minulla ei ole tavoitteena laihtuminen, vaan tasapainoisempi ja terveellisempi syöminen. Haluaisin haluta hyvää terveellistä ruokaa niin paljon, että myös valmistaisin ja söisin sitä. Näin ei kuitenkaan ole, ja minulle tulee liian usein fyysisesti paha olo syömästäni ruuasta. Toisinaan siihen vaikuttaa ruuan laatu, mutta vähintään yhtä usein ruuan määrä. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, kuinka esim. ostamani hedelmät ja kasvikset jäävät vain pilaantumaan pöydälle, koska en syökään niitä, vaan mieluummin kaikkea muuta, useimmiten teollista pakattua ruokaa, jolla on pitkä säilyvyys. Onnistun kyllä joskus syömään myös paljon terveellistä ruokaa päivässä, mutta se vaatii aika paljon ponnistelua eikä tule luonnostaan. Juuri siihen asiaan haluaisin muutoksen. Sisimmässäni uskon, että kaikkien kehot huutavat kunnollista ruokaa, ei karkkia eikä kaljaa, mutta olemme vain niin etääntyneitä sisimmästämme, ettemme kuule kehon meille lähettämiä viestejä.

Kirjan kantavia väitteitä on, että ihmiset päihdyttävät itsensä/syövät liikaa turruttaakseen kipunsa/surunsa. Usein ajatellaan, että tällaisen surun on oltava hyvin konkreettista ja lähellä (esim. jonkun läheisen kuolema lähihistoriassa), mutta sillä tarkoitetaan mitä vain surua, mitä ihminen ei ole pystynyt käsittelemään. Miksi ihminen syö itselleen pahan olon, vaikka tietää, ettei se ole hyväksi? Kirja korostaa, että ei todellakaan ole kyse tiedonpuutteesta. Jos olisi, juuri kenelläkään ei olisi ongelmaa ruuan tai päihteiden kanssa. Me siis tiedämme, miten tulisi syödä, mutta emme vain jaksa. Ihminen elää päivän kerrallaan selvitäkseen elämästä, eikä silloin kiinnosta ajatella ravinnon tuomia pitkäaikaisvaikutuksia.

Ihan ensiksi ihmisen on tiedostettava, että hänellä on ongelma. Ehkä on jo kokeillut kaikkia dieettejä, mutta mikään ei ole jäänyt pysyväksi ratkaisuksi hyvään oloon. Täytyy olla valmis tekemään paljon työtä itsensä kanssa. Perimmäisenä ajatuksena on, että kaikki liikakilot ovat seurausta jostakin, eivät syy itsessään. Lääketiedettä usein kritisoidaan siitä, että lääkkeillä lievitetään oireita, ei paranneta itse sairautta. Sama koskee ylipainoa: pitäisi olla tietoinen niistä syistä, miksi turruttaa omat tunteensa syömällä, jotta kierteen saa vihdoin katkaistua. Moni mielestään tasapainoinen ihminen ehkä ajattelee, ettei hänellä ole mitään erityisiä traumoja ja että hän vain syö epäterveellistä ruokaa, koska pitää siitä eikä jaksa panostaa terveellisempään ruokaan. Jos oloaan ei koe tukalaksi, niin sittenhän kaikki on hyvin, eikä ihminen kaipaakaan muutosta. Moni kuitenkin minun laillani tuntee olonsa liian usein tukalaksi syömänsä ruuan vuoksi.

Pelko ei ole hyvä motivaattori laihduttamiseen tai tietyn painon ylläpitämiseen. Kirjan esipuheessa lääkäri Dean Ornish kertoo, kuinka jopa sydänkohtauksen saaneet potilaat usein palaavat vanhoihin elintapoihinsa vain muutaman viikon päästä siitä, kun saivat kohtauksen ja lupasivat muuttaa elintapojaan. Tahdonvoima ja kurinalaisuus eivät myöskään toimi pitemmän päälle, koska niiden takana on itsensä pakottaminen. Pakottamalla voi saada haluttuja tuloksia millä vain elämän osa-alueella, mutta kyse on aina väliaikaisesta tilasta. Kukaan ei pysty koko elämäänsä pakottamaan itseään, vaan motivaation täytyy kummuta rakkaudesta ja ilosta.

Mitä sitten on tämä rakkaus, josta henkisessä kirjallisuudessa aina puhutaan? Kaikki hyvä kumpuaa rakkaudesta. Ihmisen on helpompi rakastaa muita kuin itseään. Olen huomannut, että Suomessa itsensä rakastaminen on sekoitettu itserakkauteen, joista jälkimmäinen on huono ominaisuus. Tämä väärinymmärrys yhdistettynä suomalaiseen vaatimattomuuteen, niin lopputuloksena on kasa ihmisiä, jotka eivät pidä itseään minään. Henkisyyden kannalta on vain hyvä, ettei luule itsestään liikoja, mutta suomalaisilla rakkauden pelko on kenties vielä suurempaa kuin joillain muilla kansoilla. Pienestä asti meille on toitotettu, kuinka pieni kansa olemme, miten sotaisa historia pientä maatamme on koetellut, kuinka alakynnessä olemme muihin nähden ja kuinka aina lähdemme asioihin mukaan altavastaajina. Vaatimattomuus on viehättävää, pidetään siis siitä kiinni, mutta ihan överiksi ei kannata vetää. Itseään on pakko oppia rakastamaan, sillä muuten omaa kehoa ei osaa eikä haluakaan auttaa tarjoamalla sille kunnollista ravintoa.

Kun ihminen alkaa tiedostaa omia tunteitaan ongelmiensa takana, hän pääsee kosketuksiin sisäisen rauhansa kanssa, josta seuraa paljon hyvää oloa ja oivalluksia. Laihtuminen on yksi sivutuote tässä prosessissa (mikäli ylipainoa on kertynyt).

Johdanto

Ihminen saattaa olla voimaton pakonomaisen syömisen edessä, vaikka olisi onnistunut treenaamaan mieltään tietoisemmaksi. Se johtuu alitajunnasta, jolla on ihan omat suunnitelmansa ihmisen varalle. Syy ylipainoon on mielessä, ja kilot ovat vain seurausta syystä. Kun ruualla tukahdutetaan tunteita, kaikkien turrutettavien tunteiden taustalla on vain yksi perustila, pelko. Kaikki tunteet kuten viha, ärtymys, suuttuminen, vahingonilo, itsesääli ja itsensä sättiminen ym. juontuvat pelosta. Pelko voitetaan rakkaudella.

Sellaiselle ihmiselle, jolla on ongelmia syömisen kanssa, pelko saattaa näyttäytyä alitajuisina haluina tai tarpeina syödä esim. epäterveellistä ruokaa tai syödä ylipäänsä liikaa ruokaa. Keho on monella tapaa fiksu ja voisi toimia yhteistyössä mielen kanssa, eli ylläpitää kullekin ihmiselle sopivaa painoa. Näin ei kuitenkaan ole läheskään kaikilla ihmisillä käytännössä, mikä johtuu siitä, että mieli ei toimi kunnolla, koska pelko estää rakkaudellisen ajattelun. Roskaruualle pitäisi olla helppo sanoa ei, koska tiedämme sen olevan huonoa ravintoa, mutta rakkauden puutteessa roskaruoka näyttää lohduttajalta ja hyvältä ystävältä, joka on tukenamme vaikeina hetkinä. Mieli lörpöttelee meille usein omiaan, ja itseinhon hetkellä se vakuuttaa, että olomme helpottuu, kun syömme paketillisen keksejä. Uskomme samaan lörpöttelyyn joka kerta, vaikka tiedämme, että kekseistä tulee lopulta paha olo.

Riippuvuus määritellään kirjassa näin: alitajuiset voimat ajavat ihmisen vahingoittamaan itseään millä vain päihteellä, eikä tietoinen ajattelu pysty hillitsemään tätä käyttäytymistä. On kuin jokin noita olisi ottanut ihmisen aivot valtaansa ja ohjailee niitä mielensä mukaan saaden ihmisen tekemään itsetuhoisia asioita, joita ei haluaisi tehdä. Kaikilla pakonomaisesti syövillä ei välttämättä ole riippuvuutta, vaan kukin arvioi itse oman tilanteensa. Kirja on täynnä hyviä virkkeitä, joita voisi lainata, mutta valitsin tällä kertaa tämän kohdan:

Intellectually understanding your body, your mind-body connection, the physiology of exercise, or the realities of food metabolism mean little if you are addicted. In the words of Sigmund Freud, ”Intelligence will be used in the service of the neurosis.”

Tämä kuvastaa hyvin omaa tilannettani. Minulla on paljon tietoa siitä, mitä pitäisi syödä ja miten paljon, mutta niillä asioilla ei ole mitään väliä silloin, kun minua ei yksinkertaisesti kiinnosta terveellinen syöminen. Ei tieto motivoi minua. Tätä olen yrittänyt joskus blogissa selittää ja saanut lukijoilta hyviä kommentteja, joista ei kuitenkaan ole ollut minulle apua, koska todellinen ongelma on jossain syvemmällä. En voi vain tarttua kattilaan ja tehdä hyvää keittoa, koska en jaksa. Tarvitsen jotain enemmän, jotta voisin jaksaa. Yksin ei pysty selättämään riippuvuutta, vaan siihen tarvitsee jonkin suuremman voiman apua. Riippuu itsestä, haluaako sitä suurempaa voimaa sanoa Jumalaksi, Pyhäksi Hengeksi, energiaksi, luontoäidiksi tai miksikä tahansa. Ajatuksena kuitenkin on se, että jos/kun jonkin ongelman kanssa on kamppaillut vuosikausia, tarvitsemme perustavanlaatuisen mullistuksen ongelman voittamiseksi.

Kirja antaa taatusti ajattelun aihetta niille, jotka tietävät, että omin avuin syömisiään ei saa kuntoon. Henkisyys puhuttelee yleisestikin eniten niitä ihmisiä, jotka ovat vajonneet kaikista syvimmälle ja kärsineet eniten. Kun vuosien varrella on yrittänyt kaikkea, eikä mikään muutu (paitsi vyötärönympärys suuremmaksi), on valmis myöntämään, että tarvitsee apua.

14 ajatusta artikkelista “Henkisyydellä hoikaksi

  1. Veera

    Voi vitsi! Odotan toooosi innokkaasti tämän postaussarjan jatkoa ja etenemistä!
    Voimakkaimmin minuun kolahti tämä:
    ”Tahdonvoima ja kurinalaisuus eivät myöskään toimi pitemmän päälle, koska niiden takana on itsensä pakottaminen. Pakottamalla voi saada haluttuja tuloksia millä vain elämän osa-alueella, mutta kyse on aina väliaikaisesta tilasta. Kukaan ei pysty koko elämäänsä pakottamaan itseään, vaan motivaation täytyy kummuta rakkaudesta ja ilosta.”
    Olen kamppaillut syömisen kanssa 11-vuotiaasta lähtien, yli 10 vuotta. Pienenä sain ruuasta lohtua, olin pullea lapsi. Kotona syötiin herkkuja niin suruun kuin iloon. Yläkoulussa sairastuin (näkyvästi, ulkoisilla mittapuilla) syömishäiriöön ja laihduin hetkessä 15 kiloa. Tämän jälkeen koko yläkoulu- ja lukioajan jojoilin ees taas hoikan ja jykevähkön ulkomuodon välillä. Ja nimenomaan tahdonvoiman ja kurinalaisuuden eli pakon avulla aina palasin hoikempaan olomuotoon. Kuten jo aiemmin olen sinulle kommentoinut, harjoitan joogaa. Olen harjoittanut nyt 1,5 vuoden ajan. Joogaharjoitus on olennainen osa henkisyyttäni (en ole uskonnollinen, olen henkinen otus). Kun reilu vuosi sitten aloitin joogaamisen, alkoi tapahtua jotain. Aloin todella katsoa itseäni rakastavasti. Jokaisen joogatun päivän jälkeisenä aamuna herätessäni katsoin peilistä itseäni ja ennen kaikkea vartaloani ja totesin, että tuo tuossa on kaunista, hymyilyttävää ja rakasta. Sain kehuja ryhdistäni ja ulkonäöstäni, ja huomasin itsekin, että olen kaventunut ihan toden teolla. Ja ihan vahingossa! Ei sellainen ollut minulle tyypillistä: olin tottunut inhoamaan kroppaani ja kärttämään muutoksia.
    Muutosta alkoi näkyä myös ruokavaliossani: sokeri jäi kuin itsestään, sillä pidin joogaamisesta tullutta hyvää oloa niin paljon ihanampana ja hellivämpänä kuin sokeriherkkujen ja vaaleiden hötöleivonnaisten syöpöttelyä. Myös makuaistini alkoi palautua, maistoin maut voimakkaampina ja leivonnaisissa tuntui lähinnä rasva ja sokeri – eivätkä ne enää hivelleetkään makunystyröitäni. Vaan ah, vesimeloni, täysjyväleipä, pähkinät, raakakaakao, smoothiet..!
    Ehkä laitoit merkille, että kirjoitin edellä olevan imperfektissä. Joulu ja uusi vuosi jäi päälle, toden teolla. Tunnen samoin kuin sinä: En vain jaksa nähdä vaivaa, vaikka tiedän, että oloni olisi moninkerroin parempi, jos näkisin. En ole juurikaan lihonnut, mutta kehoni koostumus on muuttunut. Vanhat syömishäiriöiset ahmimis- ja paastokaudet ovat alkaneet vallata taas sekä ajatuksiani että käyttäytymistäni. En ole joogannut säännöllisesti kahteen kuukauteen. Tieto lisää tuskaa, ei tekoja. Joka päivä ajattelen: ”Huomenna aloitan SEN.” Tänään päätin yrittää lempeyden kautta, vähän kerrallaan. Huomenna joogaan 15minuuttia heti aamusta. Siitä tulee hyvä olo, saa nähdä, mihin se vie.. :-)
    Kiitos herättelevästä tekstistä!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Ihana saada kuulla (vieläpä näin pian jutun kirjoittamisen jälkeen), että postaussarjasta on iloa jollekulle! Jaksan itsekin sitoutua ”kurssiin” vielä täydemmin, kun tiedän, että on edes yksi ihminen, joka odottaa kirjoituksiani. :)

      Niin monen nuoren naisen syömis- ja laihdutushistoria tuntuu olevan sellainen kuin sinun tai minun. Se on tavallaan niin kummallista, mutta samalla hälyttävän tavallista. Kun kommentoit joogaavasi spagaattipostauksessa, ajattelin jo silloin, että sitä minunkin pitäisi kokeilla. Sinulle jooga ainakin sopi mahtavasti, kun siitä seurasi notkeuden ja yleisen hyvänolon tunteen lisäksi vielä makuaistin terävöitymistä ja rakkaudellista suhtautumista.

      Tuo juuri onkin se lohduttomin seikka; vaikka jokin asia toimii ja tuo hyvää oloa, ja ihminen on huippumotivoitunut, yhtäkkiä se motivaatio ja into vain katoavat jonnekin ja vanhat häiriöt nostavat taas päätään. Ihminen ehkä luuli olevansa jo kuivilla, mutta vajosikin taas niihin vanhoihin ongelmiin, joita ei enää pitänyt edes olla olemassa. Minulle kävi ihan samoin sokerittomuuden kanssa; olin niin tyytyväinen ilman sokeria, miksen siis voi olla sokeritta myös nyt? Sama juttu USA:ssa lihotuissa kiloissa: sain ne laihdutettua pois, mutta niin kauan kuin syöminen on häiriintynyttä, voin milloin vain paisua samoihin mittoihin tai reilusti ylikin.

      Tiedon avulla ei tosiaan saa itseään tekemään tiettyjä asioita, mutta onneksi on jooga ja muut henkiset harjoitukset, jotka kutsuvat puoleensa, kun oma ahdinko alkaa kasvaa liian suureksi. Hienoa, että olet päättänyt jatkaa joogan kanssa, ja vieläpä lempeyden kautta. Toivotaan, että jooga taas nappaa sinut syleilyynsä. :) Ja pidetään peukut pystyssä sille, että tulevasta postaussarjasta on apua meille ja kaikille muille, jotka sitä niin kipeästi tarvitsisivat!

      Tykkää

      Vastaa
      1. veera

        Heippa taasen!
        Kiitos vastauksesta. Olen täysin samaa mieltä nuorten naisten syömishäiriöistä. Ne todella tuntuvat olevan sääntö lähes jokasen nuoren naisen kehittymisessä. En usko että kyseessä on naiseuden muutosten aikaansaama kriisiytyminen, luulen että media, ympäristön odotukset sekä herkkyys yhdessä ovat syitä ja käytöksen laukaisevia tekijöitä.

        On niin hassua, että kun kroppa ja mieli alkavat heräillä toistensa toissijaisillekin viesteille, sinä ja minä olemme reagoineet tilanteeseen palaamalla vanhaan. Juuri tästä haluan pois, ja jooga on yksi tärkeä suunnan näyttäjäni.

        Minua kiinnostaa, miten henkisyytesi näkyy, millaista se on, mitä oivalluksia olet saanut. Onko se ajatusmaailman herkistymistä, tekoja, huomaamista…? Ymmärrän, jos et halua vastata kysymyksiini. Kyseessä on kuitenkin hyvin henkilökohtaiset kokemukset, ja varsinkin Suomessa hieman jännitettävä aihe.

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Oikein mielelläni vastaan kysymyksiisi, aihe on kuitenkin niin mielenkiintoinen, eikä siitä useinkaan pääse keskustelemaan kenenkään kanssa. :)

        Minulla oli ennen kaikkea tyhjä olo, kun palasin USA:sta Suomeen. Tuntui, ettei minulla ollut Suomessa mitään. Kun läheiseni lohduttivat minua sanomalla esim. että ”sullahan on vaikka mitä: oma koti, työ, opiskelupaikka, perhe, ystäviä…” tunsin silti, ettei minulla ollut mitään. Totta kai tiesin, että läheiset ihmiset ovat huipputärkeitä ja että jonkin raiskaajan jahtaamana antaisin mitä vain siitä, että saisin juostua kotiin turvaan lukkojen taakse. Siltikin oloni oli tyhjä, ja tajusin myös sen, että vaikka olisin saanut toivoa lampunhengeltä mitä tahansa ja toiveeni olisi toteutunut, mikään konkreettinen ei olisi tuonut minulle iloa. Aluksi luulin vain olevani todella kiittämätön, mutta kun sitten luin jostain henkisestä kirjasta mm. juuri siitä, miksi asunto, työ ja auto eivät tee eivätkä lopulta voikaan tehdä ihmistä onnelliseksi, tiesin saapuneeni oikean kirjallisuuden pariin. Tiesin tasan tarkkaan, mistä kirjoista puhuttiin ja vain nyökyttelin samalla kuin luin. Tajusin myös, etten ole yksin tunteitteni kanssa, vaan elämä tuntuu muidenkin mielestä joskus merkityksettömältä, vaikka meillä olisi kuinka paljon ihania asioita.

        Pystyin konkretisoimaan joitakin kirjojen ”oppeja”. Esim. kerran yhtenä kesänä laitoin kesäiset vaatteet päälle ja katsoin itseäni peilistä juuri ennen kuin lähdin ovesta ulos. Ajattelin näyttäväni ihan kivalta ja hymyilin peilikuvalleni. Kun pari minuuttia myöhemmin kävelin piha-alueemme muiden talojen ohi ja peilikuvani heijastui yhdestä lasiovesta, ajattelin heti, kuinka lihavalta näytän. Tajusin, miten naurettavaa ajatteluni on, sillä en ollut voinut oikeasti lihota parissa minuutissa. Pystyin muistuttamaan itseäni rakkaudesta ja tietämään, että oma käytökseni ei ole rakkaudellista ainakaan itseäni kohtaan. Annoin vain itselleni käskyn: Rakasta. Ja minua alkoi taas hymyilyttää, en ajatellut enää olevani lihava, ja jok’ikinen kerta kun mieleni meinasi taas viedä minua lähemmäs negatiivisia ajatuksia, sanoin taas itselleni ”Rakasta” ja palasin parempaan oloon. Jotta tällainen voi toimia, täytyy totta kai pystyä TUNTEMAAN se rakkaus, koska itse sanoilla ei tietenkään ole sillä lailla parantavaa vaikutusta.

        Tällaisia asioita nyt äkkiseltään tuli mieleen. Ehkä yleisesti voisi sanoa, että henkisyys rauhoittaa ja vie ahdistuksen pois. Jos esim. katsoo hirvittäviä kuvia jostain sodan runtelemasta maasta tv:stä, ne kauheudet eivät lopu vain siksi, että itse henkistyy. Henkistyminen auttaa kuitenkin ymmärtämään, miksi jotkut ihmiset ovat niin sairaita, että sotivat. Ja ymmärrys puolestaan lohduttaa ja vähentää pahaa oloa. Kun taas puhutaan erilaisista ylilyönneistä, kuten ryyppäämisestä, huumeiden käytöstä tai ylensyömisestä, tarve näihin ylilyönteihin pienenee, kun ihminen ei ole niin ahdistunut. Juuri sen takia henkisyys voisi auttaa vaivaan kuin vaivaan. :)

        Tykkää

  2. Tiia

    Mielenkiintoinen kirjavalinta taas! Itse yleensä välttelen painonpudotusopuksia, mutta tässä ei ilmeisesti haeta painonpudotusta vaan terveempää suhdetta syömiseen.

    Oletko lukenut Gretchen Rubinin Four tendencies -postauksia hänen blogistaan? Ne auttoivat itseäni huomaamaan, että olen ns. Obliger, eli teen mitä muut käskevät, omat tahtotilani jätän prioriteeteissa matalalle. Tästä syystä päätinkin julistaa kovaa ja korkealta omaa ruokavaliomuutostani, jotta olisin tilivelvollinen siitä jollekin ulkopuoliselle. Ulkopuoliselle pettymyksen tuottaminen on minun kirjoissani suuri rikos.
    Sitten mietin, miten lähdin toteuttamaan omaa muutostani ja päällimmäisenä mielessä oli, että minä vain päätin tehdä niin. Kun aloin haparoida ja epäröidä, muistutin itseäni että olen päättänyt olla syömättä sokeria. Sokeri ei sen muistutuksen jälkeen ollut edes vauhtoehto.
    Mutta ymmärrän hyvin ongelman, itsellä on vastaava liikunnan kanssa. Olen jumissa pitäisi-vaiheessa. Aionkin seurata kiinnostuneena tätä sarjaa ja yrittää soveltaa sitä liikunnan lisäämiseen.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Kiva, että kirja tuntuu mielenkiintoiselta. :) Siinä tosiaan korostetaan, että se ei ole perinteinen laihdutusopas millään lailla. Siinä ei ole mitään syömis- tai liikuntavinkkejä sellaisenaan (esim. syö aamulla yksi porkkana ja tee sitten kokovartalotreeni), vaan yritetään herätellä jokaisen sisällä elävää halua ja tarvetta kunnolliseen ravintoon ja liikuntaan. Ilahdut varmasti siitä, että kirjassa käsitellään myös liikuntaa ihan kunnolla, et siis joudu pelkästään soveltamaan. Williamson kertoo nimenomaan siitä, kuinka pelkkä ruokavalio ei riitä (ei pelkästään painonhallinnan vaan yleisesti hyvinvoinnin kannalta), vaan liikunnasta pitäisi oppia pitämään ja sovittaa se omaan aikatauluun.

      Hienoa, että ruokavaliomuutoksesi on pysynyt niin upeasti kasassa. :) Minulla taas ei ole liikunnan kanssa ongelmia. Taas nähdään, miten vaikeaa on saada koko paketti kuntoon! Rubinilta olen lukenut Happiness Projectin, mutta en juuri koskaan hänen blogiaan. Pidän muuten hänen tyylistään, mutta koin yhden asian ongelmaksi: minusta hän aivan suoraan itsekin myönsi, että tekee vain hyvin käytännöllisiä muutoksia, eikä halua henkistyä millään lailla. Myös perustelut henkisyyden välttämiselle olivat tyyliin ”Kaikki asiani ovat niin hyvin, etten halua tehdä syvempää itsetutkiskelua”. No sehän on hieno juttu hänelle, mutta vähän tylsä joillekin lukijoille. Mutta tosi hyvä, että tuo Obliger-määritelmä kolahti sinuun ilmeisesti ihan täysin. Mietinkin, että pystytköhän vain pakottamaan itsesi uuteen ruokavalioon luonteenlujuutesi vuoksi, vai oletkohan kokenut jonkin syvemmän muutoksen? Saman voisi kysyä näin: ohjaako sinua ulkoinen vai sisäinen motivaattori? Minulla on juuri se ongelma, että hetkellinen motivaatio tulee ulkoapäin, jolloin se ei ole pysyvä. Tarvitsen voimakkaan sisäisen motivaattorin, niin sitten voin onnistua.

      Tykkää

      Vastaa
      1. Tiia

        Juuri sitä motivaation lähde asiaa nämä four tendencies – teoriat juuri sivuavat. Perusidea on se, että ihminen motivoituu juuri ulkoa tai sisältäpäin tai sotii sisäisiä tai ulkoisia vaatimuksia vastaan. Esimerkiksi tämä postaus selventää asiaa:
        http://www.gretchenrubin.com/happiness_project/2013/10/what-kind-of-person-are-you-the-four-rubin-tendencies/
        Rubin esittää, että jotkut vain ovat sellaisia ihmisiä, että motivoituvat ulkoapäin. Sellaisia he vain ovat. Silloin tätä ominaisuutta on käytettävä hyödyksi, jos haluaa saada aikaan muutoksia. Tehdä haluamastaan muutoksesta sellainen, että joutuukin vastaamaan jollekulle muulle, jos ei pitäydy linjassa.

        Itselle tämä itsensärakastamis-projekti alkoi hieman ennen blogin perustamista, kun luin Kiltti tyttö -kirjan. Siitä huomasin, kuinka paljon laitan painoa muiden vaatimuksille. Aloin myös miettimään enemmän, mitä itse haluan itselleni. Opin arvostamaan itseäni ihan eri tavalla ja jos itseään arvostaa (tai rakastaa), ei itselleen halua pahaa. Pahaa voi tehdä monella tapaa, muunmuassa syömällä huonosti. Kun ymmärsin, että ansaitsen hyvää, aloin vaatiakin sitä. Vuosi sitten hoin itsekin jatkuvasti, että en tee, en jaksa. Sitten aloin syödä paremmin, koska ansaitsin jaksaa, ja aloin jaksaa, koska koneeni sai oikeanlaista bensaa. Se on positiivinen kierre, jos siihen pääsee. Kuten tavoista kirjoitetaan, vaatii noin kuukauden, että valinnasta tulee tapa. Valinta on siis toistettava noin 21 kertaa samalla tavalla (valita aina terveellinen ruoka), jotta se alkaa tapahtua automaattisesti eikä aktiivista valintaa tarvitse enää tehdä. Väittäisin, että silloin kysytään nimenomaan sitä luonteenlujuutta, mutta sen jälkeen ei enää. Enkä kutsuisi sitä itsensä pakottamiseksi. Tapojen muuttaminen vaatii aina vähän enemmän tietoista työtä alkuun, kun automaattisesti tehty valinta on tietoisesti muutettava toiseksi.

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Katsoin kaikista tendensseistä videopätkät ja luin kuvaukset. Ihan mielenkiintoista asiaa, mutta yksikään kategoria ei kolahtanut minuun suoraan. Uskonkin, että ihmisissä on piirteitä eri luokista, aika harva esim. kapinoi kaikkea vastaan aina, ja kiltillä tytölläkin tulee jossain vaiheessa mitta täyteen. Esim. minä olen alalla, jolla deadlineja on noudatettava. Minulle ei ole koskaan ollut vaihtoehtona se, etten palauttaisi jotakin työtä määräaikaan mennessä. Priorisoin kaiken niin, että työ tulee tehdyksi määräaikaan mennessä. Koen, että deadlinen noudattaminen kuuluu työhöni, josta minulle maksetaan, ja totta kai teen työni niin kuin on sovittu. Minusta se on jokaisen työntekijän velvollisuus, olkoon ihminen luonteeltaan millainen tahansa.

        Yleensäkin kategoriat ovat henkisyydessä hyvin vieraita. Kun kategorioita on vieläpä vain neljä, niin miljardit ihmiset pitäisi pakottaa näihin kategorioihin. Rubin mielestäni itsekin kärjisti videoilla monia esimerkkejä niin, että ihmiset tuntuivat suorastaan roboteilta, jotka tietyssä tilanteessa toimivat keskenään aina samalla lailla. Huomasin taas saman, minkä Happiness Projectia lukiessani: ihan järkevää asiaa, jossa on paljon hyviä käytännöllisiä vinkkejä, mutta kaikki syvyys, moniulotteisuus, valovoimaisuus, elämän mystisyys ja vivahteikkuus puuttuu. Vaikka ihmisissä on paljon samaa, olemme kuitenkin kaikki erilaisia, emmekä ole niin ehdollistuneita, että nappia painamalla teemme jotain tiettyä.

        Tuo on kyllä hyvä pointti, että joillain ihmisillä ulkoiset motivaattorit toimivat noin hyvin ja kantavasti. Sen täytyy olla totta, ja itse en sitä olisi osannut ajatella, koska tarvitsen ehdottomasti sisäisen motivaattorin silloin kun tavoittelen jotain perustavanlaatuista muutosta elämään. Tuo positiivinen kierre kuulostaa myös hyvin loogiselta. Ja kyllä, jos jonkin muutoksen on saanut pysyväksi osaksi elämäänsä, ei sen jälkeen varmastikaan tarvitse pakottaa itseään siihen muutokseen.

        Liked by 1 henkilö

      3. Tiia

        Olen samaa mieltä siitä, että Rubin vaikuttaa välillä vähän kylmältä. Muistan hänen joskus maininneen, ettei pidä huonekasveista koska niiden hoitamisessa on niin paljon vaivaa. Kuitenkin hänellä on lapsia… HÄn on myös aikaisemmin työskennellyt oikeuspuolella, joten ehkä hänen olemuksensa on sieltä peräisin. Joka tapauksessa, ymmärrän hyvin, että kaipaat hänessä enemmän henkistä puolta. Minäkin kaipaan jotain pehmeyttä.

        Kannatan tällaista henkisyyttä, itse kuulun vielä kirkkoon, mutten halua yleensä keskustella kristittyjen kanssa uskonnosta, sillä hermostun suppeasta ja tuomitsevasta asenteesta hyvinkin nopeasti. Minusta tuntuu, että jokin johdattaa meitä ja pitää meistä huolta kunhan pidämme itse itsestämme huolta. En kuitenkaan suostu määrittelemään, mikä tuo jokin on. Olen miettinyt perehtyväni jossain vaiheessa buddhalaisuuteen, sieltä tuntuu tulevan paljon järkeviä oppeja. Tykkäsin myös paljon Anthony de Mellon Havahtuminen -kirjasta.

        Liked by 1 henkilö

      4. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Totta, tausta oikeuspuolella on taatusti ainakin osasyy tiettyyn kylmyyteen. Puit hyvin sanoiksi hänestä hehkuvan olemuksen. :)

        Suppea ja tuomitseva asenne on minustakin pahimmasta päästä joidenkin kristittyjen kanssa. Se on harmi, koska uskon asioista voisi olla kiinnostavaa puhua laajemmin. Minäkin pidin Anthony de Mellosta; olin vain lukenut ennen hänen kirjaansa Eckhart Tollea ja Krishnamurtia, joista varsinkin jälkimmäinen on haastavampi. De Mellon kirja ei enää sen jälkeen tarjonnut oikeastaan mitään uutta, vaikka oikein hyvä onkin. Henkisyydestä ei saa koskaan tarpeekseen, ja muistutus on aina hyvästä. :)

        Tykkää

  3. Elina

    Hienoa, että jaksat kirjoittaa tänne blogiisi tärkeästä aiheesta. Oma kielitaitoni ei riitä englanninkielisen tekstin lukemiseen. Osaatko sanoa, millä nimellä kirjan A return to love löytää suomeksi? Kirjoittamasi teksti on niin tuttua minulle. Itse sabotoin aina (alitajuisesti) omat hyvin alkaneet dieetti- ja muutkin ruokakokeiluni. Varsinkin jos erehdyn käymään vaa’alla kesken prosessin. Odotan innolla tulevia postauksiasi! Kiitos kivasta blogista! Olen seurannut sitä jo jonkun aikaa, mutta en ole aiemmin kommentoinut.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Mukavaa, että tulit kommentoimaan! Suomeksi tuo ”A Return to Love: Reflections on the Principles of a Course in Miracles” löytyy ainakin kirjastosta nimellä ”Palatkaamme rakkauteen: mietteitä A course in miracles -kirjan periaatteista [suomentanut Pirkko Huhtanen]. Itse näin kirjan aikoinaan Akateemisessa kirjakaupassa, mutta omani olin ostanut USA:sta englanninkielisenä. Näitä Williamsonin kirjoja on kaiketi suomennettu aika niukasti, nyt lähihistoriassa on tullut ainakin työelämään ja rahaan sijoittuva teos myös suomennettuna.

      Jos lainaat rakkaus-kirjan tai päätät hankkia sen, niin älä pelästy alun määritelmiä. Uskonnolliset käsitteet on pakko avata, jotta ihmiset eivät ajattelisi esim. Jumalan kohdalla parrakasta valkohapsista heppua, vaan termit avautuisivat kokonaisvaltaisesti. Halutessaan alun määritelmät voi skipata ja mennä suoraan varsinaisiin kappaleisiin. Williamson mainitsee myös syömiseen liittyvät ongelmat rakkaus-kirjassa, vaikkakaan ei tietysti käsittele niitä samalla lailla kuin tässä varsinaisessa Weight Loss -kirjassa, jota en löytänyt suomeksi. Onneksi voit kuitenkin lukea toisen kirjan ja seurata postaussarjan etenemistä täällä! :)

      Tykkää

      Vastaa
      1. Elina

        Tulin vain kertomaan, että tilasin kirjan ”Palatkaamme rakkauteen” nettiantikvariaatista! Mielenkiinnolla odotan, että pääsen lukemaan. Samoin odotan myöhempiä kirjoituksiasi! :)

        Tykkää

      2. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

        Ajatella, että se löytyi antikvariaatista! Se on kyllä yksi parhaimpia henkisen kirjallisuuden opuksia, eli siinäkin mielessä oikein hyvä ostos. Sitten kun olet lukenut kirjan, olisi mukava kuulla mietteitäsi siitä. :)

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.