”Ottaisin vastaan mitä tahansa työtä” vs. ”Ei mitään järkeä mennä töihin”

Otsikon asetelma kertoo kaiken: mediassa pyörii kaksi vastakkaista ajatusta siitä, millä asenteella töitä pitäisi hakea. Näen aika usein näitä ”kaikki työ kelpaisi” -artikkeleita, joissa työttömille tunnutaan sanovan, että ”kun nyt vain menisitte edes joihinkin töihin”. Toisessa vaakakupissa on sellainen todellisuus, jossa vallitsee ei mitään järkeä mennä töihin -ajattelu. Kyseisessä Ylen artikkelissa kerrotaan siitä, kuinka jotkut työttömät eivät halua käydä töissä siksi koska se ei ole kannattavaa; sosiaaliturva on suurempi kuin palkasta käteen jäävä osa.

Työnteon pitäisi totta kai olla kannattavaa, sillä ei kenenkään voi olettaa menevän töihin, jos sohvalla makaamisesta maksetaan enemmän. Monilla aloilla on niin pienet tulot, että täyspäiväistäkin työtä tekemällä saa pelätä, riittävätkö rahat perheen elättämiseen, vaikka kaikesta mahdollisesta on jo tingitty. Palkkojen sopivaa pienuutta (huom. ei suuruutta) ja ihmisten viitseliäisyyttä pohtiessa kaikkein oleellisin asia on kuitenkin unohtunut. Se liittyy töiden SAAMISEEN. Ei niiden hakemiseen, ei viitsimiseen eikä osaamiseen. Meillä on dokumentoituja esimerkkitapauksia ihmisistä, jotka ovat lähettäneet satoja työhakemuksia tuloksetta (suosittelen kyseistä ohjelmaa, se on hyvin mielenkiintoinen ja pitää tiukasti otteessaan). Kaikissa keskusteluissa ja uutisartikkeleissa olisi asiaankuuluvaa miettiä, kuka voi saada mitäkin työtä ja millä koulutuksella.

Minua on jo pitkään ärsyttänyt erilaiset uutisartikkelit, joissa useimmiten joku 40-kymppinen filosofian tohtori kertoo lähettäneensä satoja hakemuksia, joista viimeisimmällä hän haki klovniksi lastenjuhliin. Lukija miettii, kuuluuko tohtorin hakea klovnin pestiä. Miksi tohtori tulisi valituksi klovnin tehtävään, josta hänellä ei ole mitään kokemusta ja jossa hänen oma koulutuksensa ja kokemuksensa menee hukkaan? Tällaisissa uutisartikkeleissa aina korostetaan, kuinka ”kaikki työkokemus on hyvästä” ja ”millekään työlle ei kannata sanoa ei”. Ei tohtorin tarvitsekaan sanoa ei. Ei hän saa klovnin pestiä, eikä hänen kuulukaan saada. Samalla on naurettavaa, että 40-kymppiselle ihmiselle, jolla on mahdollisesti 15 vuoden kokemus alaltaan, puhutaan kuin 15-vuotiaalle teinille, jonka lähtökohdat luonnollisesti ovat pikkuisen erilaiset.

Kun mietitään, kuuluuko korkeakoulutetun ottaa vastaan työtä, jossa palkka on huono ja johon ei vaadita mitään koulutusta, lähtöoletuksena on, että korkeakoulutetulle tarjotaan tällaista työtä tai että hän hakiessaan paikkaa saa sen. Tällaisessa ajattelussa on valtava ristiriita, koska mm. kaupan ala ei ole ensisijaisesti palkkaamassa maistereita ja tohtoreita, vaan myyjiä. Kaupalla on yllin kyllin mistä valita, joten miksi se valitsisi korkeakoulutetun, kun paikasta kilpailee iso joukko muita ihmisiä, joilla osalla on esim. kaupallinen ammattitutkinto?

Taidan olla hullu kirjoittaessani, että minusta sen tohtorin pitäisi sanoa ”ei mitään järkeä mennä töihin”, jos yhteiskunnalla ei ole tarjota hänelle edes sitä pellen paikkaa, saati että yhteiskunnalla olisi mitään käyttöä hänen akateemiselle osaamiselleen.

Kumpi sinä olet: pelle vai hullu?

6 ajatusta artikkelista “”Ottaisin vastaan mitä tahansa työtä” vs. ”Ei mitään järkeä mennä töihin”

  1. Työtä vailla

    Tämä aihe koskettaa erityisesti minua, joka olen akateeminen työtön. Kun koulutuksessa yhdistyy taidealat ja humanistinen ala + kaikkea muuta sälää, on minkäänlaisen työn oman alan töistä puhumattakaan mahdotonta saada. On minulla sellaisia ystäviä, joilla on ”fiksummat” ainevalinnat kuin minulla, ja silti hekin ovat työttömiä tai tekevät lyhyitä pätkätöitä silloin tällöin.

    Toisille työttömyys on rankempaa kuin toisille. Minä olen pärjännyt joten kuten, mutta toisinaan iskee epäusko, ahdistus ja pieni masennus, joka kuitenkin menee sitten ohi. Joinain päivinä on taas ihan mukavaa.

    Katsoin linkkaamasi Silminnäkijän ohjelman (oikeassa olit, se oli tosi hyvä), ja oma tilanteeni tällä hetkellä muistuttaa eniten sen vanhemman naisen tilannetta. Olen lähetellyt paljon hakemuksia. Ensin yritin hakea oman alan töitä tai sellaista muuta työtä, johon sain kimmokkeen hakea, kun näin ilmoituksen. Kun nämä haut eivät tuottaneet tulosta, aloin hakea sinun sanojesi mukaan myös niitä pellen paikkoja. En saanut niitä tietenkään, minkä jo varmaan arvasitkin. Enää en hae töitä samalla tarmolla kuin ennen. Tuntuu myös, että silloin kun katson työpaikkailmoitukset, en ole menettänyt mitään koska mitään haettavaa ei ole.

    Olenko siis pelle vai hullu? Ehkä osittain ex-pelle, nykyään vähän enemmän hullu. Voin vähän paremmin nyt, kun en hae kaikkea mahdollista työtä ja osaan nauttia arjesta enemmän.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Niin, minähän olen myös humanisti (ihan niin kuin ohjelman vanhempi nainen, joka on vieläpä juuri minun ikäiseni), eli tiedän, miten ”huonoja” tutkinnot voivat olla nimenomaan työllistymisen kannalta. Vankka yleissivistys ja asioiden perinpohjainen pohdiskelu eivät tuo monellekaan työtä. Minulla kieliaine auttaa siihen nähden, että tutkinto olisi esim. uskontotieteestä niin kuin ohjelman naisella. Taidealat eivät taatusti nekään helpota työnsaantia, vaan ilmeisesti päinvastoin. Ja kyllä, muitakaan aineita opiskelleille työtilanne ei välttämättä ole hyvä; minullakin on maisteriystäviä ihan eri aloilta, ja hekin ovat kaikki olleet työttöminä tai saaneet lyhyitä määräaikaisia työsuhteita.

      Harmi, että työnhaussa ei ole tärpännyt, mutta hienoa, ettet kuitenkaan ole liian alamaissa ja että olet luopunut pellen pestien hakemisesta. Mielestäni niitä hakemalla vajoaa vain syvemmälle ahdinkoon, ja kertomuksesi tuntuu vahvistavan tämän väitteen, kun kerran nyt voit paremmin. Ihaninta toki olisi, että voisi hakea oman alan töitä ja myös saada niitä. Mutta koska se tällä hetkellä on monien kohdalla aikamoinen utopia, täytyisi vain psyykata itseään jaksamaan. Helppoa se ei varmastikaan ole, mutta sinä olet jo kokenut huonompia ja parempia päiviä, ja tiedät, mitä on olla työtön. Ehkä pahin on jo takana, kun vointisi on nyt parempi. Hurjasti tsemppiä tekemisiisi ja jaksamiseen!

      Tykkää

      Vastaa
  2. Nimetön

    Toi töiden saamisen vaikeus on niin totta. Siitä ei puhuta tarpeeksi vaan aina vika on hakijassa joka on tyhmä ja laiska. Jos ei koulutetuille löydy töitä, niin vielä vähemmän kouluttamattomille. Mä en enää edes yritä saada hakemalla mitään mutta saan silloin tällöin jotain pimeetä keikkaa sukulaisen firmasta. Ei sieltä tuu muutamaa roposta enempää mutta on sekin parempi kun ei mitään.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      En osaa oikein edes kuvitella, millaista kouluttamattoman on hakea töitä. Yleensä kai ajatellaan, että kouluttamattomien ei tarvitse puljailla niin paljon CV:n ja työhakemuksen kanssa, vaan töitä voisi saada esim. soittamalla paikkaan, johon haluaisi töihin. Tällainen on ehkä joskus toiminut, mutta vain silloin kun tekijöitä on todella tarvittu. Nyt kun ei tarvita, tilanne on ihan toinen. Kyllä harmittaa, että työtilanne on nyt niin surkea ja on ollut sitä jo kauan. Jatkokoulutustakaan ei voi varauksetta suositella, koska koulutus ei takaa työpaikkaa. Yrittäjyys voisi toimia joillekin, mutta suurimmalle osalle ei. Jos haluaisi kouluttautua alalle, johon tarvitaan tekijöitä, niin sitten tulevaisuus voisi työtilanteen puolesta näyttää hyvältä. Itse en kuitenkaan haluaisi esim. sairaanhoitajaksi, eli yhteiskunnan tarpeet eivät suinkaan kohtaa yksilöiden halujen ja unelmien kanssa. Mukavaa, että edes sukulaisella on ollut tarjota sinulle töitä silloin tällöin.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Maarit

    Kiitos tärkeän, joskin hankalan teeman esiinotosta, josta on virinnyt todella mielenkiintoinen keskustelu. Samoja ajatuspolkuja olen itsekin humanistina tullut kulkeneeksi vuosien varrella saamatta kuitenkaan selvyyttä siihen, pitäisikö korkeakoulun käyneen hyväksyä mikä tahansa työpaikka. Tämänhetkinen työni ei vastaa koulutustani (saati palkkatoiveitani), mutta ainakin työn kautta minulla on säännöllinen tulonlähde, päivärytmi ja rutiinit.

    Yliopistoon hakiessani minulla oli varsin optimistinen mielikuva tulevaisuudesta kielitieteilijänä, mutta todellisuus ei ole todellakaan vastannut opiskeluahjoni yltiöruusuista kuvaa humanistien työllistymistilanteesta.

    Olen myös ihmetellyt, miksi työmarkkinoilla humanisteja karsastetaan kuin ruttotautisia konsanaan.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Olen aivan samoilla linjoilla kanssasi, mukavaa kuulla toisen kielitieteilijän mietteitä!

      Juuri siitä saakin aina lukea, että humanistit tekevät muihin korkeakoulutettuihin nähden eniten muuta kuin omaa koulutusta vastaavaa työtä. Niinhän se on väkisinkin, kun miettii mitä esim. kansatieteilijät, merihistorioitsijat, museologit ja taidehistorioitsijat voisivat tehdä. Kaikille ei suinkaan riitä koulutusta vastaavaa työtä, ja liian usein ei juuri mitään muutakaan työtä.

      Minullakin oli hyvin optimistinen kuva alani työtilanteesta! Kandivaiheen jälkeen totuus viimeistään alkoi valjeta. Meillä oli merkittävää se, että kun toiset opiskelijat halusivat ottaa hanakasti esiin työllisyysongelmat ja luennoida niistä tuoreille opiskelijoille, opettajat eivät olleet siitä mielissään. Opintopäiväkirjat alkoivat kuulemma täyttyä kommenteista kuten ”En tiedä mitä voisin tehdä. Omalla unelma-alallani ei olekaan töitä ja ne vähät mitä on, ovat täyttä riistoa. Täytyy alkaa miettiä alanvaihtoa.” Opettaja sanoi lukeneensa näitä opintopäiväkirjoja tippa silmässä. Ymmärrän, ettei totuuden lukeminen ollut mukavaa, mutta auttaako sekään, että tuoreella opiskelijalla ei ole vähänkään realistista käsitystä alansa työllisyystilanteesta?

      Minä en myöskään ymmärrä humanistien vähättelyä. Aina sanotaan, että suurimpia ongelmia humanistille on se, jos on ”vain humanisti” tai ”pelkkä humanisti”. Miksei meillä ole ”vain insinöörejä”, ”pelkkiä kauppatieteilijöitä” ja ”vain valtiotieteilijöitä”? Olen itse ratkaissut tämän niin, etten vähättele osaamistani missään. Olen myös varma, että kunnollinen kielitaito on avain jopa sellaisiin asioihin, joihin ei osaisi edes kuvitella. Olen huomannut mm. sen, että moni alansa ammattilainen, joka on muuten oikein pätevä ja osaava, vaikuttaakin ihan typerältä, jos ei osaa kirjoittaa. Kielelliset virheet (eikä nyt puhuta pilkuista tai kirjoitusvirheistä) ikään kuin mitätöivät tekstin varsinaisen sisällön, jonka pitäisi olla pääasia. Itse pohdin tätä joskus, kun esim. asioin jossain nettikaupassa; uskallanko ostaa mitään, jos kieli on niin heikkoa, että se vaikuttaa konekäännökseltä ja joudun siksi epäilemään koko lafkan olemassaoloa ja siten luotettavuutta? On paljon muitakin esimerkkejä, mutta nämä osoittavat sen, että kielitaito on ihan uskomattoman tärkeää. Niin huono kuin alan työllisyystilanne onkin, tiedän silti täydellä varmuudella olevani oikealla alalla, ja se on hyvin lohduttava tieto!

      Tsemppiä sinulle kaikkiin työkuvioihin!

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s