Huippumuotia Pulin muotipäivillä

Kaikki tietävät huippumuodin, jota nähdään yleensä vain ulkomaisilla catwalkeilla ja muotilehdissä. Onneksi tähän sääntöön on yksi maailmankuulu poikkeus, nimittäin Helsingin Tapulikaupungin eli Pulin muotipäivät! Ne järjestettiin jo 35. kerran, ja juhlavuosi näkyi vaatteissa irrotteluna ja tarkkana viimeistelynä. Pulin muotipäivillä nähdään aina vain kansainvälisesti tunnettujen, suosituimpien muotisuunnittelijoiden luomuksia. Kevään muotisatoa kuvaa parhaiten sanat ilmavuus ja väljyys. Tänä vuonna mukavuudelle oli annettu arvoa tyylikkyydestä tinkimättä. Eniten oli panostettu materiaaleihin ja detaljeihin.

   

Ensimmäisenä lavalla nähtiin Kalle Laakerifiltin suunnittelemat pyjamahousut. Kerman värisellä pohjalla on lämpimän ruskean sävyisiä kuluneita omenoita. Huomio kiinnittyy kuitenkin etupäässä vaatteen koristeluun; hallittuun riekaleisuuteen. Paljasta pintaa näkyy, mutta paljon jää myös arvailujen varaan, mikä onkin Laakerifiltin tavaramerkki. Materiaalina kestävä puuvilla.

   

Seuraavaksi nähtiin klassisia ruutuja à la Mikke Korsi. Mikke on tunnettu kasuaaleista mutta samalla aina eleganteista vaatteistaan. Tässä on hillittyä nukkaisuutta. Pulin henki on läsnä reikäisissä yksityiskohdissa, jotka toimivat varmoina katseenvangitsijoina. Etumuksen punaisessa ruudussa oleva olio muistuttaa erehdyttävästi Edvard Munchin Huutoa. Pelkkää sattumaako? Tuskin, kun on Mikke Korren tasoisesta konkarista kyse.

      

Vaaleanharmaan takin on suunnitellut Pierre Balmainin oppipoika Pirre Palmén. Nykytrendien mukaisesti takki on jo valmiiksi hyvin kulunut. Sen näkee parhaiten takin lukuisista taskuista, joista jokainen on rikki. Palménin motto on, että muodikkuus kulkee aina käytännöllisyyden edellä, vaikka se tarkoittaisikin sitä, että kotiavaimet ja lompakko putoavat. Vetoketjusta puuttuu pää ja tarrakiinnityksessä on reilusti karvoja, ei kuulemma kuitenkaan Palménin omia.

   

Taskut reikineen ovat taiteellisuuden huipentuma: kuin pellavaa ja pumpulia yhdessä. Palmén kertoo, että jokaisen takin taskut ovat uniikit. Ne revitään käsin auki Ruotsissa sen jälkeen, kun indonesialaiset tytöt ovat ommelleet takit parin sentin tuntipalkalla.

      

Sitten päästään Oskari Rentun tämän kauden näyttävimpään luomukseen, tuulihousuihin. Renttu suhtautuu Pulin muotipäiviin hyvin vakavasti ja listaakin sen koko vuoden tärkeimpiin muotitapahtumiin. Suunnitellessaan housuja hän otti suomalaisen ilmaston huomioon ja ajatteli erityisesti pulilaisten tarpeita; missä asussa olisi mukavinta sujahtaa kapakkaan, vaikka porttikielto on jo annettu. Melkoisen onnistunut lopputulos, eikö?

      

   

St. Etienne on yksi Ranskan parhaista muotitaloista. Heille tämän paidan suunnitteli Suomen oma Jean-Paul Gaultier eli  Joni-Pauli Kalteri. Hän on panostanut detaljeihin muuallakin kuin paidan etupuolella. Kalteri on halunnut korostaa niskan ja kainaloiden yksityiskohtia. Hän on mennyt astetta pidemmälle kuin esim. Mikke Korsi reijittämällä vaatetta vieläkin runsaammin ja kirjoittamalla kainalon reikien viereen ”Paradise”. Miten nerokkaan monimerkityksinen sana tässä yhteydessä! Onko henkilö kuin paratiisissa paita päällään vai viittaako paratiisi vilvoittuneeseen oloon, kun kainalot pääsevät reikien ansiosta paremmin tuulettumaan?

Pulin muotipäivät myös televisioitiin. Tässä muutamia valittuja kuvakaappauksia suoraan tv:stä, mallien näkökulmasta. Niin kuin kaikissa kansainvälisissä muotinäytöksissä, myös Pulin muotipäivien virallinen kieli on englanti. Suomessa ohjelman esitti tekstitettynä TV86.

Satuitko sinäkin piipahtamaan Pulin muotipäivillä? Pidätkö huippumuodista vai meneekö se mielestäsi yli hilseen?

10 ajatusta artikkelista “Huippumuotia Pulin muotipäivillä

  1. anniina

    Hillitön juttu!!! Nauroin itseni kuoliaaksi :DD ja huomaan, että ainakin hikisenä puunauspäivänä olen minäkin pukeutunut Toisen Kapakalan muotiluomukseen! :)

    Tykkää

    Vastaa
  2. Minna

    En tiennyt olevani huippumuodin suurin ystävä ennen kuin luin tämän. Kyllä niin hauska teksti oli!

    Tykkää

    Vastaa
  3. vendetta

    Nämä muotipäivät saavat näkemään oman vaatehuoneen ihan eri valossa. Meikäläisen vermeet onkin huippumuotia! Huippukirjoitus huippumuodista!

    Tykkää

    Vastaa
  4. Iida

    Edvard Munchin Huuto neuleessa, voi miten nauroin sille! Entäs sitten rentut tuulihousut, hahaa! :D Sulla on kivoja tekstejä :)

    Tykkää

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s