Treenaamisesta elämäntapaliikkujan silmin

Minä liikkumassa Azoreilla.

Minä liikkumassa Azoreilla.

Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt, miten korostuneessa asemassa treenaaminen on monissa netistä löytyvissä kirjoituksissa ja kuvissa, kun todellisuudessa valtaosa ihmisistä liikkuu aivan liian vähän. Oma huomioni lenkkipoluilta on jo vuosien ajan ollut se, että kumman rauhassa siellä saa juoksennella, vaikka asun ja liikun Helsingissä.

Olenkin halunnut omien kokemusteni ja lukemani perusteella väittää, että netistä saa vääränlaisen kuvan ihmisten aktiivisuustasosta, joka tosielämässä on monella matala. Epäilin kuitenkin, että joku voisi loukkaantua siitä, että kirjoitan itse liikkuvani paljon samalla kun väitän, että moni muu ei liiku läheskään tarpeeksi. Nyt kuitenkin uskallan vihdoin niin väittää, kun Ylekin sen kerran tietää: Kuntoilubuumilla retostellaan, mutta suomalaiset ovat yhä löysää ja lihavaa kansaa.

Artikkeli käytännössä vahvistaa jokaisen minunkin tekemäni huomion. Ristiriita aktiivisuuden ja liikkumattomuuden välillä on mielestäni niin selvä, ettei sitä voi olla huomaamatta ja ihmettelemättä. Itse näen kuntoilubuumin kukoistavimmillaan treeniblogeissa, ja juuri niiden perusteella voisi luulla, että suomalaiset ovat huipputimmejä ja kaikin päin reilusti urheilevia. Ainoa iso ero artikkelin ja minun ajatusteni välillä on varallisuuden merkitys liikunnassa. Artikkelissa kerrotaan, kuinka kuntoilu on varakkaiden hommaa, kun minä puolestaan ajattelen, että liikkuminen ei saa olla varallisuudesta kiinni. Ketään ei voi estää lähtemästä ilmaiseksi ulos.

Treenaaminen on yksi aihe, josta tietyt lukijat pitävät. Blogiini on löydetty mm. hakusanoilla juoksu ja kankeus. En ole personal trainer tai muu liikunta-alan ihminen, joten en tule kirjoittamaan treenaamisesta sillä tavalla kuin he (sitä paitsi treeniblogeja on jo nyt pilvin pimein). Nautin kuitenkin ulkoilusta, juoksemisesta ja patikoinnista suunnattomasti, ja tykkään myös tanssia, jumpata ja tehdä käsitreeniä viiden kilon painoilla. Olen ihminen, joka kulkee lähes joka puolelle jalan (tai pyörällä). Joskus se tarkoittaa monen tunnin matkaa, jonka joku muu ajaa autolla vartissa moottoritietä pitkin. Aktiivisuuteni vuoksi koen, että ”saan” kirjoittaa joskus treenaamisesta tai mieluumminkin ylipäänsä liikunnasta.

Minä patikoimassa Madeiran kukkuloilla.

Patikoimassa Madeiran kukkuloilla.

Olen elämäntapaliikkuja, jota kiinnostaa pitää itsensä mahdollisimman paljon liikkuvana niin pitkään kuin suinkin, mieluiten hautaan saakka. (Ihmettelen usein huippu-urheilijoita, jotka lopettavat liikkumisen lähes kokonaan uransa jälkeen. Heidän luulisi pitävän liikunnasta niin paljon, etteivät voi elää ilman sitä.) Minua ei kiinnosta ennätysten rikkominen tai muiden kanssa kilpailu. Esimerkiksi juoksukilpailut eivät motivoi minua lainkaan, vaikka olen juossut useamman maratonin. Minulle ei ole tärkeää, juokseeko maratonin kolmessa vai kuudessa tunnissa, jos lopputulos on se, että on juossut maratonin. Ajattele, maratonin! Valtaosa ihmisistä ei juokse maratonia koskaan elämänsä aikana. Olisi mahtavaa, jos joku, joka ei usko pystyvänsä pieneenkään juoksusuoritukseen, juoksisi minun tai jonkun muun innoittamana vaikka viiden kilometrin lenkin. Ja joskus ehkä maratoninkin. Eikä millään ihmekonsteilla ja monta sataa euroa maksavilla turhilla digitaalisilla laitteilla, vaan ihan vain lähtemällä ulos, vapaana juoksemaan mihin vain juuri niin pitkäksi ajaksi kuin haluaa.

En tiedä, kiinnostaako ihmisiä harrastaa liikuntaa siten kuin minua. Toisin sanoen suuria määriä ja usein hyvin isoina annoksina, mutta ilman mittareiden kyttäystä ja kilpailunhalua, ilman jatkuvaa vaatimusta kehittyä (johonkinhan kehityksen on loputtava, viimeistään vanhempana, jolloin ei mitenkään jaksa painaa niin kovaa kuin nuorena). Lähinnä tykkään vastustaa ajatusta kahdesta leiristä, joissa toisessa on kaikki sohvaperunat ja toisessa kaikki välineurheilijat, ”treenaajat” ja härpäkekallet.

Treenivaatteita.

Millainen liikkuja sinä olet? Nautitko liikunnasta, vai yritätkö pakottaa itsesi siihen, koska tiedät liikunnan olevan hyvästä?

6 ajatusta artikkelista “Treenaamisesta elämäntapaliikkujan silmin

  1. emma

    Ihanat kuvat! Ja asiallinen kirjoitus liikkumisesta. Uskoisin yhden syyn liikkumattomuuteen olevan ajan rajallisuus. Elelen mieheni ja lasten kanssa ns. ruuhkavuosia ja tunnen, ettei aikaa ole kuin heille. Silloin kun itselleni on aikaa, en oikein jaksa kuin olla. Ehkä jos liikkuisin enemmän, jaksaisin enemmän. Mutta esim. tuo vartin matka autolla vs. usean tunnin matka kävellen, niin minulla ei ole koskaan aikaa muutaman tunnin kävelyyn, tai ainakaan en osaa löytää sitä aikaa kalenteristani. Työssäkin on niin kiire koko ajan kokousten ja sähköpostin ja puheluihen ja eri paikkakuntien ja eri maiden ja kaiken kanssa, että ehkä tuon sen kiireen kotiinkin. Ja vapaa-ajalla on sitten oikeus vain levätä. No ehkä se liikkuvampi aikakin on vielä tulossa, toivottavasti. Toinen vaihtoehto on se, että liikkumattomuus menee vain ruuhkavuosien piikkiin, eikä liikkumaan ”ehdi” myöhemminkään. Toivottavasti ei kuitenkaan ole niin. :)

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Aikaanhan ihmiset tosiaan aina vetoavat, kun jollakin asialla ei ole paikkaa omassa elämässä. Ruuhkavuosia elävillä on kyllä oikeastikin hyvin kiireistä, tämän olen huomannut lähipiirissäni. Välillä mietinkin, kuinka pienten lasten vanhemmat jaksavat kaikkea sitä kiirettä ja ohjelmaa. Kunpa siinä ohessa saisi liikuntaakin, vaikkapa hauskojen retkien muodossa, ja nyt talvella esim. luistelun, pulkkailun tai hiihtämisen muodossa.

      Toivotaan, että viimeistään lasten kasvettua isommiksi löytyisi aikaa liikkumiselle ja että siitä myös nauttisi sitten!

      Tykkää

      Vastaa
  2. alli

    Kyllä tosiaan vaikutat super- ellet peräti hyperliikkujalta! Jäin varsinkin miettimään tuota kävelemistä ja fillarointia autoilun sijaan. Voi se täällä metropolialueella onnistuakin, jos on aikaa suunnitella päivän menemiset. Näkeehän noita joitain ”rassukoita” aina sillloin tällöin fillarin selässä rajuilmoillakin taiteiemassa vaikka missä kelissä. Siis työmatkoilla. Itse en voisi ajatellakaan muuta kuin omaa autoa tai ainakin jotain yleistä kulkuneuvoa. Työpaikalla pitäisi ainakin olla suihkumahdollisuus, että voisi edes harkita.

    Itse harrastan ulkona liikkumista juuri sen verran kuin hyvältä oman pirteyden kannalta tuntuu. Eli useimpina viikonpäivinä jonkinlainen kävelylenkki fiiliksen mukaan. Varmaan grammaakaan en sen ansiosta ole laihtunut, mutta mieli on freesimpi kotiin palatessa.

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Liikunnasta on tosiaan tullut minulle henkireikä ja elinehto, tulisin hulluksi ilman sitä. :)

      Jos kulkee työmatkoja tai vastaavia jalan tai pyörällä, matkoja täytyy tosiaan suunnitella ja varata niihin riittävästi aikaa. Minullekin suihku on välttämätön, ja vaihtovaatteet myös. Välillä harmittaa se, että on kaikesta huhkimisesta hiessä muiden saapuessa suihkunraikkaina bussin kyydistä tai omasta autosta, mutta lopulta saan paljon tyydytystä siitä, että jaksoin reippailla. :)

      Pahimpina loskakeleinä en minäkään välitä pyöräillä, puhumattakaan pääkallokeleissä pyöräilemisestä, mutta jalan pääsee silloinkin, jos pystyy varaamaan siihen aikaa. Lopulta päivän menot ja liikunta tulee hoidetuiksi samalla, mikä voi myös säästää aikaa.

      Tykkää

      Vastaa
  3. Tiia

    Kirjoitin pitkän kommentin, jonka tytär näpäytti jonnekin taivaan tuuliin, argh.

    Itse nautin liikunnasta, tällä hetkellä lähinnä siksi että se on omaa aikaa. Ulkoileminen tulee tehtyä pääsääntöisesti kahden koiran kanssa ja arkena mukana kulkee ainakin yksi lapsi. Joskus pääsen karkaamaan yksin juoksemaan, mutta koska se tapahtuu niin harvoin se on aika väkisin tekemistä. Todella hyvä olo siitä kyllä tulee jälkikäteen. Kotona teen sitten liikkeitä oman kehon painolla. Olen oikeasti sellainen välineurheilija, etten voi muka liikkua ilman oikeita välineitä, ja jos ne hankitaan niitä käytetään hetki, jonka jälkeen ne vähin äänin siivotaan jonnekin kaapin perälle. Nyt olenkin yrittänyt löytää tapoja liikkua mahdollisimman vähillä investoinneilla.

    Töihin menin hetken pyörällä kun totesin siihen kuluvan suihkuineen melko tarkkaan sama aika kuin ruuhkabussissa istumiseen. Nyt kun toimistoni on muuttanut vielä lähemmäksi kotia, täytyy pyörää pitää varteenotettavana vaihtoehtona (hyvällä säällä). Se oli työmatkapyöräilyssä kivaa, että kotiin tultuaan pystyi toteamaan päivän liikunta-annoksen olevan tehty (ja lähteä koirien kanssa lenkille:))

    Ps. tykkään kuvistasi!

    Tykkää

    Vastaa
    1. Mielekäs miellekartta Kirjoittaja

      Mukavaa, että aikaa ja halua liikkumiseen löytyy noinkin paljon ja monipuolisesti. Koirat väkisinkin takaavat sen, että kävelemään tulee lähdettyä. :)

      Pyöräilyssä on juurikin se hyvä puoli, että bussilla ei välttämättä pääse paljon nopeammin. Kaiken lisäksi aikatauluja joutuu kyttäämään ja johonkin bussiin on pakko ehtiä tiettyyn aikaan, jos asuu vähänkään syrjemmässä. Pyöräily tuo tietynlaisen vapauden ottaa ohjat omiin käsiin. Ja päivän liikunnat hoituvat samalla, mikä on totta kai aina kiva huomata.

      Jos vielä pystyt vähentämään välineiden hankintaa toiveidesi mukaisesti, niin sullahan on jo hyvä paketti koossa!

      emmakin kehui kuvia, ne taitavat sopia hyvin yhteen jutun kanssa.

      Tykkää

      Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s